Näytön paikka

Suomen naisten ringettemaajoukkue on voittanut Vancouverissa Kanadassa yhdeksännen maailmanmestaruutensa. Katkeamattomassa ketjussa on nyt seitsemän ja niistä kaksi viimeistä on saavutettu lajin emä- ja emäntämaassa. Tämä on huikea saavutus, millä tahansa mittarilla arvioituna.

Ringettemaajoukkueen kestomenestys on iso tarina kunniakkaassa ja kauttaaltaan kokoaan suuremmassa suomalaisessa urheiluhistoriassa. Suurempi kuin miten olemme lajin piirissä sitä tottuneet katsomaan. Suurempi kuin miltä se ulospäin näyttää. Paljon suurempi.

Kunnia kuuluu tarinan sankareille, mutta se saa ja sen pitää heijastua jokaiseen, joka pitää ringeten elävänä, kehittyvänä ja mahdollisuuksia tarjoavana. Maailmanmestareita ei rekrytoida sivusta. He kasvavat ja kehittyvät lajin myötä. Menestystarinan syntymiseen on osallistunut suuri joukko toimijoita. Pääosassa vapaaehtoinen, isolla sydämellään lajia eteenpäin vievä ringetteväki. Myötävaikuttamassa jokainen, joka on ollut kannustamassa huippu-urheilijoitamme heidän matkansa varrella. Kiitos kuuluu myös kaikille teille.

Maalmanmestarit ovat näyttönsä antaneet ja nyt on meidän muidenkin vuoro. Kansainvälinen ringetteliitto IRF on kokouksessaan Vancouverissa päättänyt, että Suomelle myönnetään seuraavien, vuoden 2021 maailmanmestaruuskisojen järjestämisoikeus. Tämä on näytön paikka.

Menestystarinamme on jo sitä mittaluokkaa, että sitä on vaikea ohittaa lajin ulkopuolellakaan millään perusteluilla. Näihin palaan vielä erikseen. Olennaisista on, että lajimme huippu-urheilijat tarjoavat yleisölle niin korkeatasoista urheiluviihdettä, että sitä kelpaa näyttää missä tahansa ja kenelle vain urheilusta kiinnostuneelle. Nyt on näytön paikka siinä, osaammeko tuoda menestystarinamme aiempaa olennaisesti laajemmin esille.

Taitotaso on huikea. Vauhti on kova, kamppailutilanteita tukuittain ja peli elää kovalla sykkeellä. Maaleja tehdään paljon eikä reilukaan johtoasema takaa lopputulosta. Joukkueen yhteispeli ihastuttaa ja yksilösuoritukset ovat paikoin häkellyttäviä. Yleisö saa haluamaansa koko panoksensa edestä. Näytön paikka tarkoittaa sitä, että kaikki tämä päästään näyttämään ja kunnolla.

Aiemmassa ringettehistoriassani kutsuin väkeä katsomaan ringettepelejä, aina ykkösdivarista alkaen. Jokainen ensikertalainen hämmästeli näkemäänsä. Jokainen! Ringette voi tuottaa katsojalleen positiivisia yllätyksiä ja suomalainen kannustaa aina suomalaista. Myös ringetessä. Näytön paikka.

Näytön paikka tarkoittaa useampaa asiaa, jotka tulevat yhtymään tulevissa maailmanmestaruuskisoissa. Näytön paikka pelaajille, kun he pääsevät pitkän tauon jälkeen pelaamaan kotiareenalla. Näytön paikka liitolla, projektiryhmällä ja isolla joukolla vapaaehtoisia siinä, että tapahtuma onnistuu, näkyy ja kuuluu. Näytön paikka ringetteväelle, jotta koko oma väki saadaan mukaan kannustamaan Suomea jatkamaan menestystarinaansa. Näytön paikka muulle suomalaiselle urheiluyleisölle siinä, että porukka ohittaa ennakkoluulonsa ja uskaltaa yllättyä positiivisesti. Näytön paikka medialle, jotta poikkeukselliset saavutukset saavat ansaitsemansa arvostuksen.

Näytön paikka on paalutettu ja sen pohjustaminen alkaa nyt. Haastan koko ringetteväen osallistumaan siihen voimannäyttöön, jonka omalla panoksellaan huippu-urheilijamme ovat jo antaneet ja siten pohjustaneet tien kaikkien aikojen ringettetapahtumaan 2021. Näytön paikka!

Järki vai tunteet?

Kun tunteet ja järki törmäävät yhteen, tunteet voittavat. Tämän yksinkertaisen asian opin kauan sitten, toimiessani ringetteseurassa ensin joukkueenjohtajana ja sitten seuran puheenjohtajana. Tunteet ovat kaikessa tekemisessämme tärkeässä osassa. Ne ovat lajiemme iso voimavara ja se tekijä, jolla valtava vapaaehtoisjoukko pitää toimintaamme pystyssä ja vie sitä eteenpäin. Meistä moni on lähtenyt mukaan toimintaan tukeaksemme omaa lastamme, auttaaksemme ystäväämme tai osallistuaksemme reippaaseen toimintaan, joka tuottaa hyvän mielen. Ilman näitä lajeillemme kävisi huonosti, samoin kuin monelle muullekin vapaaehtoisuuteen perustuvalle toiminnalle.

Suuret tunteet ja elämykset kuuluvat urheiluun ja ovat sen suola. Näin erityisesti kilpaurheilussa, mutta kilpailullisuus ulottuu helposti aika kevyeenkin harrastustoimintaan. Tämä on kovin inhimillistä. Me kaikki koemme voiton hetken, menestyksen, siihen osallistumisen ja jopa muiden kokeman menestyksen vahvasti, kunhan ne muut ovat vain ”omia”. Inhimillistä tämäkin ja kumpuaa aika syvältä ihmiskunnan kehityksen juurilta.

Entä sitten se järki. Ihmiskunnan kehityksen yksi tärkeimpiä vaiheita oli se, jossa ryhdyttiin vaihtamaan tavaraa ja palveluita. Sitä ennen näitä hankittiin joko luonnosta tai sotimalla, vaistolla ja tunteella. Koska noista ajoista on vielä liian vähän aikaa, meissä kaikissa on sisäänrakennettu koodi, joka toimii ikiaikaisilla periaatteilla. Se ottaa helposti yliotteen toiminnastamme, jos sallitaan näin käydä. Voimakkaat tunteet ovat keskeinen osa selvitymistarinaamme ja edelleen läsnä.

Järki on rakentanut yhteiskunnat ja eriyttänyt ihmisen ainoalaatuiseksi luontokappaleeksi. Me ryhdyimme pärjäämään, kun osattiin luoda mekanismeja menestykselle ja tapoja hoitaa yhteisiä asioita niin, että kokonaisuutena saatiin paras mahdollinen tulos aikaan. Tämäkin työ on ihmiskunnalla vielä kesken ja aina voi epäillä, tuleeko se koskaan valmiiksi.

