Voiton kaava

Otsikko saattaa aluksi johtaa hieman harhaan, joten oikaistaan heti. En käsittele tässä sitä, millä vierasjoukkue voitetaan kotikentällä enkä sitä, miten joukkueeseen luodaan voitontahto. Molemmat nämä ovat tärkeitä, oikeassa yhteydessä ja oikealla tavalla miellettyinä. Ehkä näistä myöhemmin lisää.

Blogini on ollut alkuvuoden kovin hiljainen. Tekemiseni ovat keskittyneet pieneen hengähdystaukoon viime syksyn kovan rutistuksen jälkeen, uuden toiminnanjohtajamme tukemiseen ja erityisesti kentän laidoilla käymisiin sekä palautekeskusteluihin. Kaikki ovat tärkeitä, ainakin itselleni, jotta osaan paremmin hahmottaa sen, mitä lajien katto-organisaatiolta edellytetään.

Yksi asia nousee palautteesta sekä omasta tuntumasta yli muiden ja se on pelaaminen. Olen alkuvuonna käynyt ringeten SM-sarjapeleissä, kaukalopallon naisten SM-turnauksessa ja Tie Huipulle -tapahtumassa katsomassa, miten yhteiset tapahtumamme koetaan. Vaikka tähän liittäisi ringeten maajoukkeiden johdon palautetilaisuuden, huomio keskittyy vahvasti pelaamiseen.

Pitää saada pelata. Pitää pelata tasavertaista vastustajaa vastaan, jotta on mahdollisuus kokea onnistumisen elämyksiä. Pitää pelata itseään parempaa vastaan, että voi kehittyä. Pitää pelata omassa porukassa, jotta päästään nauttimaan elämyksistä yhdessä ja vahvistamaan joukkuehenkeä. Pitää pelata samanhenkisten kanssa, mutta pitää olla mahdollisuus myös oppia ja kokea uutta. Pitää saada pelata. Ja pelaamisen avaintekijä on ilo.

Jos pelaaminen ei ole kivaa, puitteet tilanteeseen sopivasti järjestettyjä ja tunnelma yhteisöllisyyttä rakentava, jotain jää puuttumaan. Mutta pelaamista ei korvaa mikään muu. Eikä niitä lajiominaisuuksia, jotka antavat pelaamiselle kokonaisvaltaisen merkityksen. Ellette ole vielä kuunnelleet, kuunnelkaa Lahti Ringeten edustusjoukkueen pelaajien haastattelut Yleisradiosta. Wau!

Lajiemme tulevaisuuden kannalta on kuitenkin katsottava myös isompaa kuvaa. Mihin suuntaan haluamme mennä? Kehittyä, ylläpitää nykyisyyttä ja annetaanko mennä omalla painollaan ja katsotaan, mitä tapahtuu? Tämä on missä tahansa kilpailutilanteessa avainkysymys ja kilpailutilanne on myös lajeillamme koko ajan läsnä. Kilpailu harrastajista, kilpailu voimavaroista ja kilpailu puitteista. Kaikkiin näihin kytkeytyy myös kilpailu huomiosta ja sitä kautta myös hieman abstraktimmasta asiasta, arvostuksesta.

Pelaamisen jälkeen seuraava avainasia on vaikuttavuus. Rajallisilla voimavaroilla, mikä on tyypillistä kaikille pienille yhdistystoimijoille, ei voi yrittää kloonata isompien tekemisiä. Ei voi panostaa rahaa eikä työpanosta riskiratkaisuihin, vaan on rakennettava tekemiset realistiselle pohjalle. Ei voi tehdä näyttäviä julkisuuskampanjoita, vaan on hyödynnettavä sissimarkkinointia ja erottautumista. Kaikissa näissä näkökohdissa korostuu vaikuttavuus.

Vaikuttavuuden pohdinta muodostaa strategian ytimen. Vaikka tämä lähtökohta koskee samalla tavalla pientä seuraa kuin valtakunnallista liittoakin, sen merkitys kasvaa sitä suuremmaksi, mitä suuremmista voimavaroista on kysymys. Omalla liitollammekin resurssit ovat sen kokoiset, että vaikuttavuutta on pohdittava huolella. Ellei tiedä, mitä haluaa, saa sitä, mitä eteen tulee. Ellei tiedä mihin suuntaan on menossa, kaikki suunnat vaikuttavat oikeilta.

Selkeä havaintoni kaikista näkemistäni tapahtumista on se, että vaikuttavuutta ei ole pohdittu riittävästi. Huomio on kohdistunut itse tekemiseen, peleihin. Kiitos sosiaalisen median nuorten aktiivien, tapahtumiin on alkanut rakentua vaikuttavuuden kerrosta ja myös erottautumisen aihioita on näkyvissä. Alku on hyvä, mutta tästä on päästävä tilanteeseen, jossa näkyvimmät panostukset ovat strategialähtöisiä eli avaintapahtumien vaikuttavuus on sidottu kokonaistavoitteisiin ja tehtävät ratkaisut resurssitarpeineen on pohdittu huolella ennalta. Kun joku tapahtuma järjestetään tai toimintatapaa kehitetään, se perustuu siihen, mihin suuntaan kokonaisuutta ollaan viemässä.

Uuden vaikuttavuuden rakentaminen alkaa nyt ja asetan tälle muutaman tavoitteen. Ensi kauteen mennessä tulee laatia lajeille vaikuttavuuslähtöiset strategiat. Aiemmasta poiketen ne eivät voi olla listaus toiveista, vaan yhdistelmä avaintavoitteista ja voimavarojen suuntaamisen tärkeysjärjestyksestä. Ensi kauteen mennessä on haettava kehittämisen suuntalinjat voimanlähteestämme, lajiemme harrastajista ja heidän taustajoukoistaan. Ensi kauteen mennessä on etsittävä erottautumistekijät ja luotava niiden ympärille sellainen tarina, että se herättää ulkopuolisetkin. Ensi kauteen mennessä on löydettävä voiton kaava.

Kiitos kuuluu kaikille

Kaukalopallon ja ringeten urheiluvuosi päättyy Joulun pyhien viettoon ja Uuden Vuoden 2020 odotukseen. Toivottavasti mahdollisimman monella lajiemme harrastajista ja harrastuksen tukijoista on aito mahdollisuus hiljentää hieman tahtia ja kerätä positiivista energiaa tulevaa vuotta varten. Vuoden pimeimpinä päivinä tämä on erityisen tärkeää. Siksi Joulun valotkin laitetaan paikoilleen hyvissä ajoin, eikä niiden pois ottamisessa ole mitään kiirettä. Antaa valon loistaa.

