Ensivaikutelma on tärkeä

Kanadalainen journalisti ja kirjailija Malcolm Gladwell on mainiossa kirjassaan ”Välähdys” pohtinut tapaamme muodostaa ensivaikutelmamme. Syvällä tajunnassamme se kytkeytyy mielikuviimme ja jokainen meistä tiedostanee, että ensivaikutelma on – nimensä mukaisesti – vaikuttava. Gladwell onneksi lohduttaa lukijaansa toteamalla myös, että väläyksenomaisessa hetkessä syntyvästä ensivaikutelmasta voi päästä eroon, kuten ennakkoluuloistakin. Se vaatii kuitenkin useita näyttöjä siitä, että asia voi olla toisin kuin miltä se pikaisesti katsottuna näyttää.

Miten tämä liittyy lajeihimme? Monellakin tavalla. Joskus on sanottu ringetestä, että se on Suomen parhaiten varjeltu urheilusalaisuus. Lajissa tehdään upeita asioita, se on taituruudessaan ja nopeiden tilanteen muutosten takia urheiluviihdettä parhaimmillaan. Yhteen lajivideoonkin liitettiin aikanaan sanonta ”uskallatko yllättyä positiivisesti”. Tämä mielikuvista, joista uskallan kuitenkin väittää, että valtaosalla suomalaisista on lajeistamme – ennakkoluuloihin perustuen – todellisuudesta poikkeava käsitys. Eikä parempaan suuntaan.

Käsityksen muuttamiseen ryhtyminen on tärkeää, mutta sille ei ehdi tälle vuodelle – jos kaudellekaan – kovinkaan paljoa uutta tekemään. Sen sijaan on ratkaisevan tärkeää, että tässä ja nyt tehdään jotain ensimmäiselle kohtaamiselle, joka lajeihimme syntyy. Kuten edellä todettiin, vaaditaan useita näyttöjä siitä, että asia voi olla toisin kuin miltä se pikaisesti katsoen näyttää. Puhun tässä nyt siitä, kun uusi harrastaja tai hänen perheenjäsenensä kohtaa lajimme ensimmäistä kertaa. Jos se tuottaa positiivisen mielikuvan, jatko on jo helpompaa. Päinvastaisessa tilanteessa täytyy saada useita myönteisiä kokemuksia ennen kuin ensimmäinen kielteinen lakkaa vaikuttamasta jatkopäätöksiin.

Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, ihmisen oikeudentaju on samalla tavalla vino. Jos häviämme jotain, saamme mielenrauhan, kun olemme voittaneet lähes kolminkertaisesti sen, mitä hävisimme. Tämä ei koske ainoastaan rahaa. Ja korostaa lisää ensivaikutelman merkitystä.

Kun uusi kausi on alullaan ja seurat saavat näitä ensikohtaamisia luistelukouluissa tai muissa toimintamuodoissa, yllä olevat asiat olisi hyvä pitää mielessä. Onnistunut aloitus on aivan olennaista. Uuden harrastajan ja hänen perheenjäsentensä ensikohtaaminen on korostetun tärkeää. Lämmin vastaanotto, selkeät järjestelyt, uusien tulokkaiden huomioiminen, kunkin omalle tasolle sopiva tekeminen, leikkimielisyys ja tunne huolenpidosta ovat kaikki asioita, jotka saisivat jäädä mieleen, jos vain suinkin mahdollista. Jos vapaaehtoisen toimijamme omat tunnelmat ja voimat eivät tätä aina mahdollista, olisi kovin tärkeää, että häntä autettaisiin. Hyvän alun jälkeen jaksaa vähän harmejakin, mutta huonon alun jälkeen jatkoa ei välttämättä tule.

Sama taitaa koskea lajejamme laajemminkin. Uuden harrastajan ja hänen perheenjäsentensä ensi kohtaaminen tapahtuu yhä harvemmin kasvokkain. Ensivaikutelma muodostuu verkossa. Tällä kohden täytyy ilahtuneena todeta, että usean lajiemme somesivuston ilme on valoisa ja hauska. Jos – ja kun – niistä syntyy sellainen ajatus, että ”minäkin haluaisin olla jakamassa tuollaista tunnelmaa”, on saatu aikaiseksi juuri sitä, mitä pitääkin. Tällaista ei ole koskaan liikaa ja siksi kannustankin jakamaan samanlaista tarinaa yhä enemmän. Liitolla on vielä aika lailla oppimista tällä kohden, mutta eiköhän ajan kanssa tuo ilme ala löytää tiensä myös sen nettisivuille.

Myönteinen ensikokemus ei koske ainoastaan uusia pieniä harrastajiamme, vaan myös kaikkia muita, jotka tulevat kokeilemaan tai vaikkapa vain katsomaan lajejamme. Mitä enemmän ikää kertyy, sen kriittisemmin meillä on tapana tarkastella asioita. Siksi vanhempien uusien harrastajiemme mukaan ottamisessa kannattaa käyttää aikaa osallistamiseen ja mahdollisuuteen olla mukana omalla tasolla. Jälleen: jos suinkin mahdollista.

Jotta näin olisi, on tärkeää pohtia ennalta, millaisia toimintoja on mahdollista tarjota erilaisille uusille tulokkaille, ja millä reunaehdoilla. Kun me tiedämme ennalta vähän enemmän ja kohtaamme yllätyksiä vähän vähemmän, olemme paljon mieluummin mukana kokemassa uusia asioita. Ja niitähän me haluamme uusille tulokkaille tarjota. Ja samalla itsekin kasvaa taas vähän itseämme isommaksi.

Luottamustehtävässä avainsana on luottamus

Liiton syyskokous pidetään Kisakalliossa lauantaina 26.10.2019. Kokouskutsut jäsenille lähtevät ensi viikolla. Valmistelut hallituksessa, toimistossa ja lajiryhmissä ovat kuumimmillaan, ja niitä tehdään edelleen ilman varsinaista toiminnanjohtajaa. Työpaine on kova ja liittokokouksessa päätettävät asiat isoja.