Näin isosta maailmanselityksestä voi sitten palata pienempään, omien lajiemme toimintaan. Olen viime aikoina saanut useampia sähköposteja siitä, miten lajiemme harrastajia on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Epäoikeudenmukaisuuden kokeminen on tunneasia, mutta siihen liittyy aina myös järkiperusteita. Epäoikeudenmukaisuus on koskenut kaikissa tapauksissa tavalla tai toisella kuhunkin tilanteeseen laadittuja toimintatapoja tai sääntöjä. Nämä ovat useimmin – kuten näissäkin tapauksissa – yhdessä tehtyjä.

Nyt sitten tunnepohjalta lähtevä järkiperustelu törmää järkilähestymistapaan. Tässä käy käytännössä lähes aina niin, että molemmat häviävät. Järkiperusteisiin liittyvä päätöksenteko on kuitenkin inhimillistä ja siten empatiaa sisältävää. Päätöksentekijää voi harmittaa itseäkin se, ettei voi seurata sydämensä ääntä jotain rajaa pitemmälle. Tunnepohjalta sitten järkiratkaisu on lähtökohtaisesti epäoikeudenmukainen. Yritä sitten löytää WIN-WIN tilanteessa, joka on jo lähtökohtaisesti LOSE-LOSE.

Pienissä lajeissamme tunnemme toisiamme kohtalaisen hyvin. Jotenkin ristiriitaista on sekin, että tuttujen kanssa vastakkainasetteluun joutuminen jättää syvemmät haavat kuin ventovieraiden. Tämäkin korostaa sitä, että pienen olisi hyvä löytää mahdollisimman yhteisiä säveliä ja väyliä ulos ristiriitatilanteista. Kokonaan niiden välttäminen ei ole realistista, mutta ristiriitojen vähentämisen pitää olla. Ja silloin reunaehdoksi tulee yhdessä tekeminen.

Olen joutunut itsekin kamppailemaan tässä tunne-järki -akselissa minulle tulleiden viestien pohdinnassa. Koska en ole tullut nimetyksi kukkulan kuninkaaksi enkä ukko ylituomariksi, voin katsoa niitä vain toimintaperiaatteiden kautta. Ja samalla myötäelää siinä harmituksessa, joka vääjäämättä jää pintaan. Mutta jokaisesta asiasta on opittava jotain ja aina on varaa parantaa. Olen peräänkuuluttanut nuorten ääntä ja harrastuksellisuuden lisäämistä. Ensiksi mainittu tulee tuottamaan uusia ajatuksia, joita on katsottava ennakkoluulottomasti kaikissa päätöksiä tekevissä porukoissa. Toinen on kasvava piirre harrastukseen suhtautumisessa. On löydyttävä kevyempiä, joustavampia ja helpompia toimintatapoja niille, joille kaikki nämä ovat mukaan lähtemisen reunaehtoja. Mitä kaikkea tämä tarkoittaa, miten niitä tulisi tukea ja ohjata, missä kulkee virallisen ja epävirallisen raja, ovat kaikki eteemme nousevia kysymyksiä.

Kun nyt ryhdytään työstämään raiteita tulevaisuudelle, nämä asiat tulevat entistä tärkeämpään rooliin. Säännöt tulevat sitä kautta vääjäämättä kehittymään – erityisesti harrastustoiminnassa – joustavampaan suuntaan. Yhden asian on kuitenkin säilyttävä ennallaan: toimintatapoja rakennetaan yhdessä, niiden noudattaminen nähdään yhteisenä hyvänä ja jos sitten jotain ei saada kerralla kuntoon, korjataan näitä. Yhdessä.

KREXIT – uhka vai mahdollisuus?

Liiton syyskokous on pidetty ja nuotit ensi vuoden toiminnalle on piirretty. Tiivistin toiminnan ytimen sanapariin ”Perusasiat kuntoon”. Siitä, miten hyvin tämä kuvaa toiminnan painopisteyttämistä, voitaisiin keskustella pitkäänkin. Toivomukseni on, että jokainen lajiemme toiminnassa mukana oleva pysähtyisi edes pieneksi hetkeksi pohtimaan, mitä tämä oman toiminnan ja oman yhteisön kannalta tarkoittaa. Voi olla, että pohdinta tuo mieleen erilaisia perusasioita, mutta se ei haittaa. Jos pohdinta tuottaa parannusehdotuksia lähiyhteisölle ja näyttää myös omassa tekemisessä kehittämismahdollisuuksia, hyvä näin. Sanapari on tällöin tehnyt tehtävänsä.

Myös pitempää tähtäintä tarkasteltiin. Toiminnalliseen keskiöön nousi viestintä, sen useammassa merkityksessä. Miten viestitään, kuka viestii ja mitä viestitään joutuvat kaikki tarkasteluun. Nykymaailma ei tyydy tiedottamiseen eikä jää katselemaan muuttumatonta viestiä. Viestinnän täytyy elää, erottua, koskettaa ja kohdentua oikein. Vaatimukset ja odotukset tulevat erityisesti viestinnän välkkeessä elävältä nuorisolta. Juuri siksi nuorten äänen on noustava viestinnässä aivan uudelle tasolle; etten sanoisi next levelille.

Syyskokouksen osanottajat kävivät jälkikäteen kiittelemässä siitä, että kokouksessa käsiteltiin asioita avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Kipukohtia, joita on aiemmin peitelty hiljaisuuden huovalla, nousi esiin. Avoimuus koettiin yksinomaan hyvänä, vaikka se tuottikin ison kysymyksen selvitettäväksi. Ajan hengessä sille voitaisiin antaa vaikka lyhenne KREXIT. Liittokokous antoi hallitukselle tehtävän selvittää, millä edellytyksillä liitto voitaisiin purkaa. Tehtävänannon taustalla oli tietoisuus siitä, että lajiemme taannoinen yhdistyminen yhdeksi liitoksi ei saavuttanut asetettuja tavoitteita, eikä edellytyksiä niiden saavuttamiseksi ole nykytilanteessa olemassa. Tylyä tekstiä, mutta tosiasioista on kuitenkin lähdettävä liikkeelle.

On syytä korostaa, että selvitystehtävä ei ole päätös purkamisesta. Se on vielä monen vaiheen takana ja kaikkien vaiheiden olisi tuotettava järkevä tulos. Ellei tulevaisuudesta voida tehdä nykyisyyttä parempaa, on harkittava nykytilassa pysymistä. Silloinkin on tärkeää katsoa, missä mahdollisuuksien rajat kulkevat. Syyskokouksessa käydyn keskustelun perusteella liitto toimii kutakuinkin sellaisella tasolla, mihin se nykyrakenteella voi päästä.