Urheiluvuosi 2019 on ollut sekä työläs että palkitseva. Molemmat nämä riippuvat luonnollisesti näkökulmasta, enkä pysty arvioimaan niitä ihan kaikista. Mutta yritetään kuitenkin jotain. Vuosi on ollut työläs meille kaikille harrastajille ja harrastusta tukeville. Jos muistan riittävästi ajastani joukkueessa ja seurassa, koskaan ei tullut vastaan tilannetta, jossa kaikki olisi tullut valmiiksi ja olisi siten ollut mahdollisuus vetäytyä askel taaksepäin sekä seurata asioiden kulkua. Koskaan ei tullut vastaan tilannetta, jossa asiat olisivat näyttäneet niin hyviltä kuin toivoimme. Mutta monta kertaa tuli vastaan sellaisia kokemuksia ja elämyksiä, jotka tekivät työn kaiken vaivan arvoiseksi. Aivan sama on tilanne liittotasolla. Se oli sitä kaksikymmentä vuotta sitten ja näin se on nytkin.

Ne lajitoimijat, jotka ovat saaneet tai ottaneet vastuita yhteisistä asioista hoidettavikseen, tuntenevat paikoin voimattomuutta, turhautuneisuutta ja leipääntymistäkin. Siitä huolimatta kiitettävän moni kantaa vastuunsa ja riittävän usea pyrkii vielä sen ohella löytämään entistä parempia keinoja asioiden saattamiseksi parempaan kuosiin. Olisi kovin toivottavaa, että osaisimme kiittää riittävästi niitä tekijöitä, jotka vuodesta toiseen kantavat suurinta kuormaa. Mutta myös heitä, jotka uskaltavat ryhtyä uusina tulijoina auttamaan lajikonkareita, vaikka lajiemme toiminnan perusasiat asiat tuntuisivat ensi näkemältä vierailta, vaikeilta ja joskus jopa oman luonteen vastaisilta. Kiitos kuuluu kaikille!

Urheiluseuratoiminta on paljon enemmän kuin vain oman perheen, seuran tai joukkueen hyväksi tehtävää työtä. Samalla vaivihkaa vaikutamme tervehdyttävästi salakavalasti heikkenevään kansanterveyteen, rakentavasti vihapuheen ikävästi repimään kansalliseen yhtenäisyyteen sekä nostattavasti kansalaiskasvatukseenkin korostamalla yhdessä tekemistä, toinen toistemme arvostamista ja osoittamalla yhteisöllisyyttä. Lajiemme koko parantaa mahdollisuuksiamme tehdä hyvää yhdessä ja se on yksi keskeisistä vahvuuksistamme, kun ryhdymme alkavana vuonna uudistumaan. Hyödynnetään se kunnolla.

Positiivisella puolella ovat sitten ne kokemukset ja elämykset. Jälleen muististani kaivettuna, parhaita olivat kokemukset kaukalon laidalta ja joukkueen tai seuran yhteisistä tapahtumista. Erityisen nostattavia olivat ne hetket, kun saavutettiin jotain sellaista, mitä itse osasimme arvostaa. Sekä koimme, että saamme arvostusta vähän ympäriltämmekin. Tällaisia asiota on lajeissamme niin paljon, ettei niitä voi blogissa edes listata. Alkaen uusista luistelukouluista ja päättyen ringeten maailmanmestaruuteen. Päättyen käsittämättömiiin yksilösaavutuksiin, kuten kaukalopalloerotuomari Harri Lautalan 4 000 tuomaroitua ottelua tai moninkertaisen maailmanmestarin Anne Pohjolan 3 000 SM-sarjapistettä. Kun voitollista maajoukkuetta kuljettanut kone laskeutui muutama viikko sitten Helsinki-Vantaalle, kotimaahan saapui kerralla yhteensä 71 maailmanmestaruutta. Numeroiden takana on sellainen määrä omistautumista ja lajisydäntä, että sitä on vaikea edes käsittää.

Yksi päättyvänä vuonna usein esille noussut kysymys koskee arvostusta. Arvostus kytkettiin usein näkyvyyteen ja näkyvyys puolestaan yhdistyy viestintään. Kaikissa näissä on tekemistä ja jotain on ryhdytty jo tekemäänkin. Pidän alkavaa vuotta käänteentekevänä erityisesti tässä suhteessa. Viestintä on sekä mahdollisuus että uhka, jota olen käsitellyt aiemmissa blogeissanikin. Samoin arvostusta, mutta sitä ei nosteta esille koskaan liikaa. Arvostus lähtee meistä itsestämme ja leviää sitten vasta ulospäin. Sitä ei kanneta sisään ulkopuolelta, vaikka millaiset gurut saataisiin viestimään. Arvostuksen ytimessä on yksilön arvostus ja se kasvaa siitä yhteisen tekemisen arvostukseksi. Siinä on voimavaramme ja sen pohjalle ryhdymme rakentamaan myös uutta viestintäämme. Sitä ennen – vuoden 2019 päättyessä ja uutta vuotta odoteltaessa – on muistettava, että arvostus alkaa kiitoksesta. Ja siksi juuri on tärkeää, että kiitos kuuluu kaikille.

HERÄTYS! Some odottaa klikkaustasi.

Olen saanut juuri kokea sosiaalisen median viestinnällisen merkityksen puhuttelevien esimerkkien kautta. Kokemus on sekä ilahduttava että järkyttävä. Ilahduttava siksi, että on hyvää kerrottavaa onnistumisesta. Järkyttävä siksi, että oma väki on osoittautunut uskomattoman passiiviseksi ja siten jättää tämän päivän tärkeimmän viestintäkanavan suosiollisesti muiden hallittavaksi.

Aloitetaan ilahduttamisesta. Koin Suomen naisten ringettemaajoukkueen häkellyttävän seitsemännen peräkkäisen maailmanmestaruuden niin suureksi ylpeyden aiheeksi, että laitoin siitä postauksen LinkedIn-sivustolle. Tämä oli minulle poikkeuksellista, eikä viesti ollut sisällöllisesti mitenkään tyypillistä tuolle medialle. Yllättäen viesti lähti leviämään ja edelleen näyttää leviämistä jatkavan. Kuudessa päivässä julkisen kiitokseni maajoukkueelle on nähnyt noin 16 000 LinkeInissä olijaa. Näistä iso osa pääkaupunkiseudulla, mutta Turussakin yli tuhat. Tyypillisin ammattiryhmä on myyntityö, mutta näkijöissä on lähes 500 sellaista, joiden tehtävänimike on Executive Director. Olen yllättynyt ja otettu. Tuota näkyvyyttä tulemme hyödyntämään jatkossa.

Tarkastin vertailun vuoksi hetki sitten, paljonko blogejani on luettu. Niitä on kertynyt tätä ennen yhteensä jo 17 kappaletta. Ajatukseni on ollut, että pidetään omaa väkeä tietoisena siitä, mitä liittotasolla ajatellaan ja tapahtuu. Saldo on perin vaatimaton. Lukukertoja on nippa nappa 1 000. Se on niin vähän, että jossain on jotain vikaa. Kun kirjoittaja ei voi moittia lukijakuntaa, vian on oltava kirjoituspäässä.