Olen valmistellut liittokokouksen alkuun katsauksen liiton tilasta. Uskon, että se on kuulemisen arvoinen ja kehotan siksikin mahdollisimman montaa jäsentä osallistumaan kokoukseen. Syyskokous on myös sikäli kiinnostava, että liiton uusien sääntöjen mukaan hallituksen kokoonpano määräytyy erilaisilla perusteilla. Tämä on tärkeä huomata, ja siihen vaikuttaminen on vielä tärkeämpää.

Uusien sääntöjen mukaan hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi viisi jäsentä, joista kaksi valitaan samalla lajiryhmiensä puheenjohtajiksi. Näille kahdelle lankeaa vastuu sekä yhteisistä että kutakuinkin kaikista lajeille kuuluvista asioista. Vastuu on suomalaisessa yhdistyskentässä poikkeuksellisen suuri. Muilta kolmelta jäseneltä – sen enempää kuin puheenjohtajaltakaan – ei edellytetä lajiosaamista. Näille kahdelle se on keskeinen tekijä.

Mutta jotain kuitenkin edellytetään kolmelta muultakin. Hallitus päättää kolmen jäsenen asiantuntijavaatimuksesta ensi viikon kokouksessaan. Tarkasti ottaen uusien sääntöjen teksti kuuluu näin: ”Valitaan seuraavaksi kahdeksi (2) toimintavuodeksi erovuoroisten tilalle jäsenet liittohallitukseen ja toimimaan asiantuntijana liiton toiminnassa tarvittavilla osa-alueilla. Mitä nämä osa-alueet voivat sitten olla? Hallituksen laajennetussa kyselyssä kartoitettiin näistä tärkeimpiä. Tuloksena oli selkeä kärkikolmikko, tasainen keskiryhmä ja kaksi häntäpään valvojaa.

Kärkeen asettuivat taloushallinto, strategiatyö ja hallitustyöskentely, tässä järjestyksessä. Toinen lajeistamme olisi mahduttanut kärkikolmikkoon strategiatyön asemesta viestinnän, mutta toisella viestintä oli kolmanneksi viimeinen. Kilpailutoiminnan ja valmennuksen asiantuntemus keräsivät vain murusia arviosta. Hallitus ratkaisee, miten ehdollepanijoita evästetään, mutta taloushallinnon kovaa asiantuntemusta tuskin kukaan vastustaa. Erovuoroisuusjärjestelyistä johtuen uuteen hallitukseen valitaan lajiryhmien puheenjohtajien ohella kaksi uutta jäsentä erovuoroisten tilalle, joten vain yhdestä erityisosaamisesta jouduttaneen nyt hallituksessa keskustelemaan. Varmaa on vain se, että asiantuntijan on tunnettava asiansa. Näytöt ratkaisevat.

Mutta kolikon toinen puoli on myös tärkeä. Luottamustehtävässä avainsana on luottamus. Sitä ei saisi pitää itsestään selvyytenä, mistä liiton taannoiset tapahtumatkin kertovat. Mistä luottamus sitten syntyy? Kun perehtyy hyvästä hallinnosta ja yhdistystoiminnasta annettuihin ohjeisiin ja säädöksiin, sieltä löytyy tärkeitä huomioon otettavia asioita. Niistä ensimmäinen on se, että hallituksen on toimittava huolellisesti ja edistettävä yhdistyksen etua. Jälkimmäisestä todetaan suosituksessa, että hallituksen jäsen ei voi omilla toimillaan edistää sellaista toimintaa, joka on yhdistyksen edun vastaista eikä edistää toimillaan vain niiden tahojen etuja, jotka ovat asettaneet hänet ehdolle. Toivon, että ehdollepanijat ymmärtävät tämän.

Hallituksen jäseniltä edellytetään myös ”yhdistyksen kannalta mahdollisimman monipuolista ja laajaa osaamista sekä mahdollisuutta käyttää riittävästi aikaa tehtävän hoitamiseen”. Jälkimmäistä vaadettakin olisi hyvä arvioida kunnolla, ja suosituksen mukaan ”jäsenistön tulee kiinnittää huomiota tähän asiaan hallituksen jäseniä valittaessa”. Päätösvallaton hallitus on tarpeeton ja laajalti omaksuttu virtuaalinen osallistuminen toimii vain tilanteessa, jossa hallituksen kokousaineisto on perusteellisesti valmisteltu, niihin on huolella perehdytty ja päätöstilanteet ovat kokonaisvaltaisia. Järjestötoiminnassa tämä on utopiaa. Luottamus ei synny sillä, että kuulee silloin tällöin tuntemattoman ihmisen äänen jostain etäältä.

Kun sitten lähestytään lisää luottamusta, suosituksissa todetaan, että ”hallituksen tulee kaikissa tilanteissa toimia yhdistyksen edun mukaisesti”. Täten ”yhdistyksen maineen ja arvostuksen vaaliminen kuuluu luottamushenkilöiden vastuuseen, jopa avoimuuden kustannuksella”. Lisäksi ”rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ovat ehdottomia edellytyksiä johdon ja hallituksen jäsenten valinnassa”. Maine ja arvostus. Ehdottomia edellytyksiä!

Jos tämä kaikki säikäyttää viimeisetkin hallitusmahdollisuutta pohtivat, voinen lohduttaa sillä, että edessä ovat varmuudella mielenkiintoiset ajat. Työtä riittää, mutta siitä rakennetaan sisällöllisesti palkitsevaa. Jos minusta on yhtään kiinni, kohdennamme voimavaroja uuteen starttiin ja tuloksekkaampaan tekemiseen. Asiat eivät muutu hetkessä ja siksi olen sitoutunut olemaan käytettävissä siihen saakka, että tärkeimmät menestyksen mittarit kääntyvät kasvuun. Jos vain luottamusta riittää.

”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen”

Otsikon teksti on kaiverrettu JK Paasikiven muistomerkkiin Helsingissä. Paasikivi käytti usein tätä ilmaisua johtaakseen sotien runteleman Suomen kohti parempaa tulevaisuutta. Haaste oli valtava, vaikeudet suunnattomia ja ristiriidat ratkaisemattomilta tuntuvia. Mutta tässä ollaan, yhtenä maailman menestyneimmistä kansakunnista.