Koska purkaminen on rikkomista, on luonnollista kokea se negatiivisena. Koska ihmiselle on luontaista tukeutua tuttuun ja vierastaa vierasta, koetaan muutos ensisijaisesti uhkana. Yhdistelmä uhka ja negatiivinen kuulostaa aika ikävältä.

Itse näen tilanteessa ennen kaikkea mahdollisuuden. Mahdollisuuden uusiutua. Mahdollisuuden keskittää kaikki voimavarat valituille painopistealueille. Mahdollisuuden laatia erottuva strategia ja lajikuva. Mahdollisuuden löytää uusia yhteistyömuotoja ilman jäykkiä ja kahlitsevia rakenteita. Mahdollisuuden saada molemmat lajimme yhtenäisiksi ja löytää kevyemmillä yhteistyömuodoilla uusia kumppaneita. Tulevaisuus ei synny, tulevaisuus tehdään. Tällaisetkaan mahdollisuudet eivät avaudu edessämme, ne on avattava. Se vaatii aikaa, energiaa ja tahtoa. Niiden vapauttaminen on yksi tärkeä edessämme oleva mahdollisuus.

Entä sitten uhka? Franklin D. Roosevelt, USA:n taannoinen presidentti totesi virkaanastujaispuheessaan vuonna 1933, että ”ainoa asia, jota meidän on syytä pelätä, on pelko itse”. Tätä mukaillen suurimman uhan muodostaa se, että otamme muutoksen uhkana. Oma käsitykseni on, että muuttumattomuus on lajeillemme yksi suurimmista uhista. Toinen on se, että ryhdytään levittämään virheellisiä tietoja ja käsityksiä eli annetaan huhuille valta. Ja kolmas on se, että tehdään kaikista asioista kiistakysymyksiä ja rakennetaan näin itsestämme toistemme vihamiehiä.

Kaikki nämä uhat ovat torjuttavissa näkemällä muutos mahdollisuutena, etsimällä siitä parhaat puolet ja vapauttamalla muutoksella energiat oikeisiin asioihin. Kuten ennenkin olen todennut: se, onko lasi puoleksi tyhjä vai täysi, on täysin näkijästä kiinni. Minä näen puoleksi täynnä olevan lasin ja mielelläni ryhdyn sitä vielä täyttämään.

Käsi pystyyn – virheen merkiksi

Kuten olen pari kertaa aiemminkin kirjoittanut, liittojohto on työskennellyt kohtalaisen korkealla paineella, useammastakin syystä. Paineen keskiössä on ollut työskentely ilman vakituista toiminnanjohtajaa. Sen ohella myös hallitus on rakentunut aika lailla uudestaan ja säännötkin on muutettu. Sidosryhmien kanssa on käyty tilanteeseen liittyviä keskusteluja. Toimintaan vaikuttavia moninaisia asioita hallitusohjelmasta Olympiakomitean strategiaan ja valtionavun muutosperiaatteisiin on arvioitu.

Budjetti on rakennettu uudelle, lajeista lähtevälle pohjalle. Toimintasuunnitelman painopistealueet on muodostettu kokonaistilanteen arvion perusteella. Toiminnanjohtajarekrytointi on loppusuoralla. Syyskokousaineisto on saatettu jäsenistölle perehdyttäväksi. Jos pystyn itse arvioimaan liittojohdon tilannetta, on tehty se, mitä on osattu ja voitu. Ei kuitenkaan tarpeeksi.

Syyskokous on ovella ja huolimattomuusvirheitä nousee esiin vähän sieltä sun täältä. Aivan ensimmäiseksi täytyy katsoa sitä, kuka asiasta vastaa. Kun kokouskutsussa on puheenjohtajan nimi, asia on täysin selvä. Olen jo tässä vaiheessa jäsenistöllemme anteeksipyynnön velkaa. Vaikka kokouskutsu saatiin liikkeelle ajoissa, loppuvaihe oli vähän kiireistä. Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksyntä uusille säännöille saatiin vain päivää ennen kokouskutsun lähettämistä. Siihen saakka piti valmistautua toimimaan myös vanhoilla. Kun kutsu sitten lähti, sen mukana tullut esityslista ei ollut kaikilta osin uusien sääntöjen mukainen. Osa virheistä ehdittiin korjata. Osa jäi korjaamatta. Kiitos jälkitarkistusten, tänään saatiin liikkeelle oikea esityslista, anteeksipyynnön kera.

Jos joku lukee oikein tarkasti, on liittokokous 19.6.2019 hyväksynyt säännöt, joiden mukaan syyskokouksessa ei ole lainkaan kohtaa 10. Tätä ei edes Patentti- ja rekisterihallitus noteerannut. Erehtyminen on inhimillistä, kuten sanonta kuuluu. Jotta edes tältä osin olisimme loogisia, esityslistalla noudatetaan järjestystä, jossa kaikki numerot ovat peräkkäisiä. Korjataan sitten säännöt, kun muutakin korjattavaa on.

Kun esityslistaa on nyt siis korjattu, jotta se olisi oikein ja viimeiset korjaukset ovat tältä päivältä, emme liittojohtona ja minä allekirjoittajana ole lähettäneet lopullista esityslistaa sääntöjen mukaisessa aikataulussa. Ongelma on luonteeltaan tekninen, koska esityslistan sisältö ei ole muuttunut miltään sellaiselta osin, josta syyskokous – eli jäsenistö – tekee päätöksiä. Virhe mikä virhe ja käsi pystyyn! Siksi anteeksipyynnössämme vedotaan jäsenistöön, jotta virheestä huolimatta voisimme pitää syyskokouksen suunnitelman mukaan ensi lauantaina 26.10.2019.

Jäsenistö päättää. Jos jäsenemme haluaa, että kokousta siirretään siten, että esityslistakin on oikein, näin tehdään. Välttämätöntä se ei ole, koska myös paikan päällä voidaan laillisuus ja päätösvaltaisuus hyväksyä, virheistä huolimatta. Kutsu on kuitenkin lähtenyt ajoissa, esityslistan asiat ovat päätöksenteon kannalta oikein ja ennakkomateriaali vastaa esityslistaa.

Kaikki ylläoleva heijastelee myös hieman laajempaa oiretta liitossamme. Liittojohdon toiminta ei ole kokonaisuudessaan niin systemaattista, ammattitaitoista ja läpinäkyvää kuin mitä sen tulisi olla. Tämä on tärkeä kehittämiskohde ja tulevan toiminnanjohtajan yksi keskeinen tehtävä. Jos muistelen menneitä, on mieleeni ankkuroitunut syvälle vuosikymmenten takainen lausahdus ”ohjesääntö on järjen korvike”. Tässä – kuten niin monessa muussakin asiassa – on totta toinen puoli. Joskus joudutaan soveltamaan, mutta sekin on tehtävä huolella harkitusti ja avoimesti.