Jos ei kuitenkaan heti usko siihen, että juttuni olisivat näin tylsiä tai turhia, katsoin paria Facebook-viestiä. Niistä ei näe kaikkia katsomiskertoja, mutta tykkäykset kyllä. Naisleijonat laittoivat Facebookiin kuvan tunnelmistaan ennen Linnan juhlia. 1 500 tykkäystä. Oma liittomme laittoi Facebook-päivityksen tästä upeasta maailmanmestaruudesta. 150 tykkäystä. Lajeilla on karkeasti ottaen samanlainen harrastajamäärä.

Näistä esimerkeistä voinee tehdä sellaisen johtopäätöksen, että oma väkemme joko ei viihdy somessa tai sitten ei tykkää, jos ei oikeasti tykkää. Kun nykyään edellinen on valtavirrassa, täytyy epäillä jälkimmästä. Jos katsotaan eikä tykätä, jos ei oikeasti tykätä, jää somen todellinen voima käyttämättä. Tämä on syytä tiedostaa.

Kerrataan tässä se, miten some toimii. Kun jaan viestin verkostolleni, jossa on satoja henkilöä ja oletettavasti jokaisella heistä on satoja omassaan, jokainen yksittäinen tykkäys tavoittaa satoja uusia. Näin siksi, että some jakaa tykätyt viestit koko tykkääjän verkostoon. Näin jo kymmenen tykkäystä saattaa tuottaa tuhat katselukertaa. Jos naisleijonat saavat tuon puolitoista tuhatta tykkäystä, heidän viestintänsä lienee tavoittanut yhdellä kuvalla reilusti yli 100 000 somessa olevaa. Lukumäärä on todennäköisesti tätä pienempi, koska useamman verkoston jäsenen tykätessä laajenemisvaikutus vähenee. Luku on joka tapauksessa kymmenen kertaa suurempi kuin omalla porukalla.

On aika herätä! Somen vaikuttavuus on tunnistettava! Somessa on aktivoiduttava! Viestejä on jaettava ja ylivoimaisesti helpoin jakotapa on tykkäys/peukku. Myös suoria jakoja kannattaa harrastaa, koska ne saavat etusijan vastaanottajapäässä. Olennaista on nyt, että ryhdymme kaikki jakamaan näkemiämme lajiviestejä. Olivat ne mitä tahansa. Vaikka vastustajan luistelukoulusta, vaikka itse katsoisimme mieluummin sarjataulukoita. Meillä on jokaisella käsissämme massamedia ja jos haluamme kertoa upeista lajeistamme massoille, tarinat ovat somessa ja ne jaetaan sekä luetaan siellä.

Eiköhän lopeteta näkyvyydestä ja viestinnästä valittaminen vähäksi aikaa ja tehdään se, mikä meillä jokaisella on käytettävissämme näkyvyyden lisäämiseksi. Julkaistaan kaikesta siitä, mikä meitä ilahduttaa. Tykätään, jaetaan ja ryhdytään edellyttämään muuta viestintänäkyvyyttä sen jälkeen, kun olemme antaneet ensi oman – ja ratkaisevan tärkeän – panoksemme yhteiseksi hyväksi. Ilmaiseksi ja yhdellä klikkauksella. Tykätään!

Näytön paikka

Suomen naisten ringettemaajoukkue on voittanut Vancouverissa Kanadassa yhdeksännen maailmanmestaruutensa. Katkeamattomassa ketjussa on nyt seitsemän ja niistä kaksi viimeistä on saavutettu lajin emä- ja emäntämaassa. Tämä on huikea saavutus, millä tahansa mittarilla arvioituna.

Ringettemaajoukkueen kestomenestys on iso tarina kunniakkaassa ja kauttaaltaan kokoaan suuremmassa suomalaisessa urheiluhistoriassa. Suurempi kuin miten olemme lajin piirissä sitä tottuneet katsomaan. Suurempi kuin miltä se ulospäin näyttää. Paljon suurempi.

Kunnia kuuluu tarinan sankareille, mutta se saa ja sen pitää heijastua jokaiseen, joka pitää ringeten elävänä, kehittyvänä ja mahdollisuuksia tarjoavana. Maailmanmestareita ei rekrytoida sivusta. He kasvavat ja kehittyvät lajin myötä. Menestystarinan syntymiseen on osallistunut suuri joukko toimijoita. Pääosassa vapaaehtoinen, isolla sydämellään lajia eteenpäin vievä ringetteväki. Myötävaikuttamassa jokainen, joka on ollut kannustamassa huippu-urheilijoitamme heidän matkansa varrella. Kiitos kuuluu myös kaikille teille.

Maalmanmestarit ovat näyttönsä antaneet ja nyt on meidän muidenkin vuoro. Kansainvälinen ringetteliitto IRF on kokouksessaan Vancouverissa päättänyt, että Suomelle myönnetään seuraavien, vuoden 2021 maailmanmestaruuskisojen järjestämisoikeus. Tämä on näytön paikka.

Menestystarinamme on jo sitä mittaluokkaa, että sitä on vaikea ohittaa lajin ulkopuolellakaan millään perusteluilla. Näihin palaan vielä erikseen. Olennaisista on, että lajimme huippu-urheilijat tarjoavat yleisölle niin korkeatasoista urheiluviihdettä, että sitä kelpaa näyttää missä tahansa ja kenelle vain urheilusta kiinnostuneelle. Nyt on näytön paikka siinä, osaammeko tuoda menestystarinamme aiempaa olennaisesti laajemmin esille.

Taitotaso on huikea. Vauhti on kova, kamppailutilanteita tukuittain ja peli elää kovalla sykkeellä. Maaleja tehdään paljon eikä reilukaan johtoasema takaa lopputulosta. Joukkueen yhteispeli ihastuttaa ja yksilösuoritukset ovat paikoin häkellyttäviä. Yleisö saa haluamaansa koko panoksensa edestä. Näytön paikka tarkoittaa sitä, että kaikki tämä päästään näyttämään ja kunnolla.

Aiemmassa ringettehistoriassani kutsuin väkeä katsomaan ringettepelejä, aina ykkösdivarista alkaen. Jokainen ensikertalainen hämmästeli näkemäänsä. Jokainen! Ringette voi tuottaa katsojalleen positiivisia yllätyksiä ja suomalainen kannustaa aina suomalaista. Myös ringetessä. Näytön paikka.

Näytön paikka tarkoittaa useampaa asiaa, jotka tulevat yhtymään tulevissa maailmanmestaruuskisoissa. Näytön paikka pelaajille, kun he pääsevät pitkän tauon jälkeen pelaamaan kotiareenalla. Näytön paikka liitolla, projektiryhmällä ja isolla joukolla vapaaehtoisia siinä, että tapahtuma onnistuu, näkyy ja kuuluu. Näytön paikka ringetteväelle, jotta koko oma väki saadaan mukaan kannustamaan Suomea jatkamaan menestystarinaansa. Näytön paikka muulle suomalaiselle urheiluyleisölle siinä, että porukka ohittaa ennakkoluulonsa ja uskaltaa yllättyä positiivisesti. Näytön paikka medialle, jotta poikkeukselliset saavutukset saavat ansaitsemansa arvostuksen.