Miksi tämä avaus. Olemme liittona valintojen edessä. Liiton syyskokous lähestyy ja se on valintojen tärkein paikka.

Johtuen erilaisista johtamiseen liittyvistä haasteista olemme hallituksena joutuneet kääntämään turboruuvin auki. Siitä huolimatta ei ole ollut mitenkään mahdollista saada aikaan sellaista pitemmän ajan linjavalintaa, joka voitaisiin tuoda syyskokouksen päätettäväksi. Mutta aika perusteellinen tilanteen arviointi on kyllä tehty. Tästä lähtee viittaus avaukseen.

Tilanteen arvioinnin tarkoituksena on koota tosiasiat ja vallitsevat käsitykset niistä sekä tehdä niiden perusteella johtopäätökset. Näitä on tehty runsaasti. Taustatöihin ovat osallistuneet hallituksen ohella sekä lajiryhmien edustajat että palkattu henkilöstö. Puheenjohtajana olen jakanut arviointitehtävät ja koonnut johtopäätökset. Johtopäätökset on jaettu osallistujille ja niitä on käytetty jatkotöiden pohjana. Pidän syntynyttä aineistoa erittäin hyödyllisenä ja niiden perusteella voi muodostaa hyvän kokonaiskuvan liiton ja lajiemme tilasta. Olen pidättäytynyt vastaamasta omiin kysymyksiini, jotta voin säilyttää hyväksyttävän puolueettomuuden johtopäätösten teossa.

Esitän syyskokouksen alla tämän tilanteen arvioinnin perusteena omat teemani vuodelle 2020 sekä visioni 2021-. Teemat 2020 ovat luonnollisesti linjassaan itse kokouksessa esitettävän toimintasuunnitelman kanssa, mutta visioni on tiivistelmä omista johtopäätöksistäni. Niiden muuntuminen todeksi on sitten hallituskäsittelyn ja liittokokouksen asiaa.

Mitä sitten on arvioitu? Ensiksi on tehty arvio nykytilasta. Siinä haettiin asioita, jotka nähdään samalla tavalla, eri tavalla ja joista ei ollut selvää kuvaa. Vahvin yksimielisyys vallitsi kolmessa asiassa: Harrastajamäärä on tärkein liiton menestyksen mittari, seuroissa on osaamista, jota liittotasolla pitäisi voida hyödyntää sekä lajiemme nykytila ei ole tyydyttävä. Toiseksi arvioitiin, mitä liittojohdolta odotetaan. Tärkeimpinä pidettiin lajien näkyvyyden lisäämistä, onnistunutta toiminnanjohtajarekrytointia ja sisäisen yhteistoiminnan kehittämistä.

Seuraavaksi tarkasteltiin erilaisia tulevaisuusskenaarioita, kaikkiaan viittä erilaista. Tällainen tarkastelu on välttämätöntä, ettei pidetä vallitsevaa tilaa ainoana oikeana. Tärkeimpinä arviointikriteereinä pidettiin kustannustehokkuutta, toiminnan fokuksen selkeyttä, vaikuttavuutta ulospäin sekä – luonnollisesti – tukea alue- ja seuratoiminnalle. Kaksi skenaariota katsottiin parhaimmiksi. Kumpikaan niistä ei vastannut nykytilaa. Tarkemmin sitten syyskokouksen alla.

Neljäntenä vaiheena arvioitiin muutoshalua ja -kykyä. Tämä on tärkeä asia, jotta ei yritetä liikaa eikä tyydytä liian vähään. Tulokset osoittavat, että suurimuotoiseen muutoshankkeeseen ei kannata ryhtyä. Siihen ei ole halua eikä kykyä millään toiminnan tasolla. Sen sijaan olennainen muutos, johon sisältyi kuvauksessa useisiin toimintatapoihin ja -muotoihin liittyviä hankkeita ja projekteja, sai suurimman kannatuksen. Tosin tällä kohden muutoksen painopisteen on oltava liittotasolla.

Viidenneksi määritettiin toiminnan painopistealueet, ensisijaisesti ensi vuotta ajatellen. Pohjana pidettiin päättyneen strategian 2015-2019 tavoitteita, joista valittiin tärkeimmät ja arvioitiin niiden toteuttamisen vaikeusastetta, onnistumisen todennäköisyyttä, resurssitarpeita ja aikataulua. Johtopäätökset ovat selkeitä. Perusasiat on saatava kuntoon ja harrastajamäärän kasvattamiseen on panostettava vahvasti. Mutta myös haasteita nousi esiin. Lajimme eivät ole toiminnaltaan kovinkaan samanlaisia ja toivotun muutoksen tekeminen arvioidaan paikoin hyvin haastavaksi. Jos tällaisiin – korkeamman riskin – hankkeisiin ryhdytään, niihin on oltava valmiina panostamaan olennaisesti nykytasoa enemmän. Tämä on valinnan paikka.

Näiden ohella on käsitelty valtionjohdon ja Olympiakomitean liikuntalinjauksia ja valtionapujärjestelmän muutospaineita. Pohdinnassa on ollut myös naisurheilun nousun heijastusvaikutukset, sosiaalisen median merkitys mielikuvien luomisessa ja yhteisvastuun korostuminen yhteiskunnassa laajemmin. Myös lajeistamme tehdyn erittäin hyödyllisen viestintätutkimuksen (Laura Kontto ja Pia Koskinen, 2018, https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/150586/Kontto_Laura_Koskinen_Pia.pdf?sequence=1&isAllowed=y keskeisiä johtopäätöksiä on otettu huomioon. Taannoinen seurojen antama asiakaspalaute on myös katsottu.

Syyskokoukselle on tehty myös jäsenaloite. Aloitteessa halutaan kokoukselle esiteltävän lajiemme seitsemän vuoden takaisen yhdistymisen tavoitteet sekä vertaamaan niitä toteumaan. Tämä arvio on käynnissä ja valmistuu lähiviikkoina.