Jäntevässä yhdistystoiminnassa sääntöjen merkitys on kuitenkin ennen kaikkea siinä, että liittojohto toimii oikein käyttäessään jäsenistöltä lähtöisin olevia varoja ja toimeenpannessaan jäsenten linjaamia päätöksiä. Ainoa hyväksyttävä lähtökohta on tällöin se, että säännöt tunnetaan, niitä noudatetaan ja niiden noudattamatta jättäminen noteerataan. Kuten nyt. Anteeksi.

Ensivaikutelma on tärkeä

Kanadalainen journalisti ja kirjailija Malcolm Gladwell on mainiossa kirjassaan ”Välähdys” pohtinut tapaamme muodostaa ensivaikutelmamme. Syvällä tajunnassamme se kytkeytyy mielikuviimme ja jokainen meistä tiedostanee, että ensivaikutelma on – nimensä mukaisesti – vaikuttava. Gladwell onneksi lohduttaa lukijaansa toteamalla myös, että väläyksenomaisessa hetkessä syntyvästä ensivaikutelmasta voi päästä eroon, kuten ennakkoluuloistakin. Se vaatii kuitenkin useita näyttöjä siitä, että asia voi olla toisin kuin miltä se pikaisesti katsottuna näyttää.

Miten tämä liittyy lajeihimme? Monellakin tavalla. Joskus on sanottu ringetestä, että se on Suomen parhaiten varjeltu urheilusalaisuus. Lajissa tehdään upeita asioita, se on taituruudessaan ja nopeiden tilanteen muutosten takia urheiluviihdettä parhaimmillaan. Yhteen lajivideoonkin liitettiin aikanaan sanonta ”uskallatko yllättyä positiivisesti”. Tämä mielikuvista, joista uskallan kuitenkin väittää, että valtaosalla suomalaisista on lajeistamme – ennakkoluuloihin perustuen – todellisuudesta poikkeava käsitys. Eikä parempaan suuntaan.

Käsityksen muuttamiseen ryhtyminen on tärkeää, mutta sille ei ehdi tälle vuodelle – jos kaudellekaan – kovinkaan paljoa uutta tekemään. Sen sijaan on ratkaisevan tärkeää, että tässä ja nyt tehdään jotain ensimmäiselle kohtaamiselle, joka lajeihimme syntyy. Kuten edellä todettiin, vaaditaan useita näyttöjä siitä, että asia voi olla toisin kuin miltä se pikaisesti katsoen näyttää. Puhun tässä nyt siitä, kun uusi harrastaja tai hänen perheenjäsenensä kohtaa lajimme ensimmäistä kertaa. Jos se tuottaa positiivisen mielikuvan, jatko on jo helpompaa. Päinvastaisessa tilanteessa täytyy saada useita myönteisiä kokemuksia ennen kuin ensimmäinen kielteinen lakkaa vaikuttamasta jatkopäätöksiin.

Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, ihmisen oikeudentaju on samalla tavalla vino. Jos häviämme jotain, saamme mielenrauhan, kun olemme voittaneet lähes kolminkertaisesti sen, mitä hävisimme. Tämä ei koske ainoastaan rahaa. Ja korostaa lisää ensivaikutelman merkitystä.

Kun uusi kausi on alullaan ja seurat saavat näitä ensikohtaamisia luistelukouluissa tai muissa toimintamuodoissa, yllä olevat asiat olisi hyvä pitää mielessä. Onnistunut aloitus on aivan olennaista. Uuden harrastajan ja hänen perheenjäsentensä ensikohtaaminen on korostetun tärkeää. Lämmin vastaanotto, selkeät järjestelyt, uusien tulokkaiden huomioiminen, kunkin omalle tasolle sopiva tekeminen, leikkimielisyys ja tunne huolenpidosta ovat kaikki asioita, jotka saisivat jäädä mieleen, jos vain suinkin mahdollista. Jos vapaaehtoisen toimijamme omat tunnelmat ja voimat eivät tätä aina mahdollista, olisi kovin tärkeää, että häntä autettaisiin. Hyvän alun jälkeen jaksaa vähän harmejakin, mutta huonon alun jälkeen jatkoa ei välttämättä tule.

Sama taitaa koskea lajejamme laajemminkin. Uuden harrastajan ja hänen perheenjäsentensä ensi kohtaaminen tapahtuu yhä harvemmin kasvokkain. Ensivaikutelma muodostuu verkossa. Tällä kohden täytyy ilahtuneena todeta, että usean lajiemme somesivuston ilme on valoisa ja hauska. Jos – ja kun – niistä syntyy sellainen ajatus, että ”minäkin haluaisin olla jakamassa tuollaista tunnelmaa”, on saatu aikaiseksi juuri sitä, mitä pitääkin. Tällaista ei ole koskaan liikaa ja siksi kannustankin jakamaan samanlaista tarinaa yhä enemmän. Liitolla on vielä aika lailla oppimista tällä kohden, mutta eiköhän ajan kanssa tuo ilme ala löytää tiensä myös sen nettisivuille.

Myönteinen ensikokemus ei koske ainoastaan uusia pieniä harrastajiamme, vaan myös kaikkia muita, jotka tulevat kokeilemaan tai vaikkapa vain katsomaan lajejamme. Mitä enemmän ikää kertyy, sen kriittisemmin meillä on tapana tarkastella asioita. Siksi vanhempien uusien harrastajiemme mukaan ottamisessa kannattaa käyttää aikaa osallistamiseen ja mahdollisuuteen olla mukana omalla tasolla. Jälleen: jos suinkin mahdollista.

Jotta näin olisi, on tärkeää pohtia ennalta, millaisia toimintoja on mahdollista tarjota erilaisille uusille tulokkaille, ja millä reunaehdoilla. Kun me tiedämme ennalta vähän enemmän ja kohtaamme yllätyksiä vähän vähemmän, olemme paljon mieluummin mukana kokemassa uusia asioita. Ja niitähän me haluamme uusille tulokkaille tarjota. Ja samalla itsekin kasvaa taas vähän itseämme isommaksi.

Luottamustehtävässä avainsana on luottamus

Liiton syyskokous pidetään Kisakalliossa lauantaina 26.10.2019. Kokouskutsut jäsenille lähtevät ensi viikolla. Valmistelut hallituksessa, toimistossa ja lajiryhmissä ovat kuumimmillaan, ja niitä tehdään edelleen ilman varsinaista toiminnanjohtajaa. Työpaine on kova ja liittokokouksessa päätettävät asiat isoja.