Näytön paikka on paalutettu ja sen pohjustaminen alkaa nyt. Haastan koko ringetteväen osallistumaan siihen voimannäyttöön, jonka omalla panoksellaan huippu-urheilijamme ovat jo antaneet ja siten pohjustaneet tien kaikkien aikojen ringettetapahtumaan 2021. Näytön paikka!

Järki vai tunteet?

Kun tunteet ja järki törmäävät yhteen, tunteet voittavat. Tämän yksinkertaisen asian opin kauan sitten, toimiessani ringetteseurassa ensin joukkueenjohtajana ja sitten seuran puheenjohtajana. Tunteet ovat kaikessa tekemisessämme tärkeässä osassa. Ne ovat lajiemme iso voimavara ja se tekijä, jolla valtava vapaaehtoisjoukko pitää toimintaamme pystyssä ja vie sitä eteenpäin. Meistä moni on lähtenyt mukaan toimintaan tukeaksemme omaa lastamme, auttaaksemme ystäväämme tai osallistuaksemme reippaaseen toimintaan, joka tuottaa hyvän mielen. Ilman näitä lajeillemme kävisi huonosti, samoin kuin monelle muullekin vapaaehtoisuuteen perustuvalle toiminnalle.

Suuret tunteet ja elämykset kuuluvat urheiluun ja ovat sen suola. Näin erityisesti kilpaurheilussa, mutta kilpailullisuus ulottuu helposti aika kevyeenkin harrastustoimintaan. Tämä on kovin inhimillistä. Me kaikki koemme voiton hetken, menestyksen, siihen osallistumisen ja jopa muiden kokeman menestyksen vahvasti, kunhan ne muut ovat vain ”omia”. Inhimillistä tämäkin ja kumpuaa aika syvältä ihmiskunnan kehityksen juurilta.

Entä sitten se järki. Ihmiskunnan kehityksen yksi tärkeimpiä vaiheita oli se, jossa ryhdyttiin vaihtamaan tavaraa ja palveluita. Sitä ennen näitä hankittiin joko luonnosta tai sotimalla, vaistolla ja tunteella. Koska noista ajoista on vielä liian vähän aikaa, meissä kaikissa on sisäänrakennettu koodi, joka toimii ikiaikaisilla periaatteilla. Se ottaa helposti yliotteen toiminnastamme, jos sallitaan näin käydä. Voimakkaat tunteet ovat keskeinen osa selvitymistarinaamme ja edelleen läsnä.

Järki on rakentanut yhteiskunnat ja eriyttänyt ihmisen ainoalaatuiseksi luontokappaleeksi. Me ryhdyimme pärjäämään, kun osattiin luoda mekanismeja menestykselle ja tapoja hoitaa yhteisiä asioita niin, että kokonaisuutena saatiin paras mahdollinen tulos aikaan. Tämäkin työ on ihmiskunnalla vielä kesken ja aina voi epäillä, tuleeko se koskaan valmiiksi.

Näin isosta maailmanselityksestä voi sitten palata pienempään, omien lajiemme toimintaan. Olen viime aikoina saanut useampia sähköposteja siitä, miten lajiemme harrastajia on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Epäoikeudenmukaisuuden kokeminen on tunneasia, mutta siihen liittyy aina myös järkiperusteita. Epäoikeudenmukaisuus on koskenut kaikissa tapauksissa tavalla tai toisella kuhunkin tilanteeseen laadittuja toimintatapoja tai sääntöjä. Nämä ovat useimmin – kuten näissäkin tapauksissa – yhdessä tehtyjä.

Nyt sitten tunnepohjalta lähtevä järkiperustelu törmää järkilähestymistapaan. Tässä käy käytännössä lähes aina niin, että molemmat häviävät. Järkiperusteisiin liittyvä päätöksenteko on kuitenkin inhimillistä ja siten empatiaa sisältävää. Päätöksentekijää voi harmittaa itseäkin se, ettei voi seurata sydämensä ääntä jotain rajaa pitemmälle. Tunnepohjalta sitten järkiratkaisu on lähtökohtaisesti epäoikeudenmukainen. Yritä sitten löytää WIN-WIN tilanteessa, joka on jo lähtökohtaisesti LOSE-LOSE.

Pienissä lajeissamme tunnemme toisiamme kohtalaisen hyvin. Jotenkin ristiriitaista on sekin, että tuttujen kanssa vastakkainasetteluun joutuminen jättää syvemmät haavat kuin ventovieraiden. Tämäkin korostaa sitä, että pienen olisi hyvä löytää mahdollisimman yhteisiä säveliä ja väyliä ulos ristiriitatilanteista. Kokonaan niiden välttäminen ei ole realistista, mutta ristiriitojen vähentämisen pitää olla. Ja silloin reunaehdoksi tulee yhdessä tekeminen.

Olen joutunut itsekin kamppailemaan tässä tunne-järki -akselissa minulle tulleiden viestien pohdinnassa. Koska en ole tullut nimetyksi kukkulan kuninkaaksi enkä ukko ylituomariksi, voin katsoa niitä vain toimintaperiaatteiden kautta. Ja samalla myötäelää siinä harmituksessa, joka vääjäämättä jää pintaan. Mutta jokaisesta asiasta on opittava jotain ja aina on varaa parantaa. Olen peräänkuuluttanut nuorten ääntä ja harrastuksellisuuden lisäämistä. Ensiksi mainittu tulee tuottamaan uusia ajatuksia, joita on katsottava ennakkoluulottomasti kaikissa päätöksiä tekevissä porukoissa. Toinen on kasvava piirre harrastukseen suhtautumisessa. On löydyttävä kevyempiä, joustavampia ja helpompia toimintatapoja niille, joille kaikki nämä ovat mukaan lähtemisen reunaehtoja. Mitä kaikkea tämä tarkoittaa, miten niitä tulisi tukea ja ohjata, missä kulkee virallisen ja epävirallisen raja, ovat kaikki eteemme nousevia kysymyksiä.

Kun nyt ryhdytään työstämään raiteita tulevaisuudelle, nämä asiat tulevat entistä tärkeämpään rooliin. Säännöt tulevat sitä kautta vääjäämättä kehittymään – erityisesti harrastustoiminnassa – joustavampaan suuntaan. Yhden asian on kuitenkin säilyttävä ennallaan: toimintatapoja rakennetaan yhdessä, niiden noudattaminen nähdään yhteisenä hyvänä ja jos sitten jotain ei saada kerralla kuntoon, korjataan näitä. Yhdessä.

KREXIT – uhka vai mahdollisuus?

Liiton syyskokous on pidetty ja nuotit ensi vuoden toiminnalle on piirretty. Tiivistin toiminnan ytimen sanapariin ”Perusasiat kuntoon”. Siitä, miten hyvin tämä kuvaa toiminnan painopisteyttämistä, voitaisiin keskustella pitkäänkin. Toivomukseni on, että jokainen lajiemme toiminnassa mukana oleva pysähtyisi edes pieneksi hetkeksi pohtimaan, mitä tämä oman toiminnan ja oman yhteisön kannalta tarkoittaa. Voi olla, että pohdinta tuo mieleen erilaisia perusasioita, mutta se ei haittaa. Jos pohdinta tuottaa parannusehdotuksia lähiyhteisölle ja näyttää myös omassa tekemisessä kehittämismahdollisuuksia, hyvä näin. Sanapari on tällöin tehnyt tehtävänsä.