Reiluun kahteen kuukauteen ei ole saatu mahdutettua enempää, kun juoksevatkin asiat on ollut pakko hoitaa, vielä ilman vakituista toiminnanjohtajaa. On annettava täysi tunnustus hallituksen jäsenille ja toimiston henkilöstölle siitä, että tällaisessa tilanteessa on kyetty hoitamaan sekä välttämättömät asiat että osallistumaan tähän aika laajaan ja monipolviseen tilanteen arviointiin. Suurkiitokset tästä. Toivon, että annettu panos osoittautuu hyödylliseksi ja osaamme löytää niihin tukeutuen oikeat suuntalinjat liiton ja lajiemme kehittämiselle. Mitä viisauteen tulee, olemme vasta alussa, mutta hyvässä sellaisessa.

Kohti syyskokousta

Jos sinulta kysyttäisiin, mikä on kauden tärkein tapahtuma, et todennäköisesti vastaisi ”liiton syyskokous”. Tämä on helppo ymmärtää, koska valtaosalle lajiemme harrastajista ”liitto” on joku kaukainen toimija jossain, eikä sen olemassaolo näy juurikaan jokapäiväisessä harrastustoiminnassa. Tämä on hyväkin asia, mutta ei aivan kaikista näkökulmista.

Olen parissa tilaisuudessa päässyt esittäytymään toimihenkilöillemme. Oli kovin ilahduttavaa, että ringeten Länsi-Suomen alueen seuraseminaariin oli kokoontunut yli 50 lajiaktiivia, mikä lienee tuon suunnan ennätys. Hienoa. Samalla sain mahdollisuuden kiittää kaikkia heitä ratkaisevan tärkeästä työstä lajimme ja sen harrastajien eteen. Tilaisuus kertoi myös sen, että rajapinta liiton ja joukkueiden välillä on kovin pieni. Kun kuitenkin liiton tehtävistä ensimmäinen ja tärkein on ”huolehtiminen jäsentensä toimintaedellytysten kehittymisestä”, rajapinta voisi olla suurempikin.

Seurojen toimintaedellytyksistä huolehtiminen jakautuu moninaiseen kenttään, mutta suurissa linjoissa pitäisi erottaa kaksi kokonaisuutta. Näistä enemmän näkyvä on iso joukko rutiininomaisia tehtäviä, jotka liittyvät jäsenpalveluihin, sarjatoimintaan, sääntöihin, koulutukseen, materiaalitukeen ja muihin samankaltaisina kausittain toistuviin kokonaisuuksiin. Myös jotkut perinteeksi muodostuneet tapahtumat kuuluvat näihin.

Toinen kokonaisuus muodostuu kehittämistyöstä. Vaikka rutiinitkin kehittyvät, niillä lähinnä varmistetaan pienimuotoisten muutosten huomioon ottaminen ja siksi ne kuuluvat edellä mainittuun joukkoon. Pitempijänteinen ja olennaisia toiminnallisia muutoksia tavoitteleva kehittämistyö on luonteeltaan erilaista. Siihen voisi liittää sanan strateginen. Aina silloin tällöin jokaisen toimijan on pysähdyttävä hetkeksi pohtimaan tällaisia kehittämistarpeita.

Kun nykyhallitus on käynnistänyt toimintansa jonkin verran poikkeuksellisessa tilanteessa, on ollut sekä luontevaa että tarpeellista arvioida liiton tilannetta perusteellisesti. Vaikka hallituksen kokoustiheys on ennätyksellinen ja erilaisten tehtyjen arvioiden määrä ennen näkemätön, ei tässä aikataulussa ole ollut mahdollista koota selkeää yhteistä tulevaisuudenkuvaa. Sellaisen tarve on kuitenkin ilmeinen.

Ensi kuun lopulla pidettävä liiton syyskokous tulee olemaan tässä suhteessa merkittävämpi kuin vastaavat lähivuosilta. Sieltä olisi hyvä löytyä eväät niille tavoitteille, joihin seurat haluavat panostaa lähivuosina. Tai sitten todeta, että asiat ovat riittävän hyvin ja hallitus hoitakoot loput. Jos jälkimmäiseen päädytään, hyväksytään samalla huomaamatta hiipivä rapautuminen. En pidä tätä suotavana, semminkin, kun elämme nyt uusia asioita mahdollistavaa aikaa, etenkin nuoriso- ja ”kevytharrastus”liikunnassa. Olisi vahinko, jos emme käyttäisi tässä ja nyt olevaa tilaisuuttamme hyväksi. Syyskokous on siksi ratkaisevan tärkeä.

Puheenjohtajalta edellytetään linjanvetoa. Aion kertoa oman näkemykseni syyskokouksen yhteydessä, ennen varsinaista kokousta. Toivon kovasti, että myös tämä kokous tekee osanottajaennätyksen ja asettaa selkeän suunnan tulevaisuudellemme. Jos näin käy, ensi kuun liittokokous on jäsentemme ja harrastajiemme valtaosan kannalta vuoden tärkein tapahtuma.

Varainhankinta on myös taitolaji

Tapasin muutama päivä sitten tunnetun suomalaisyrityksen viestinnästä vastaavan johtoryhmän jäsenen. Tapaamisen tavoitteena oli selvittää heidän kiinnostuksensa lajiemme tukemiseen ja samalla ajantasaistaa käsitys siitä, millä periaatteilla valtakunnan tasolla halutaan tukea liikuntaa. Tapaaminen oli hyödyllinen, vaikka samalla haasteitakin tuova.

Liittotasolla on turha odottaa yleistä, kohdentamatonta tukea oikeastaan yhtään mihinkään. Jos yritys lähtee yhteistoimintaan, tuen kohteen on löydettävä vastakappaleensa yrityksen oman toiminnan tavoitteista. Tällöinkään ei puhuta kovin suurista rahasummista, koska aika pienetkin asiat viedään vallitsevassa taloustilanteessa ylimmän johdon päätöksentekoon.

Aivan olennainen tekijä on se, että erityisesti kuluttajamarkkinoilla toimivat yritykset hoitavat myyntityönsä puhelinmyyntinä, sosiaalisen median kautta tai muilla tarkasti kohdennetuilla toimilla. Logon lyhyt vilahdus televisioruudussa, oli se sitten kaukalon laidassa tai peliasussa, ei tuo myynnille lisäarvoa ja annettu tuki perustuu siksi muille tekijöille. Johdon mieltymys johonkin lajiin tai toimintaan ole edelleenkään pois suljettu, mutta pääperiaatteena on laajempi yhteistyökokonaisuus. Lajeillamme ei ole tarjota sellaista valikkoa, joka tälle polulle veisi.