Olen valmistellut liittokokouksen alkuun katsauksen liiton tilasta. Uskon, että se on kuulemisen arvoinen ja kehotan siksikin mahdollisimman montaa jäsentä osallistumaan kokoukseen. Syyskokous on myös sikäli kiinnostava, että liiton uusien sääntöjen mukaan hallituksen kokoonpano määräytyy erilaisilla perusteilla. Tämä on tärkeä huomata, ja siihen vaikuttaminen on vielä tärkeämpää.

Uusien sääntöjen mukaan hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi viisi jäsentä, joista kaksi valitaan samalla lajiryhmiensä puheenjohtajiksi. Näille kahdelle lankeaa vastuu sekä yhteisistä että kutakuinkin kaikista lajeille kuuluvista asioista. Vastuu on suomalaisessa yhdistyskentässä poikkeuksellisen suuri. Muilta kolmelta jäseneltä – sen enempää kuin puheenjohtajaltakaan – ei edellytetä lajiosaamista. Näille kahdelle se on keskeinen tekijä.

Mutta jotain kuitenkin edellytetään kolmelta muultakin. Hallitus päättää kolmen jäsenen asiantuntijavaatimuksesta ensi viikon kokouksessaan. Tarkasti ottaen uusien sääntöjen teksti kuuluu näin: ”Valitaan seuraavaksi kahdeksi (2) toimintavuodeksi erovuoroisten tilalle jäsenet liittohallitukseen ja toimimaan asiantuntijana liiton toiminnassa tarvittavilla osa-alueilla. Mitä nämä osa-alueet voivat sitten olla? Hallituksen laajennetussa kyselyssä kartoitettiin näistä tärkeimpiä. Tuloksena oli selkeä kärkikolmikko, tasainen keskiryhmä ja kaksi häntäpään valvojaa.

Kärkeen asettuivat taloushallinto, strategiatyö ja hallitustyöskentely, tässä järjestyksessä. Toinen lajeistamme olisi mahduttanut kärkikolmikkoon strategiatyön asemesta viestinnän, mutta toisella viestintä oli kolmanneksi viimeinen. Kilpailutoiminnan ja valmennuksen asiantuntemus keräsivät vain murusia arviosta. Hallitus ratkaisee, miten ehdollepanijoita evästetään, mutta taloushallinnon kovaa asiantuntemusta tuskin kukaan vastustaa. Erovuoroisuusjärjestelyistä johtuen uuteen hallitukseen valitaan lajiryhmien puheenjohtajien ohella kaksi uutta jäsentä erovuoroisten tilalle, joten vain yhdestä erityisosaamisesta jouduttaneen nyt hallituksessa keskustelemaan. Varmaa on vain se, että asiantuntijan on tunnettava asiansa. Näytöt ratkaisevat.

Mutta kolikon toinen puoli on myös tärkeä. Luottamustehtävässä avainsana on luottamus. Sitä ei saisi pitää itsestään selvyytenä, mistä liiton taannoiset tapahtumatkin kertovat. Mistä luottamus sitten syntyy? Kun perehtyy hyvästä hallinnosta ja yhdistystoiminnasta annettuihin ohjeisiin ja säädöksiin, sieltä löytyy tärkeitä huomioon otettavia asioita. Niistä ensimmäinen on se, että hallituksen on toimittava huolellisesti ja edistettävä yhdistyksen etua. Jälkimmäisestä todetaan suosituksessa, että hallituksen jäsen ei voi omilla toimillaan edistää sellaista toimintaa, joka on yhdistyksen edun vastaista eikä edistää toimillaan vain niiden tahojen etuja, jotka ovat asettaneet hänet ehdolle. Toivon, että ehdollepanijat ymmärtävät tämän.

Hallituksen jäseniltä edellytetään myös ”yhdistyksen kannalta mahdollisimman monipuolista ja laajaa osaamista sekä mahdollisuutta käyttää riittävästi aikaa tehtävän hoitamiseen”. Jälkimmäistä vaadettakin olisi hyvä arvioida kunnolla, ja suosituksen mukaan ”jäsenistön tulee kiinnittää huomiota tähän asiaan hallituksen jäseniä valittaessa”. Päätösvallaton hallitus on tarpeeton ja laajalti omaksuttu virtuaalinen osallistuminen toimii vain tilanteessa, jossa hallituksen kokousaineisto on perusteellisesti valmisteltu, niihin on huolella perehdytty ja päätöstilanteet ovat kokonaisvaltaisia. Järjestötoiminnassa tämä on utopiaa. Luottamus ei synny sillä, että kuulee silloin tällöin tuntemattoman ihmisen äänen jostain etäältä.

Kun sitten lähestytään lisää luottamusta, suosituksissa todetaan, että ”hallituksen tulee kaikissa tilanteissa toimia yhdistyksen edun mukaisesti”. Täten ”yhdistyksen maineen ja arvostuksen vaaliminen kuuluu luottamushenkilöiden vastuuseen, jopa avoimuuden kustannuksella”. Lisäksi ”rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ovat ehdottomia edellytyksiä johdon ja hallituksen jäsenten valinnassa”. Maine ja arvostus. Ehdottomia edellytyksiä!

Jos tämä kaikki säikäyttää viimeisetkin hallitusmahdollisuutta pohtivat, voinen lohduttaa sillä, että edessä ovat varmuudella mielenkiintoiset ajat. Työtä riittää, mutta siitä rakennetaan sisällöllisesti palkitsevaa. Jos minusta on yhtään kiinni, kohdennamme voimavaroja uuteen starttiin ja tuloksekkaampaan tekemiseen. Asiat eivät muutu hetkessä ja siksi olen sitoutunut olemaan käytettävissä siihen saakka, että tärkeimmät menestyksen mittarit kääntyvät kasvuun. Jos vain luottamusta riittää.

”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen”

Otsikon teksti on kaiverrettu JK Paasikiven muistomerkkiin Helsingissä. Paasikivi käytti usein tätä ilmaisua johtaakseen sotien runteleman Suomen kohti parempaa tulevaisuutta. Haaste oli valtava, vaikeudet suunnattomia ja ristiriidat ratkaisemattomilta tuntuvia. Mutta tässä ollaan, yhtenä maailman menestyneimmistä kansakunnista.

Miksi tämä avaus. Olemme liittona valintojen edessä. Liiton syyskokous lähestyy ja se on valintojen tärkein paikka.

Johtuen erilaisista johtamiseen liittyvistä haasteista olemme hallituksena joutuneet kääntämään turboruuvin auki. Siitä huolimatta ei ole ollut mitenkään mahdollista saada aikaan sellaista pitemmän ajan linjavalintaa, joka voitaisiin tuoda syyskokouksen päätettäväksi. Mutta aika perusteellinen tilanteen arviointi on kyllä tehty. Tästä lähtee viittaus avaukseen.