Myös pitempää tähtäintä tarkasteltiin. Toiminnalliseen keskiöön nousi viestintä, sen useammassa merkityksessä. Miten viestitään, kuka viestii ja mitä viestitään joutuvat kaikki tarkasteluun. Nykymaailma ei tyydy tiedottamiseen eikä jää katselemaan muuttumatonta viestiä. Viestinnän täytyy elää, erottua, koskettaa ja kohdentua oikein. Vaatimukset ja odotukset tulevat erityisesti viestinnän välkkeessä elävältä nuorisolta. Juuri siksi nuorten äänen on noustava viestinnässä aivan uudelle tasolle; etten sanoisi next levelille.

Syyskokouksen osanottajat kävivät jälkikäteen kiittelemässä siitä, että kokouksessa käsiteltiin asioita avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Kipukohtia, joita on aiemmin peitelty hiljaisuuden huovalla, nousi esiin. Avoimuus koettiin yksinomaan hyvänä, vaikka se tuottikin ison kysymyksen selvitettäväksi. Ajan hengessä sille voitaisiin antaa vaikka lyhenne KREXIT. Liittokokous antoi hallitukselle tehtävän selvittää, millä edellytyksillä liitto voitaisiin purkaa. Tehtävänannon taustalla oli tietoisuus siitä, että lajiemme taannoinen yhdistyminen yhdeksi liitoksi ei saavuttanut asetettuja tavoitteita, eikä edellytyksiä niiden saavuttamiseksi ole nykytilanteessa olemassa. Tylyä tekstiä, mutta tosiasioista on kuitenkin lähdettävä liikkeelle.

On syytä korostaa, että selvitystehtävä ei ole päätös purkamisesta. Se on vielä monen vaiheen takana ja kaikkien vaiheiden olisi tuotettava järkevä tulos. Ellei tulevaisuudesta voida tehdä nykyisyyttä parempaa, on harkittava nykytilassa pysymistä. Silloinkin on tärkeää katsoa, missä mahdollisuuksien rajat kulkevat. Syyskokouksessa käydyn keskustelun perusteella liitto toimii kutakuinkin sellaisella tasolla, mihin se nykyrakenteella voi päästä.

Koska purkaminen on rikkomista, on luonnollista kokea se negatiivisena. Koska ihmiselle on luontaista tukeutua tuttuun ja vierastaa vierasta, koetaan muutos ensisijaisesti uhkana. Yhdistelmä uhka ja negatiivinen kuulostaa aika ikävältä.

Itse näen tilanteessa ennen kaikkea mahdollisuuden. Mahdollisuuden uusiutua. Mahdollisuuden keskittää kaikki voimavarat valituille painopistealueille. Mahdollisuuden laatia erottuva strategia ja lajikuva. Mahdollisuuden löytää uusia yhteistyömuotoja ilman jäykkiä ja kahlitsevia rakenteita. Mahdollisuuden saada molemmat lajimme yhtenäisiksi ja löytää kevyemmillä yhteistyömuodoilla uusia kumppaneita. Tulevaisuus ei synny, tulevaisuus tehdään. Tällaisetkaan mahdollisuudet eivät avaudu edessämme, ne on avattava. Se vaatii aikaa, energiaa ja tahtoa. Niiden vapauttaminen on yksi tärkeä edessämme oleva mahdollisuus.

Entä sitten uhka? Franklin D. Roosevelt, USA:n taannoinen presidentti totesi virkaanastujaispuheessaan vuonna 1933, että ”ainoa asia, jota meidän on syytä pelätä, on pelko itse”. Tätä mukaillen suurimman uhan muodostaa se, että otamme muutoksen uhkana. Oma käsitykseni on, että muuttumattomuus on lajeillemme yksi suurimmista uhista. Toinen on se, että ryhdytään levittämään virheellisiä tietoja ja käsityksiä eli annetaan huhuille valta. Ja kolmas on se, että tehdään kaikista asioista kiistakysymyksiä ja rakennetaan näin itsestämme toistemme vihamiehiä.

Kaikki nämä uhat ovat torjuttavissa näkemällä muutos mahdollisuutena, etsimällä siitä parhaat puolet ja vapauttamalla muutoksella energiat oikeisiin asioihin. Kuten ennenkin olen todennut: se, onko lasi puoleksi tyhjä vai täysi, on täysin näkijästä kiinni. Minä näen puoleksi täynnä olevan lasin ja mielelläni ryhdyn sitä vielä täyttämään.

Käsi pystyyn – virheen merkiksi

Kuten olen pari kertaa aiemminkin kirjoittanut, liittojohto on työskennellyt kohtalaisen korkealla paineella, useammastakin syystä. Paineen keskiössä on ollut työskentely ilman vakituista toiminnanjohtajaa. Sen ohella myös hallitus on rakentunut aika lailla uudestaan ja säännötkin on muutettu. Sidosryhmien kanssa on käyty tilanteeseen liittyviä keskusteluja. Toimintaan vaikuttavia moninaisia asioita hallitusohjelmasta Olympiakomitean strategiaan ja valtionavun muutosperiaatteisiin on arvioitu.

Budjetti on rakennettu uudelle, lajeista lähtevälle pohjalle. Toimintasuunnitelman painopistealueet on muodostettu kokonaistilanteen arvion perusteella. Toiminnanjohtajarekrytointi on loppusuoralla. Syyskokousaineisto on saatettu jäsenistölle perehdyttäväksi. Jos pystyn itse arvioimaan liittojohdon tilannetta, on tehty se, mitä on osattu ja voitu. Ei kuitenkaan tarpeeksi.

Syyskokous on ovella ja huolimattomuusvirheitä nousee esiin vähän sieltä sun täältä. Aivan ensimmäiseksi täytyy katsoa sitä, kuka asiasta vastaa. Kun kokouskutsussa on puheenjohtajan nimi, asia on täysin selvä. Olen jo tässä vaiheessa jäsenistöllemme anteeksipyynnön velkaa. Vaikka kokouskutsu saatiin liikkeelle ajoissa, loppuvaihe oli vähän kiireistä. Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksyntä uusille säännöille saatiin vain päivää ennen kokouskutsun lähettämistä. Siihen saakka piti valmistautua toimimaan myös vanhoilla. Kun kutsu sitten lähti, sen mukana tullut esityslista ei ollut kaikilta osin uusien sääntöjen mukainen. Osa virheistä ehdittiin korjata. Osa jäi korjaamatta. Kiitos jälkitarkistusten, tänään saatiin liikkeelle oikea esityslista, anteeksipyynnön kera.