Seuratasolla tilanne on onneksi toinen. Pienemmät yritykset pienemmillä paikkakunnilla tarvitsevat myönteistä näkyvyyttä. Positiivisesti toimiva ja sellaisena näyttäytyvä seura tai joukkue voi sellaisen tarjota. Tällöin on vain hyväksyttävä se, että ”pienistä puroista voi kasvaa iso virta”. Varainhankinta on sitkeää jalkatyötä, jossa on hyvä käyttää koko oman verkoston voima.

Entä sitten liittotasolla. Keskeisesti tilanteeseen vaikuttavia tekijöitä ovat ajan henki, mielikuvat ja poliittinen ilmapiiri. Viimeksi mainittu pohjaa ajan henkeen ja ohjaa yhteiskuntavastuun sisältöjä. Tässä ajassa nousevat esille nuorisotyö, niin liikunnassa kuin syrjäytymisen ehkäisyssä. Myös hyvä arvopohja koetaan tärkeäksi. Viimeksi mainittuun kuuluvat tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja heikoimpien tukeminen. Näissä on jo enemmän potentiaalia meillekin.

Mielikuvat ovat vähän haastavampia. Hyviä esimerkkejä on kuitenkin tarjolla. Susijengin ja Lauri Markkasen tuoma yleisö- ja katsojaräjähdys, naisten jääkiekkomaajoukkueen esimerkillinen taistelu vahvempiaan vastaan ja lentopallon naisten niukat tappiot EM-otteluissa käyvät malleiksi. Kun tapahtumat on tuotettu hienosti sekä taito ja taisteluhenki on hyvin nähtävissä, mielikuvat syntyvät, vahvistuvat ja muuttuvat. Tämä osa ajan henkeä on otettava vakavasti strategiatyön jatkovaiheissa. Voi vaatia suuremman ponnistuksen, mutta se on sitten vaan tehtävä.

Mutta myös yhteiskuntavastuu tarjoaa mahdollisuuksia. Olen käynyt alustavia keskusteluja tunnetun valtakunnallisen yhdistyksen kanssa uudesta toimintamallista. Koska asia on vielä aivan alussa, ei sisällöstä enempää. Rahaa tällä ei tule, mutta oletettavasti sellaista näkyvyyttä, jota meillä ei olisi varaa rahalla ostaa. Lisää, kun asia etenee. Toivottavasti hyvällä tavalla.

Sitä ennen on muistettava, että kauden alku on erittäin tärkeä ja seuratason aktiivinen toiminta keskeistä. Valtionapujärjestelmä uusiutuu ensi vuonna ja paraikaa hiotaan lopullisia kriteerejä. Niissä edellä mainitut tekijät korostuvat. Lajeillemme onkin erityisen tärkeää juuri nyt panostaa nuoriin ja uusiin harrastajiin. Jos tämä tarkoittaa uusia tai edes hieman perinteisestä muokattuja toimintamuotoja, toivon innostavaa avoimuutta niiden pohdintaan. Ensi vuoden ratkaisuilla luodaan pohja neljän vuoden tukinäkymille. Se toimija, joka parhaiten tekee nyt harrastajarynnäkön, saa siitä suurimman hyödyn. Ei muuta kuin liikkeelle.

Huipun on annettava loistaa

Kuten tunnettua, jäävuoresta on näkyvissä vain pieni osa, huippu ja valtaosa siitä on pinnan alla. Tämä pätee hyvin myös moneen urheilulajiin. Huipulle pääsemiseksi on aloitettava aktiivinen liikunta varhain ja työtä on tehtävä valtava määrä, myös väsymystä vastaan. Yhä korkeamalle pyrittäessä myös omaehtoinen kurinalaisuus lisääntyy ja sen myötä kieltäytyminen asioista, joista valtaosa meistä tavallisista ei osaa olla ilman. Lahjakkuus auttaa, mutta se ei yksin riitä.

Huipulle ei pääse yksinään, vaan taustalla tarvitaan tukiverkkoja. Näitä pitää olla sekä taidon että tahdon kehittämiseksi. Taidon kehittäminen on helpompi hahmottaa. Hyvää valmennusta, paljon käytännön toimintaa, tasokkaat vastustajat, hyvät välineet ja riittävästi aikaa. Tahtopuoli on abstraktimpi. Kaikki lähtee omasta motivaatiosta, itsetuntemuksesta ja kunnianhimosta, joita ilman huipulle ei pääse. Mutta siihen vaikuttavat paljon myös ulkoiset tekijät. Vanha suomalainen sanonta ”työ tekijäänsä kiittää”, pätee oman motivaation tyydyttämiseen, mutta se ylimääräinen voima, jolla huippusaavutuksiin ylletään, tarvitsee energiakseen myös arvostusta.

Arvostus on pienen urheilulajin ongelma, mutta samalla myös sen mahdollisuus. Aloitetaan jälkimmäisestä. Suomessa pidettiin kaikin puolin onnistuneet naisten jääkiekon maailmanmestaruuskisat. Suomen taistelumenestys vahvempiaan vastaan oli urheiluviihdettä parhaimmillaan. Sen näyttäminen ja huomioiminen – peleistä pelaajiin – osoitti arvostusta ja siitä jäi pysyvä jälki. Hyvä näin, ja jokainen naisurheilun nosto tukee myös muita naisurheilulajeja.

Entä sitten oma lajimme, ringette? Vaikka arviotani voi pitää puolueellisena, pidän ringettemaajoukkueemme tasoa kokonaisuutena naisleijonia korkeampana. Takavuosina ero oli jopa huomattavan suuri eduksemme. Myös se, että viimeisten kahden vuosikymmenen aikana maailmanmestaruuspokaali on vain kerran matkannut Kanadaan, on häkellyttävä urheilusuoritus. Se, että Kanada ei saa aivan eri luokkaa olevasta harrastajamäärästään enempää irti, voi johtua monesta tekijästä. Yksi lienee kotoinen SM-sarjamme. Huippupelaajamme saavat läpi kauden kovia pelejä jo kotimaassa. Pelaajiemme taidot ja kehittyminen ovat jatkuvasti huippuvalmennuksemme nähtävissä.