Tilanteen arvioinnin tarkoituksena on koota tosiasiat ja vallitsevat käsitykset niistä sekä tehdä niiden perusteella johtopäätökset. Näitä on tehty runsaasti. Taustatöihin ovat osallistuneet hallituksen ohella sekä lajiryhmien edustajat että palkattu henkilöstö. Puheenjohtajana olen jakanut arviointitehtävät ja koonnut johtopäätökset. Johtopäätökset on jaettu osallistujille ja niitä on käytetty jatkotöiden pohjana. Pidän syntynyttä aineistoa erittäin hyödyllisenä ja niiden perusteella voi muodostaa hyvän kokonaiskuvan liiton ja lajiemme tilasta. Olen pidättäytynyt vastaamasta omiin kysymyksiini, jotta voin säilyttää hyväksyttävän puolueettomuuden johtopäätösten teossa.

Esitän syyskokouksen alla tämän tilanteen arvioinnin perusteena omat teemani vuodelle 2020 sekä visioni 2021-. Teemat 2020 ovat luonnollisesti linjassaan itse kokouksessa esitettävän toimintasuunnitelman kanssa, mutta visioni on tiivistelmä omista johtopäätöksistäni. Niiden muuntuminen todeksi on sitten hallituskäsittelyn ja liittokokouksen asiaa.

Mitä sitten on arvioitu? Ensiksi on tehty arvio nykytilasta. Siinä haettiin asioita, jotka nähdään samalla tavalla, eri tavalla ja joista ei ollut selvää kuvaa. Vahvin yksimielisyys vallitsi kolmessa asiassa: Harrastajamäärä on tärkein liiton menestyksen mittari, seuroissa on osaamista, jota liittotasolla pitäisi voida hyödyntää sekä lajiemme nykytila ei ole tyydyttävä. Toiseksi arvioitiin, mitä liittojohdolta odotetaan. Tärkeimpinä pidettiin lajien näkyvyyden lisäämistä, onnistunutta toiminnanjohtajarekrytointia ja sisäisen yhteistoiminnan kehittämistä.

Seuraavaksi tarkasteltiin erilaisia tulevaisuusskenaarioita, kaikkiaan viittä erilaista. Tällainen tarkastelu on välttämätöntä, ettei pidetä vallitsevaa tilaa ainoana oikeana. Tärkeimpinä arviointikriteereinä pidettiin kustannustehokkuutta, toiminnan fokuksen selkeyttä, vaikuttavuutta ulospäin sekä – luonnollisesti – tukea alue- ja seuratoiminnalle. Kaksi skenaariota katsottiin parhaimmiksi. Kumpikaan niistä ei vastannut nykytilaa. Tarkemmin sitten syyskokouksen alla.

Neljäntenä vaiheena arvioitiin muutoshalua ja -kykyä. Tämä on tärkeä asia, jotta ei yritetä liikaa eikä tyydytä liian vähään. Tulokset osoittavat, että suurimuotoiseen muutoshankkeeseen ei kannata ryhtyä. Siihen ei ole halua eikä kykyä millään toiminnan tasolla. Sen sijaan olennainen muutos, johon sisältyi kuvauksessa useisiin toimintatapoihin ja -muotoihin liittyviä hankkeita ja projekteja, sai suurimman kannatuksen. Tosin tällä kohden muutoksen painopisteen on oltava liittotasolla.

Viidenneksi määritettiin toiminnan painopistealueet, ensisijaisesti ensi vuotta ajatellen. Pohjana pidettiin päättyneen strategian 2015-2019 tavoitteita, joista valittiin tärkeimmät ja arvioitiin niiden toteuttamisen vaikeusastetta, onnistumisen todennäköisyyttä, resurssitarpeita ja aikataulua. Johtopäätökset ovat selkeitä. Perusasiat on saatava kuntoon ja harrastajamäärän kasvattamiseen on panostettava vahvasti. Mutta myös haasteita nousi esiin. Lajimme eivät ole toiminnaltaan kovinkaan samanlaisia ja toivotun muutoksen tekeminen arvioidaan paikoin hyvin haastavaksi. Jos tällaisiin – korkeamman riskin – hankkeisiin ryhdytään, niihin on oltava valmiina panostamaan olennaisesti nykytasoa enemmän. Tämä on valinnan paikka.

Näiden ohella on käsitelty valtionjohdon ja Olympiakomitean liikuntalinjauksia ja valtionapujärjestelmän muutospaineita. Pohdinnassa on ollut myös naisurheilun nousun heijastusvaikutukset, sosiaalisen median merkitys mielikuvien luomisessa ja yhteisvastuun korostuminen yhteiskunnassa laajemmin. Myös lajeistamme tehdyn erittäin hyödyllisen viestintätutkimuksen (Laura Kontto ja Pia Koskinen, 2018, https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/150586/Kontto_Laura_Koskinen_Pia.pdf?sequence=1&isAllowed=y keskeisiä johtopäätöksiä on otettu huomioon. Taannoinen seurojen antama asiakaspalaute on myös katsottu.

Syyskokoukselle on tehty myös jäsenaloite. Aloitteessa halutaan kokoukselle esiteltävän lajiemme seitsemän vuoden takaisen yhdistymisen tavoitteet sekä vertaamaan niitä toteumaan. Tämä arvio on käynnissä ja valmistuu lähiviikkoina.

Reiluun kahteen kuukauteen ei ole saatu mahdutettua enempää, kun juoksevatkin asiat on ollut pakko hoitaa, vielä ilman vakituista toiminnanjohtajaa. On annettava täysi tunnustus hallituksen jäsenille ja toimiston henkilöstölle siitä, että tällaisessa tilanteessa on kyetty hoitamaan sekä välttämättömät asiat että osallistumaan tähän aika laajaan ja monipolviseen tilanteen arviointiin. Suurkiitokset tästä. Toivon, että annettu panos osoittautuu hyödylliseksi ja osaamme löytää niihin tukeutuen oikeat suuntalinjat liiton ja lajiemme kehittämiselle. Mitä viisauteen tulee, olemme vasta alussa, mutta hyvässä sellaisessa.

Kohti syyskokousta

Jos sinulta kysyttäisiin, mikä on kauden tärkein tapahtuma, et todennäköisesti vastaisi ”liiton syyskokous”. Tämä on helppo ymmärtää, koska valtaosalle lajiemme harrastajista ”liitto” on joku kaukainen toimija jossain, eikä sen olemassaolo näy juurikaan jokapäiväisessä harrastustoiminnassa. Tämä on hyväkin asia, mutta ei aivan kaikista näkökulmista.