Jos joku lukee oikein tarkasti, on liittokokous 19.6.2019 hyväksynyt säännöt, joiden mukaan syyskokouksessa ei ole lainkaan kohtaa 10. Tätä ei edes Patentti- ja rekisterihallitus noteerannut. Erehtyminen on inhimillistä, kuten sanonta kuuluu. Jotta edes tältä osin olisimme loogisia, esityslistalla noudatetaan järjestystä, jossa kaikki numerot ovat peräkkäisiä. Korjataan sitten säännöt, kun muutakin korjattavaa on.

Kun esityslistaa on nyt siis korjattu, jotta se olisi oikein ja viimeiset korjaukset ovat tältä päivältä, emme liittojohtona ja minä allekirjoittajana ole lähettäneet lopullista esityslistaa sääntöjen mukaisessa aikataulussa. Ongelma on luonteeltaan tekninen, koska esityslistan sisältö ei ole muuttunut miltään sellaiselta osin, josta syyskokous – eli jäsenistö – tekee päätöksiä. Virhe mikä virhe ja käsi pystyyn! Siksi anteeksipyynnössämme vedotaan jäsenistöön, jotta virheestä huolimatta voisimme pitää syyskokouksen suunnitelman mukaan ensi lauantaina 26.10.2019.

Jäsenistö päättää. Jos jäsenemme haluaa, että kokousta siirretään siten, että esityslistakin on oikein, näin tehdään. Välttämätöntä se ei ole, koska myös paikan päällä voidaan laillisuus ja päätösvaltaisuus hyväksyä, virheistä huolimatta. Kutsu on kuitenkin lähtenyt ajoissa, esityslistan asiat ovat päätöksenteon kannalta oikein ja ennakkomateriaali vastaa esityslistaa.

Kaikki ylläoleva heijastelee myös hieman laajempaa oiretta liitossamme. Liittojohdon toiminta ei ole kokonaisuudessaan niin systemaattista, ammattitaitoista ja läpinäkyvää kuin mitä sen tulisi olla. Tämä on tärkeä kehittämiskohde ja tulevan toiminnanjohtajan yksi keskeinen tehtävä. Jos muistelen menneitä, on mieleeni ankkuroitunut syvälle vuosikymmenten takainen lausahdus ”ohjesääntö on järjen korvike”. Tässä – kuten niin monessa muussakin asiassa – on totta toinen puoli. Joskus joudutaan soveltamaan, mutta sekin on tehtävä huolella harkitusti ja avoimesti.

Jäntevässä yhdistystoiminnassa sääntöjen merkitys on kuitenkin ennen kaikkea siinä, että liittojohto toimii oikein käyttäessään jäsenistöltä lähtöisin olevia varoja ja toimeenpannessaan jäsenten linjaamia päätöksiä. Ainoa hyväksyttävä lähtökohta on tällöin se, että säännöt tunnetaan, niitä noudatetaan ja niiden noudattamatta jättäminen noteerataan. Kuten nyt. Anteeksi.

Ensivaikutelma on tärkeä

Kanadalainen journalisti ja kirjailija Malcolm Gladwell on mainiossa kirjassaan ”Välähdys” pohtinut tapaamme muodostaa ensivaikutelmamme. Syvällä tajunnassamme se kytkeytyy mielikuviimme ja jokainen meistä tiedostanee, että ensivaikutelma on – nimensä mukaisesti – vaikuttava. Gladwell onneksi lohduttaa lukijaansa toteamalla myös, että väläyksenomaisessa hetkessä syntyvästä ensivaikutelmasta voi päästä eroon, kuten ennakkoluuloistakin. Se vaatii kuitenkin useita näyttöjä siitä, että asia voi olla toisin kuin miltä se pikaisesti katsottuna näyttää.

Miten tämä liittyy lajeihimme? Monellakin tavalla. Joskus on sanottu ringetestä, että se on Suomen parhaiten varjeltu urheilusalaisuus. Lajissa tehdään upeita asioita, se on taituruudessaan ja nopeiden tilanteen muutosten takia urheiluviihdettä parhaimmillaan. Yhteen lajivideoonkin liitettiin aikanaan sanonta ”uskallatko yllättyä positiivisesti”. Tämä mielikuvista, joista uskallan kuitenkin väittää, että valtaosalla suomalaisista on lajeistamme – ennakkoluuloihin perustuen – todellisuudesta poikkeava käsitys. Eikä parempaan suuntaan.

Käsityksen muuttamiseen ryhtyminen on tärkeää, mutta sille ei ehdi tälle vuodelle – jos kaudellekaan – kovinkaan paljoa uutta tekemään. Sen sijaan on ratkaisevan tärkeää, että tässä ja nyt tehdään jotain ensimmäiselle kohtaamiselle, joka lajeihimme syntyy. Kuten edellä todettiin, vaaditaan useita näyttöjä siitä, että asia voi olla toisin kuin miltä se pikaisesti katsoen näyttää. Puhun tässä nyt siitä, kun uusi harrastaja tai hänen perheenjäsenensä kohtaa lajimme ensimmäistä kertaa. Jos se tuottaa positiivisen mielikuvan, jatko on jo helpompaa. Päinvastaisessa tilanteessa täytyy saada useita myönteisiä kokemuksia ennen kuin ensimmäinen kielteinen lakkaa vaikuttamasta jatkopäätöksiin.

Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, ihmisen oikeudentaju on samalla tavalla vino. Jos häviämme jotain, saamme mielenrauhan, kun olemme voittaneet lähes kolminkertaisesti sen, mitä hävisimme. Tämä ei koske ainoastaan rahaa. Ja korostaa lisää ensivaikutelman merkitystä.

Kun uusi kausi on alullaan ja seurat saavat näitä ensikohtaamisia luistelukouluissa tai muissa toimintamuodoissa, yllä olevat asiat olisi hyvä pitää mielessä. Onnistunut aloitus on aivan olennaista. Uuden harrastajan ja hänen perheenjäsentensä ensikohtaaminen on korostetun tärkeää. Lämmin vastaanotto, selkeät järjestelyt, uusien tulokkaiden huomioiminen, kunkin omalle tasolle sopiva tekeminen, leikkimielisyys ja tunne huolenpidosta ovat kaikki asioita, jotka saisivat jäädä mieleen, jos vain suinkin mahdollista. Jos vapaaehtoisen toimijamme omat tunnelmat ja voimat eivät tätä aina mahdollista, olisi kovin tärkeää, että häntä autettaisiin. Hyvän alun jälkeen jaksaa vähän harmejakin, mutta huonon alun jälkeen jatkoa ei välttämättä tule.

Sama taitaa koskea lajejamme laajemminkin. Uuden harrastajan ja hänen perheenjäsentensä ensi kohtaaminen tapahtuu yhä harvemmin kasvokkain. Ensivaikutelma muodostuu verkossa. Tällä kohden täytyy ilahtuneena todeta, että usean lajiemme somesivuston ilme on valoisa ja hauska. Jos – ja kun – niistä syntyy sellainen ajatus, että ”minäkin haluaisin olla jakamassa tuollaista tunnelmaa”, on saatu aikaiseksi juuri sitä, mitä pitääkin. Tällaista ei ole koskaan liikaa ja siksi kannustankin jakamaan samanlaista tarinaa yhä enemmän. Liitolla on vielä aika lailla oppimista tällä kohden, mutta eiköhän ajan kanssa tuo ilme ala löytää tiensä myös sen nettisivuille.