Entä se arvostus. ”Isossa” julkisuudessa MM-tulokset ovat näkyneet, vaikkakin aivan liian vähän. Korkeatasoinen SM-sarjamme viime vuosina tuskin lainkaan. Tapahtumien järjestelyt, viestintä ja näiden tuki näyttäytyvät usein harrastelijatasoisina. Vaikka seurat panostaisivat edustusjoukkueisiinsa, joutuvat myös pelaajat osallistumaan kustannuksiin. Amatööriurheilussa – ja varsinkin pienissä lajeissa – tämä on pysyvä tilanne. Mutta aivan terävintä huippua pitäisi tarkastella eri tavalla ja näin on jatkossa myös pyrittävä tekemään.

Kysyin tänään maajoukkueleirille osallistuvilta pelaajilta, haluaisivatko he, että seuraavat maailmanmestaruuskisat järjestettäisiin Suomessa. Yhtään kättä ei noussut. Vaihtoehto ”muualla Euroopassa” sai suuren kannatuksen. En osannut heti lähteä kysymään syitä, mutta jatkokeskusteluista löytyi useita kytkentöjä arvostukseen. Arvostukseen lajin ulkopuolella, mutta myös sen sisällä.

Tässä on iso työsarka edessä, mutta ainakin yksi asia on kirkastettava heti: kun maatamme edustamaan lähtevät pelaajat ovat useita vuosia, jopa vuosikymmeniä, kehittäneet taitojaan ammattimaisesti, vähintä, mitä heidän tukiverkostonsa voi tehdä, on pitää heidän huippusuorituksensa puitteet ammattimaisina. Kun huippupelaajat osoittavat kentällä taitonsa, meidän tukiverkostoon kuuluvien on osoitettava heille arvostuksemme. Tämä ei koske pelkästään kerran kahdessa vuodessa pidettäviä maailmanmestaruuskisoja. Tämä ei ole tukiverkostolle taitokysymys. Järjestelyt kyllä osataan ja hyviä malleja on riittävästi tarjolla. Tahto riittää. Tehdään huippu näkyvämmäksi, annetaan sen loistaa.

Liittohallituksen tärkein tehtävä

Liittohallitus on jäsenten valitsema joukko luottamuksen arvoisiksi arvioimia ihmisiä, joiden tehtävänä on toimeenpanna jäsenistön syksyn liittokokouksessa tekemät päätökset. Näistä kaksi keskeisintä ovat toimintasuunnitelma ja talousarvio. Kun liiton tarkoituksen toteuttamisessa ensimmäinen kohta on ”huolehtimalla jäsentensä toimintaedellytysten kehittymisestä”, on hallituksen pääasiallinen toimenkuva valmis. Tiivistettynä: mitä aiomme tehdä seuraavana vuonna, jotta jäsenemme onnistuvat. Sitä seuraavana keväänä sitten katsotaan, mitä saatiin aikaan.

Jäsenten onnistuminen tarkoittaa sitä, että liittoomme kuuluvat yhdistykset kehittyvät. Kehittyminen tarkoittaa harrastajamäärän kasvamista, taloudellisten edellytysten paranemista, osaamistason nousua, ulkoista arvostusta, tiivistynyttä yhteishenkeä ja kykyä toimeenpanna uusia ideoita porukan innostamiseksi viemään asioita eteenpäin. Jäsenten onnistumisen tukemisen pitää näkyä liiton toimintasuunnitelmassa ja talousarvio on tärkein työkalu sen mahdollistamiseksi. Tämä on hallituksen tärkein tehtävä ja sen onnistuminen mitataan liiton jäsenten onnistumisen summana. Jos summa ei muutu, ei ole onnistuttu.

Pohtimatta sen enempää syitä siihen, miksi lajiemme tilanne on sellainen kuin se on, on helppo kuitenkin todeta, että onnistumisesta ei liittojohdon tasolla kannata kovin isoilla kirjaimilla puhua. Tätä ei pidä ymmärtää väärin. Hyvää työtä on tehty usealla tasolla erilaisissa asioissa ja perustoiminnat pyörivät. On kohtuullista myös todeta, ettei rajallisilla voimavaroilla kannata liian korkealle kurkotella. Mutta jos vuodesta toiseen toimitaan samalla tasolla ja samojen haasteiden parissa, nousee mieleen vääjäämättä ajatus siitä, että joko asioita ei tehdä oikein tai sitten ei tehdä oikeita asioita.

Tällä kohden liittohallituksen rooli ja merkitys korostuu. Onko tilannekuva kentältä oikea? Osataanko arvioida jäsenten toimintaedellytyksiä? Hahmotetaanko niitä muutoksia, jotka yhteiskunnassamme vaikuttavat liikuntaan ja urheiluun? Tunnetaanko yhteistyötahojemme tavoitteita ja osataanko vastata niihin? Onko liitto- ja lajikuvamme selkeä ja kiinnostava? Osataanko edistää toimintaamme eri vaikutuskanavissa? Hallitaanko muutostilanteet? Osataanko tarttua tilaisuuteen ja uudistua? Tämän kokoisia kysymyksiä voidaan esittää enemmänkin.

Olennaisinta on kuitenkin pohtia, mitä liittohallitukselta edellytetään tässä ja nyt. Jäsenet päättävät sen syksyn liittokokouksessa. Kun toimintasuunnitelma ja talousarvio on hyväksytty ja hallituksen jäsenet on valittu, ovat jäsenet samalla tehneet päätöksensä siitä, millaista tukea toimintaedellytysten kehittämiseksi on seuraavana vuonna tarjolla. Jos asiat näyttävät samalta kuin ennenkin, ne todennäköisesti ovat myös sitä. Jos jäsenet näin päättävät, sen mukaan mennään. Jos kuitenkin jotain uutta halutaan, on hyvä muistaa lausahdus ”mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu”.