Olen parissa tilaisuudessa päässyt esittäytymään toimihenkilöillemme. Oli kovin ilahduttavaa, että ringeten Länsi-Suomen alueen seuraseminaariin oli kokoontunut yli 50 lajiaktiivia, mikä lienee tuon suunnan ennätys. Hienoa. Samalla sain mahdollisuuden kiittää kaikkia heitä ratkaisevan tärkeästä työstä lajimme ja sen harrastajien eteen. Tilaisuus kertoi myös sen, että rajapinta liiton ja joukkueiden välillä on kovin pieni. Kun kuitenkin liiton tehtävistä ensimmäinen ja tärkein on ”huolehtiminen jäsentensä toimintaedellytysten kehittymisestä”, rajapinta voisi olla suurempikin.

Seurojen toimintaedellytyksistä huolehtiminen jakautuu moninaiseen kenttään, mutta suurissa linjoissa pitäisi erottaa kaksi kokonaisuutta. Näistä enemmän näkyvä on iso joukko rutiininomaisia tehtäviä, jotka liittyvät jäsenpalveluihin, sarjatoimintaan, sääntöihin, koulutukseen, materiaalitukeen ja muihin samankaltaisina kausittain toistuviin kokonaisuuksiin. Myös jotkut perinteeksi muodostuneet tapahtumat kuuluvat näihin.

Toinen kokonaisuus muodostuu kehittämistyöstä. Vaikka rutiinitkin kehittyvät, niillä lähinnä varmistetaan pienimuotoisten muutosten huomioon ottaminen ja siksi ne kuuluvat edellä mainittuun joukkoon. Pitempijänteinen ja olennaisia toiminnallisia muutoksia tavoitteleva kehittämistyö on luonteeltaan erilaista. Siihen voisi liittää sanan strateginen. Aina silloin tällöin jokaisen toimijan on pysähdyttävä hetkeksi pohtimaan tällaisia kehittämistarpeita.

Kun nykyhallitus on käynnistänyt toimintansa jonkin verran poikkeuksellisessa tilanteessa, on ollut sekä luontevaa että tarpeellista arvioida liiton tilannetta perusteellisesti. Vaikka hallituksen kokoustiheys on ennätyksellinen ja erilaisten tehtyjen arvioiden määrä ennen näkemätön, ei tässä aikataulussa ole ollut mahdollista koota selkeää yhteistä tulevaisuudenkuvaa. Sellaisen tarve on kuitenkin ilmeinen.

Ensi kuun lopulla pidettävä liiton syyskokous tulee olemaan tässä suhteessa merkittävämpi kuin vastaavat lähivuosilta. Sieltä olisi hyvä löytyä eväät niille tavoitteille, joihin seurat haluavat panostaa lähivuosina. Tai sitten todeta, että asiat ovat riittävän hyvin ja hallitus hoitakoot loput. Jos jälkimmäiseen päädytään, hyväksytään samalla huomaamatta hiipivä rapautuminen. En pidä tätä suotavana, semminkin, kun elämme nyt uusia asioita mahdollistavaa aikaa, etenkin nuoriso- ja ”kevytharrastus”liikunnassa. Olisi vahinko, jos emme käyttäisi tässä ja nyt olevaa tilaisuuttamme hyväksi. Syyskokous on siksi ratkaisevan tärkeä.

Puheenjohtajalta edellytetään linjanvetoa. Aion kertoa oman näkemykseni syyskokouksen yhteydessä, ennen varsinaista kokousta. Toivon kovasti, että myös tämä kokous tekee osanottajaennätyksen ja asettaa selkeän suunnan tulevaisuudellemme. Jos näin käy, ensi kuun liittokokous on jäsentemme ja harrastajiemme valtaosan kannalta vuoden tärkein tapahtuma.

Varainhankinta on myös taitolaji

Tapasin muutama päivä sitten tunnetun suomalaisyrityksen viestinnästä vastaavan johtoryhmän jäsenen. Tapaamisen tavoitteena oli selvittää heidän kiinnostuksensa lajiemme tukemiseen ja samalla ajantasaistaa käsitys siitä, millä periaatteilla valtakunnan tasolla halutaan tukea liikuntaa. Tapaaminen oli hyödyllinen, vaikka samalla haasteitakin tuova.

Liittotasolla on turha odottaa yleistä, kohdentamatonta tukea oikeastaan yhtään mihinkään. Jos yritys lähtee yhteistoimintaan, tuen kohteen on löydettävä vastakappaleensa yrityksen oman toiminnan tavoitteista. Tällöinkään ei puhuta kovin suurista rahasummista, koska aika pienetkin asiat viedään vallitsevassa taloustilanteessa ylimmän johdon päätöksentekoon.

Aivan olennainen tekijä on se, että erityisesti kuluttajamarkkinoilla toimivat yritykset hoitavat myyntityönsä puhelinmyyntinä, sosiaalisen median kautta tai muilla tarkasti kohdennetuilla toimilla. Logon lyhyt vilahdus televisioruudussa, oli se sitten kaukalon laidassa tai peliasussa, ei tuo myynnille lisäarvoa ja annettu tuki perustuu siksi muille tekijöille. Johdon mieltymys johonkin lajiin tai toimintaan ole edelleenkään pois suljettu, mutta pääperiaatteena on laajempi yhteistyökokonaisuus. Lajeillamme ei ole tarjota sellaista valikkoa, joka tälle polulle veisi.

Seuratasolla tilanne on onneksi toinen. Pienemmät yritykset pienemmillä paikkakunnilla tarvitsevat myönteistä näkyvyyttä. Positiivisesti toimiva ja sellaisena näyttäytyvä seura tai joukkue voi sellaisen tarjota. Tällöin on vain hyväksyttävä se, että ”pienistä puroista voi kasvaa iso virta”. Varainhankinta on sitkeää jalkatyötä, jossa on hyvä käyttää koko oman verkoston voima.

Entä sitten liittotasolla. Keskeisesti tilanteeseen vaikuttavia tekijöitä ovat ajan henki, mielikuvat ja poliittinen ilmapiiri. Viimeksi mainittu pohjaa ajan henkeen ja ohjaa yhteiskuntavastuun sisältöjä. Tässä ajassa nousevat esille nuorisotyö, niin liikunnassa kuin syrjäytymisen ehkäisyssä. Myös hyvä arvopohja koetaan tärkeäksi. Viimeksi mainittuun kuuluvat tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja heikoimpien tukeminen. Näissä on jo enemmän potentiaalia meillekin.

Mielikuvat ovat vähän haastavampia. Hyviä esimerkkejä on kuitenkin tarjolla. Susijengin ja Lauri Markkasen tuoma yleisö- ja katsojaräjähdys, naisten jääkiekkomaajoukkueen esimerkillinen taistelu vahvempiaan vastaan ja lentopallon naisten niukat tappiot EM-otteluissa käyvät malleiksi. Kun tapahtumat on tuotettu hienosti sekä taito ja taisteluhenki on hyvin nähtävissä, mielikuvat syntyvät, vahvistuvat ja muuttuvat. Tämä osa ajan henkeä on otettava vakavasti strategiatyön jatkovaiheissa. Voi vaatia suuremman ponnistuksen, mutta se on sitten vaan tehtävä.