Myönteinen ensikokemus ei koske ainoastaan uusia pieniä harrastajiamme, vaan myös kaikkia muita, jotka tulevat kokeilemaan tai vaikkapa vain katsomaan lajejamme. Mitä enemmän ikää kertyy, sen kriittisemmin meillä on tapana tarkastella asioita. Siksi vanhempien uusien harrastajiemme mukaan ottamisessa kannattaa käyttää aikaa osallistamiseen ja mahdollisuuteen olla mukana omalla tasolla. Jälleen: jos suinkin mahdollista.

Jotta näin olisi, on tärkeää pohtia ennalta, millaisia toimintoja on mahdollista tarjota erilaisille uusille tulokkaille, ja millä reunaehdoilla. Kun me tiedämme ennalta vähän enemmän ja kohtaamme yllätyksiä vähän vähemmän, olemme paljon mieluummin mukana kokemassa uusia asioita. Ja niitähän me haluamme uusille tulokkaille tarjota. Ja samalla itsekin kasvaa taas vähän itseämme isommaksi.

Luottamustehtävässä avainsana on luottamus

Liiton syyskokous pidetään Kisakalliossa lauantaina 26.10.2019. Kokouskutsut jäsenille lähtevät ensi viikolla. Valmistelut hallituksessa, toimistossa ja lajiryhmissä ovat kuumimmillaan, ja niitä tehdään edelleen ilman varsinaista toiminnanjohtajaa. Työpaine on kova ja liittokokouksessa päätettävät asiat isoja.

Olen valmistellut liittokokouksen alkuun katsauksen liiton tilasta. Uskon, että se on kuulemisen arvoinen ja kehotan siksikin mahdollisimman montaa jäsentä osallistumaan kokoukseen. Syyskokous on myös sikäli kiinnostava, että liiton uusien sääntöjen mukaan hallituksen kokoonpano määräytyy erilaisilla perusteilla. Tämä on tärkeä huomata, ja siihen vaikuttaminen on vielä tärkeämpää.

Uusien sääntöjen mukaan hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi viisi jäsentä, joista kaksi valitaan samalla lajiryhmiensä puheenjohtajiksi. Näille kahdelle lankeaa vastuu sekä yhteisistä että kutakuinkin kaikista lajeille kuuluvista asioista. Vastuu on suomalaisessa yhdistyskentässä poikkeuksellisen suuri. Muilta kolmelta jäseneltä – sen enempää kuin puheenjohtajaltakaan – ei edellytetä lajiosaamista. Näille kahdelle se on keskeinen tekijä.

Mutta jotain kuitenkin edellytetään kolmelta muultakin. Hallitus päättää kolmen jäsenen asiantuntijavaatimuksesta ensi viikon kokouksessaan. Tarkasti ottaen uusien sääntöjen teksti kuuluu näin: ”Valitaan seuraavaksi kahdeksi (2) toimintavuodeksi erovuoroisten tilalle jäsenet liittohallitukseen ja toimimaan asiantuntijana liiton toiminnassa tarvittavilla osa-alueilla. Mitä nämä osa-alueet voivat sitten olla? Hallituksen laajennetussa kyselyssä kartoitettiin näistä tärkeimpiä. Tuloksena oli selkeä kärkikolmikko, tasainen keskiryhmä ja kaksi häntäpään valvojaa.

Kärkeen asettuivat taloushallinto, strategiatyö ja hallitustyöskentely, tässä järjestyksessä. Toinen lajeistamme olisi mahduttanut kärkikolmikkoon strategiatyön asemesta viestinnän, mutta toisella viestintä oli kolmanneksi viimeinen. Kilpailutoiminnan ja valmennuksen asiantuntemus keräsivät vain murusia arviosta. Hallitus ratkaisee, miten ehdollepanijoita evästetään, mutta taloushallinnon kovaa asiantuntemusta tuskin kukaan vastustaa. Erovuoroisuusjärjestelyistä johtuen uuteen hallitukseen valitaan lajiryhmien puheenjohtajien ohella kaksi uutta jäsentä erovuoroisten tilalle, joten vain yhdestä erityisosaamisesta jouduttaneen nyt hallituksessa keskustelemaan. Varmaa on vain se, että asiantuntijan on tunnettava asiansa. Näytöt ratkaisevat.

Mutta kolikon toinen puoli on myös tärkeä. Luottamustehtävässä avainsana on luottamus. Sitä ei saisi pitää itsestään selvyytenä, mistä liiton taannoiset tapahtumatkin kertovat. Mistä luottamus sitten syntyy? Kun perehtyy hyvästä hallinnosta ja yhdistystoiminnasta annettuihin ohjeisiin ja säädöksiin, sieltä löytyy tärkeitä huomioon otettavia asioita. Niistä ensimmäinen on se, että hallituksen on toimittava huolellisesti ja edistettävä yhdistyksen etua. Jälkimmäisestä todetaan suosituksessa, että hallituksen jäsen ei voi omilla toimillaan edistää sellaista toimintaa, joka on yhdistyksen edun vastaista eikä edistää toimillaan vain niiden tahojen etuja, jotka ovat asettaneet hänet ehdolle. Toivon, että ehdollepanijat ymmärtävät tämän.

Hallituksen jäseniltä edellytetään myös ”yhdistyksen kannalta mahdollisimman monipuolista ja laajaa osaamista sekä mahdollisuutta käyttää riittävästi aikaa tehtävän hoitamiseen”. Jälkimmäistä vaadettakin olisi hyvä arvioida kunnolla, ja suosituksen mukaan ”jäsenistön tulee kiinnittää huomiota tähän asiaan hallituksen jäseniä valittaessa”. Päätösvallaton hallitus on tarpeeton ja laajalti omaksuttu virtuaalinen osallistuminen toimii vain tilanteessa, jossa hallituksen kokousaineisto on perusteellisesti valmisteltu, niihin on huolella perehdytty ja päätöstilanteet ovat kokonaisvaltaisia. Järjestötoiminnassa tämä on utopiaa. Luottamus ei synny sillä, että kuulee silloin tällöin tuntemattoman ihmisen äänen jostain etäältä.

Kun sitten lähestytään lisää luottamusta, suosituksissa todetaan, että ”hallituksen tulee kaikissa tilanteissa toimia yhdistyksen edun mukaisesti”. Täten ”yhdistyksen maineen ja arvostuksen vaaliminen kuuluu luottamushenkilöiden vastuuseen, jopa avoimuuden kustannuksella”. Lisäksi ”rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ovat ehdottomia edellytyksiä johdon ja hallituksen jäsenten valinnassa”. Maine ja arvostus. Ehdottomia edellytyksiä!