Kaikki tekeminen on viestintää

Ringeten lajiryhmän johtaja Laura Kontto on yhdessä Pia Koskisen kanssa tehnyt viime vuonna laajan tutkimuksen lajiemme viestinnästä. Tutkimuksen tulokset olivat kiinnostavia, hyvässä ja pahassa. Vaikka mieleni tekisi lainata tutkimustuloksia, en sitä tee, koska muutoin tämä pohdinta laajenisi lukukelvottomaksi. Suosittelen kuitenkin tutkimusta varsinkin niille lajiemme toimihenkilöille, joiden toimenkuvaan lajiemme hyvinvointi liittyy. Kaikilla tasoilla.

Oma seurakokemukseni tulee Keski-Uudeltamaalta, missä ulkoinen viestintä tarkoitti säännöllistä yhteydenpitoa aluelehtiin ja erityisesti siihen yhteen toimittajaan, joka teki juttuja urheilupalstalle. Kun hän ilmestyi hallille, joku meni aina hänen luokseen ja tarjosi kahvit, jos vain mahdollista. Ja aina valiteltiin, että juttuja on vähän harvakseen, vaikka meillä seurassa tapahtui niin paljon. Jos laittaa asian näin jälkikäteen mittakaavaan, seura sai enemmän palstatilaa kuin oikeastaan kohtuudella voisi olettaa.

Seuran sisällä tehtiin pientä kuukausitiedotetta, joka oli A5-kokoon taitettu kaksipuolinen aanelonen. Se jaettiin pelaaja- ja toimihenkilömäärän määrän mukaan heidän lokeroihinsa jäähallilla. Pääosassa olivat eri joukkueiden tapahtumat. Meidänkin seuramme oli aika joukkuekeskeinen ja harvemmat tiesivät, mitä naapurijoukkueessa tapahtui. Enemmän joskus kiinnosti se, mitä naapuriseuran saman ikäluokan joukkueessa oli meneillään. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin suomalaisen epäsuora kiitos, jonka saattoi saada hyllyä täyttäessä kommentilla ”johan tätä on odoteltukin”.

Kummassakaan viestinnässä ei ollut strategiaa, suunnitelmaa tai erityisempää painopistettä; edustusjoukkueen ottelumenestystä lukuun ottamatta. Kaikesta kerrottiin. Onnistumisia hehkutettiin. Uuden tekeminen kiinnosti. Nimiä toisteltiin, että tulisivat tutuiksi. Pelaajat jakoivat kausijulkaisuja lähes jokaiseen postilaatikkoon. Luistelukouluikäisille lähettiin oma kutsu ja lupaus muutamasta maksuttomasta kerrasta hallilla. Seuran lisenssimäärä kaksinkertaistui ja vuoden seurapalkintokin käytiin pokkaamassa liittokokouksessa. Hyviä juttuja ja hienoa porukkaa.

Kun sitten tehtiin erilaisia juttuja ja niistä kerrottiin, syntyi sellainen käsitys, että seurassa tapahtuu. Ulkoisesti ja sisäisesti. Ja sitten tapahtui enemmän, kun kerran oli seura, jossa tapahtuu. Olisi tapahtunut varmaan ilman viestintääkin, mutta juuri se mahdollisti kasvun. Toimihenkilömäärä lisääntyi. Junnut tulivat seuraamaan isompiensä pelejä. Ristiriidat, joita aina vapaaehtoistoimintaan sisältyy, vähenivät olennaisesti. Ja varmaan muutakin, jota en enää muista. Mutta keskeisin viesti tässä on se, että kaikki vuoropuhelu on viestintää. Eikä sitä voi koskaan tehdä liikaa. Ilman hyvää viestintää mielikuvat ohjaavat keskustelua. Ja silloin vire on todennäköisesti kielteisempi kuin toivottaisiin. Ei muuta kuin viestimään!

YouTubella maailmanmestariksi

Kenialainen keihäänheittäjä Julius Yego nousi lähes tuntemattomuudesta keihäänheiton maailmanmestariksi vuonna 2015. Koska Keniassa ei ollut saatavissa kunnollista lajivalmennusta, hän opetteli tekniikan katsomalla huippuheittäjien suorituksia YouTubelta, pyrkien toistamaan niitä. Tarina on paitsi uskomaton, myös tosi. Olisiko tässä jotain meillekin?

Kerron esimerkin: autostani puhkesi rengas tuodessani puolisoani kotiin ladyringettepelistä Sipoosta. Vararengas oli paineilmalla täytettävä versio. Mutta tulos alkoi näyttää erikoisesta; rengas täyttyi toispuoleisesti. Homma seis ja ammattilainen paikalle. Hänkin lopetti kesken ja korjasi vaurion paikan päällä. Kaikki hyvin? Soitin merkkihuoltoon. He eivät olleet koskaan täyttäneet kyseistä vararengastyypiä eivätkä tienneet, miten se käyttäytyisi. Haloo! Nettilouhinta ja YouTube auttoi asiassa. Kun vain sitkeästi jatkaa paineen laittamista, rengas pullahtaa lopuksi oikean näköiseksi.

Vanha työpaikkani Puolustusvoimat uudistaa isosti koulutustaan. Yksi tärkeä apu löytyy aivan samasta periaatteesta. He tekevät muutaman minuutin videoita. Näitä on tehty yhdessä vuodessa jo yli tuhat ja niistä satoja on otettu käyttöön koulutuksessa hyvin tuloksin. Aikaa säästyy, kun varusmiehet oppivat asioita ilman kirjoja ja ilman kouluttajaa. Tavalla, johon he ovat jo tottuneet ja välineellä, joka on heillä aina mukanaan. Mikä parasta, valtaosa kuvauksesta ja editoinnista on varusmiesten itsensä tekemää.

Joko ajatukseni alkaa hahmottua?