Mutta myös yhteiskuntavastuu tarjoaa mahdollisuuksia. Olen käynyt alustavia keskusteluja tunnetun valtakunnallisen yhdistyksen kanssa uudesta toimintamallista. Koska asia on vielä aivan alussa, ei sisällöstä enempää. Rahaa tällä ei tule, mutta oletettavasti sellaista näkyvyyttä, jota meillä ei olisi varaa rahalla ostaa. Lisää, kun asia etenee. Toivottavasti hyvällä tavalla.

Sitä ennen on muistettava, että kauden alku on erittäin tärkeä ja seuratason aktiivinen toiminta keskeistä. Valtionapujärjestelmä uusiutuu ensi vuonna ja paraikaa hiotaan lopullisia kriteerejä. Niissä edellä mainitut tekijät korostuvat. Lajeillemme onkin erityisen tärkeää juuri nyt panostaa nuoriin ja uusiin harrastajiin. Jos tämä tarkoittaa uusia tai edes hieman perinteisestä muokattuja toimintamuotoja, toivon innostavaa avoimuutta niiden pohdintaan. Ensi vuoden ratkaisuilla luodaan pohja neljän vuoden tukinäkymille. Se toimija, joka parhaiten tekee nyt harrastajarynnäkön, saa siitä suurimman hyödyn. Ei muuta kuin liikkeelle.

Huipun on annettava loistaa

Kuten tunnettua, jäävuoresta on näkyvissä vain pieni osa, huippu ja valtaosa siitä on pinnan alla. Tämä pätee hyvin myös moneen urheilulajiin. Huipulle pääsemiseksi on aloitettava aktiivinen liikunta varhain ja työtä on tehtävä valtava määrä, myös väsymystä vastaan. Yhä korkeamalle pyrittäessä myös omaehtoinen kurinalaisuus lisääntyy ja sen myötä kieltäytyminen asioista, joista valtaosa meistä tavallisista ei osaa olla ilman. Lahjakkuus auttaa, mutta se ei yksin riitä.

Huipulle ei pääse yksinään, vaan taustalla tarvitaan tukiverkkoja. Näitä pitää olla sekä taidon että tahdon kehittämiseksi. Taidon kehittäminen on helpompi hahmottaa. Hyvää valmennusta, paljon käytännön toimintaa, tasokkaat vastustajat, hyvät välineet ja riittävästi aikaa. Tahtopuoli on abstraktimpi. Kaikki lähtee omasta motivaatiosta, itsetuntemuksesta ja kunnianhimosta, joita ilman huipulle ei pääse. Mutta siihen vaikuttavat paljon myös ulkoiset tekijät. Vanha suomalainen sanonta ”työ tekijäänsä kiittää”, pätee oman motivaation tyydyttämiseen, mutta se ylimääräinen voima, jolla huippusaavutuksiin ylletään, tarvitsee energiakseen myös arvostusta.

Arvostus on pienen urheilulajin ongelma, mutta samalla myös sen mahdollisuus. Aloitetaan jälkimmäisestä. Suomessa pidettiin kaikin puolin onnistuneet naisten jääkiekon maailmanmestaruuskisat. Suomen taistelumenestys vahvempiaan vastaan oli urheiluviihdettä parhaimmillaan. Sen näyttäminen ja huomioiminen – peleistä pelaajiin – osoitti arvostusta ja siitä jäi pysyvä jälki. Hyvä näin, ja jokainen naisurheilun nosto tukee myös muita naisurheilulajeja.

Entä sitten oma lajimme, ringette? Vaikka arviotani voi pitää puolueellisena, pidän ringettemaajoukkueemme tasoa kokonaisuutena naisleijonia korkeampana. Takavuosina ero oli jopa huomattavan suuri eduksemme. Myös se, että viimeisten kahden vuosikymmenen aikana maailmanmestaruuspokaali on vain kerran matkannut Kanadaan, on häkellyttävä urheilusuoritus. Se, että Kanada ei saa aivan eri luokkaa olevasta harrastajamäärästään enempää irti, voi johtua monesta tekijästä. Yksi lienee kotoinen SM-sarjamme. Huippupelaajamme saavat läpi kauden kovia pelejä jo kotimaassa. Pelaajiemme taidot ja kehittyminen ovat jatkuvasti huippuvalmennuksemme nähtävissä.

Entä se arvostus. ”Isossa” julkisuudessa MM-tulokset ovat näkyneet, vaikkakin aivan liian vähän. Korkeatasoinen SM-sarjamme viime vuosina tuskin lainkaan. Tapahtumien järjestelyt, viestintä ja näiden tuki näyttäytyvät usein harrastelijatasoisina. Vaikka seurat panostaisivat edustusjoukkueisiinsa, joutuvat myös pelaajat osallistumaan kustannuksiin. Amatööriurheilussa – ja varsinkin pienissä lajeissa – tämä on pysyvä tilanne. Mutta aivan terävintä huippua pitäisi tarkastella eri tavalla ja näin on jatkossa myös pyrittävä tekemään.

Kysyin tänään maajoukkueleirille osallistuvilta pelaajilta, haluaisivatko he, että seuraavat maailmanmestaruuskisat järjestettäisiin Suomessa. Yhtään kättä ei noussut. Vaihtoehto ”muualla Euroopassa” sai suuren kannatuksen. En osannut heti lähteä kysymään syitä, mutta jatkokeskusteluista löytyi useita kytkentöjä arvostukseen. Arvostukseen lajin ulkopuolella, mutta myös sen sisällä.

Tässä on iso työsarka edessä, mutta ainakin yksi asia on kirkastettava heti: kun maatamme edustamaan lähtevät pelaajat ovat useita vuosia, jopa vuosikymmeniä, kehittäneet taitojaan ammattimaisesti, vähintä, mitä heidän tukiverkostonsa voi tehdä, on pitää heidän huippusuorituksensa puitteet ammattimaisina. Kun huippupelaajat osoittavat kentällä taitonsa, meidän tukiverkostoon kuuluvien on osoitettava heille arvostuksemme. Tämä ei koske pelkästään kerran kahdessa vuodessa pidettäviä maailmanmestaruuskisoja. Tämä ei ole tukiverkostolle taitokysymys. Järjestelyt kyllä osataan ja hyviä malleja on riittävästi tarjolla. Tahto riittää. Tehdään huippu näkyvämmäksi, annetaan sen loistaa.