Hyötyisimmekö me siitä, että lajeistamme tehtäisiin muutakin kuin satunnaisia videoita ja niitä käytettäisiin muuhunkin kuin pelitilanteiden analysointiin ja taktiikan hiomiseen? Entä jos niistä koottaisiinkin videopankki, joka olisi kaikkien käytössä. Voisiko yksittäinen harrastaja oppia paremmin luistelemaan, syöttämään, laukaisemaan tai torjumaan maalilla, jos hän näkisi vaikka kymmeniä kertoja esimerkin siitä, miten näissä tilanteissa pitäisi toimia? Nousisiko valmennuksen teho ja taso, jos pelaajat katsoisivat ennen harjoituksia valmentajan suosittelemia videoita ja niitä sitten toistettaisiin itse harjoituksessa? Ihan vaikka yksittäisestä toistosta monimutkaisempaan harjoituskuvioon. Saisimmeko arvokasta jääaikaa käännettyä puhumisesta ja seisomisesta tekemiseen?

En tiedä, mutta olen aika varma, että erityisesti nuoremmat harrastajamme ottaisivat tällaisen vastaan luontevasti ja nopeasti. Uskon myös, että omasta joukostamme löytyisivät helposti videokuvaajat, kun kaikilla on laite siihen ja kokemustakin. Sitten vaan innokkaimpia editoijia hakemaan ja osoittamaan paikka, josta muutkin löytävät videon, niin koko juttu on paketissa.

Löytyisiköhän joukostamme joku, joka näyttäisi esimerkkiä ja kertoisi myös muille, miten helposti voisimme nostaa tällä tavalla tekemisiämme ”next levelille” ja siten paitsi osaamistamme, myös lajiemme arvostusta? Tulisiko sitä kautta myös lisää kovasti kaipaamaamme näkyvyyttä? Lajeistamme ringetessä Suomi on tällä vuosituhannella menettänyt maailmanmestaruuden vain kerran. Ehtisimmekö varmistaa, ettei Kanada keksisi ennen meitä, miten YouTubella tullaan maailmanmestariksi?

Anna hyvän kiertää

Olen etuoikeutettu siinä suhteessa, että olen aikuisiässäni saanut kokea teknologisen kehityksen taskulaskimesta Facebookiin. Hankin vuosikymmeniä sitten ökykalliin HP-25 -laskimen, jossa oli kummallinen, mutta tehokas ohjelmointikieli. Oppaan lopussa todettiin, että tämän laitteen käytön ainoan rajan asettaa oma mielikuvituksesi.

Noh, mielikuvitukseni ei olisi riittänyt siihen, mitä olen ehtinyt nähdä. Eikä se riitä siihenkään, mitä kaikkea en pysty näkemään. En varmaankaan ole ainoa. Sosiaalinen media on muokannut toimintatapojamme enemmän kuin osasimme arvata.

Vaikka minulla on ollut mahdollisuus edetä teknologian aallonharjalla, niin sanottuna varhaisena omaksujana, yllätyn jatkuvasti siitä, miten nopeasti viestinnän aallot syntyvät, hiipuvat ja vaihtavat suuntaansa. Viestintätsunameista, joilla kokonaisia kansakuntia ravistellaan, puhumattakaan.

Miten tämä sitten liittyy omiin lajeihimme? Meillä on valittavanamme sosiaalisessa mediassa kaksi pääpolkua: myönteinen ja kielteinen. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Kyseessä on se vanha tuttu lasi, joka on puoleksi täyttä tai puoleksi tyhjä, riippuen katsojasta.

Valtaosa niistä viesteistä, jotka saavat sosiaalisessa mediassa paljon huomiota – tykkäyksiä ja jakoja -ovat kielteisiä. Ne voimistavat sensaatiohakuisten medioiden viestejä ja saavat voimansa ihmisten sisäänrakennetusta tyytymättömyydestä. Meillä kaikilla on sitä jonkun verran ja on aika pitkälle oma valintamme, kuinka paljon vapautamme sitä ulospäin.

Kävin eilen hyvän keskustelun pitkäaikaisen urheiluvaikuttajan kanssa. Hän ei lakkaa hämmästelemästä sitä, miten paljon liikunnan ja urheilun parissa kuvitellaan jotain voitettavan riidoilla, ääntä korottamalla ja kaivautumalla syvemmälle omiin poteroihin. Kaikkein vahingollisinta on nostattaa kielteisten energioiden aaltoja ”toisinajattelijoita” vastaan. Samalla hän piti lajeistamme ja hämmästeli erityisesti sitä, ettei ringette ole onnistunut saamaan suurempia määriä harrastajia pariinsa.

Toivoisin, että olisimme tässä suhteessa parempia. Viestintä on tunnistettu yhdeksi tärkeimmistä painopistealueistamme. Viestintää on monenlaista, mutta onnistunut viestintä lähtee vastaanottajan tarpeiden ja toiveiden tuntemisesta. Paljon on jo tehty, erityisesti sisäisesti – lajien parissa – mutta parantamisen varaakin on.

Erityisen haastavaa on viestiä ulospäin, sellaisille ihmisille, jotka eivät lajejamme tunne, mutta saattaisivat olla niistä kiinnostuneita. Tässä suhteessa on enemmän tekemisen tarvetta. Yksi asia kuitenkin on selvä: jos oma lasimme on puoleksi tyhjä, ulkopuolinen ei näe siinä mitään. Siksi on ratkaisevan tärkeää, että katsomme huolella kaikille avoimia medioitamme ja pyrimme siihen, että niistä saisi sen mielikuvan, joka saa meidät innostumaan upeista lajeistamme. Niiden rinnalla on tärkeää, että palautekanavat ovat kunnossa. Vain epäkohtiin puuttumalla voimme kehittyä. Mutta antautumalla kielteisten viestien lumoihin häviämme mediapelin ennen kuin se on alkanut.

Näinpä yksinkertainen toiveeni jo tässä vaiheessa on: annetaan hyvän kiertää. Kerrotaan onnistumisista, hienoista kokemuksista, mahtavista pelikavereista, uusista tapahtumista, annetaan vastustajalle palautetta tiukasta voitosta hyvän pelin jälkeen, kiitetään erotuomareita siitä, että auttoivat meitä olemaan purkamatta turhautumistamme tappion hetkellä ja huoltajaa siitä, että jaksoi raahata tavaroitamme, kun me emme enää jaksaneet. Luetteloa voi jatkaa helposti vaikka miten pitkäksi. Kunhan vain huomaamme arjessamme kaiken sen hyvän, joka tekee lajeistamme meille tärkeän, lasimme alkaa näyttää aika täydeltä.