Jos tämä kaikki säikäyttää viimeisetkin hallitusmahdollisuutta pohtivat, voinen lohduttaa sillä, että edessä ovat varmuudella mielenkiintoiset ajat. Työtä riittää, mutta siitä rakennetaan sisällöllisesti palkitsevaa. Jos minusta on yhtään kiinni, kohdennamme voimavaroja uuteen starttiin ja tuloksekkaampaan tekemiseen. Asiat eivät muutu hetkessä ja siksi olen sitoutunut olemaan käytettävissä siihen saakka, että tärkeimmät menestyksen mittarit kääntyvät kasvuun. Jos vain luottamusta riittää.

”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen”

Otsikon teksti on kaiverrettu JK Paasikiven muistomerkkiin Helsingissä. Paasikivi käytti usein tätä ilmaisua johtaakseen sotien runteleman Suomen kohti parempaa tulevaisuutta. Haaste oli valtava, vaikeudet suunnattomia ja ristiriidat ratkaisemattomilta tuntuvia. Mutta tässä ollaan, yhtenä maailman menestyneimmistä kansakunnista.

Miksi tämä avaus. Olemme liittona valintojen edessä. Liiton syyskokous lähestyy ja se on valintojen tärkein paikka.

Johtuen erilaisista johtamiseen liittyvistä haasteista olemme hallituksena joutuneet kääntämään turboruuvin auki. Siitä huolimatta ei ole ollut mitenkään mahdollista saada aikaan sellaista pitemmän ajan linjavalintaa, joka voitaisiin tuoda syyskokouksen päätettäväksi. Mutta aika perusteellinen tilanteen arviointi on kyllä tehty. Tästä lähtee viittaus avaukseen.

Tilanteen arvioinnin tarkoituksena on koota tosiasiat ja vallitsevat käsitykset niistä sekä tehdä niiden perusteella johtopäätökset. Näitä on tehty runsaasti. Taustatöihin ovat osallistuneet hallituksen ohella sekä lajiryhmien edustajat että palkattu henkilöstö. Puheenjohtajana olen jakanut arviointitehtävät ja koonnut johtopäätökset. Johtopäätökset on jaettu osallistujille ja niitä on käytetty jatkotöiden pohjana. Pidän syntynyttä aineistoa erittäin hyödyllisenä ja niiden perusteella voi muodostaa hyvän kokonaiskuvan liiton ja lajiemme tilasta. Olen pidättäytynyt vastaamasta omiin kysymyksiini, jotta voin säilyttää hyväksyttävän puolueettomuuden johtopäätösten teossa.

Esitän syyskokouksen alla tämän tilanteen arvioinnin perusteena omat teemani vuodelle 2020 sekä visioni 2021-. Teemat 2020 ovat luonnollisesti linjassaan itse kokouksessa esitettävän toimintasuunnitelman kanssa, mutta visioni on tiivistelmä omista johtopäätöksistäni. Niiden muuntuminen todeksi on sitten hallituskäsittelyn ja liittokokouksen asiaa.

Mitä sitten on arvioitu? Ensiksi on tehty arvio nykytilasta. Siinä haettiin asioita, jotka nähdään samalla tavalla, eri tavalla ja joista ei ollut selvää kuvaa. Vahvin yksimielisyys vallitsi kolmessa asiassa: Harrastajamäärä on tärkein liiton menestyksen mittari, seuroissa on osaamista, jota liittotasolla pitäisi voida hyödyntää sekä lajiemme nykytila ei ole tyydyttävä. Toiseksi arvioitiin, mitä liittojohdolta odotetaan. Tärkeimpinä pidettiin lajien näkyvyyden lisäämistä, onnistunutta toiminnanjohtajarekrytointia ja sisäisen yhteistoiminnan kehittämistä.

Seuraavaksi tarkasteltiin erilaisia tulevaisuusskenaarioita, kaikkiaan viittä erilaista. Tällainen tarkastelu on välttämätöntä, ettei pidetä vallitsevaa tilaa ainoana oikeana. Tärkeimpinä arviointikriteereinä pidettiin kustannustehokkuutta, toiminnan fokuksen selkeyttä, vaikuttavuutta ulospäin sekä – luonnollisesti – tukea alue- ja seuratoiminnalle. Kaksi skenaariota katsottiin parhaimmiksi. Kumpikaan niistä ei vastannut nykytilaa. Tarkemmin sitten syyskokouksen alla.

Neljäntenä vaiheena arvioitiin muutoshalua ja -kykyä. Tämä on tärkeä asia, jotta ei yritetä liikaa eikä tyydytä liian vähään. Tulokset osoittavat, että suurimuotoiseen muutoshankkeeseen ei kannata ryhtyä. Siihen ei ole halua eikä kykyä millään toiminnan tasolla. Sen sijaan olennainen muutos, johon sisältyi kuvauksessa useisiin toimintatapoihin ja -muotoihin liittyviä hankkeita ja projekteja, sai suurimman kannatuksen. Tosin tällä kohden muutoksen painopisteen on oltava liittotasolla.

Viidenneksi määritettiin toiminnan painopistealueet, ensisijaisesti ensi vuotta ajatellen. Pohjana pidettiin päättyneen strategian 2015-2019 tavoitteita, joista valittiin tärkeimmät ja arvioitiin niiden toteuttamisen vaikeusastetta, onnistumisen todennäköisyyttä, resurssitarpeita ja aikataulua. Johtopäätökset ovat selkeitä. Perusasiat on saatava kuntoon ja harrastajamäärän kasvattamiseen on panostettava vahvasti. Mutta myös haasteita nousi esiin. Lajimme eivät ole toiminnaltaan kovinkaan samanlaisia ja toivotun muutoksen tekeminen arvioidaan paikoin hyvin haastavaksi. Jos tällaisiin – korkeamman riskin – hankkeisiin ryhdytään, niihin on oltava valmiina panostamaan olennaisesti nykytasoa enemmän. Tämä on valinnan paikka.

Näiden ohella on käsitelty valtionjohdon ja Olympiakomitean liikuntalinjauksia ja valtionapujärjestelmän muutospaineita. Pohdinnassa on ollut myös naisurheilun nousun heijastusvaikutukset, sosiaalisen median merkitys mielikuvien luomisessa ja yhteisvastuun korostuminen yhteiskunnassa laajemmin. Myös lajeistamme tehdyn erittäin hyödyllisen viestintätutkimuksen (Laura Kontto ja Pia Koskinen, 2018, https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/150586/Kontto_Laura_Koskinen_Pia.pdf?sequence=1&isAllowed=y keskeisiä johtopäätöksiä on otettu huomioon. Taannoinen seurojen antama asiakaspalaute on myös katsottu.

Syyskokoukselle on tehty myös jäsenaloite. Aloitteessa halutaan kokoukselle esiteltävän lajiemme seitsemän vuoden takaisen yhdistymisen tavoitteet sekä vertaamaan niitä toteumaan. Tämä arvio on käynnissä ja valmistuu lähiviikkoina.

Reiluun kahteen kuukauteen ei ole saatu mahdutettua enempää, kun juoksevatkin asiat on ollut pakko hoitaa, vielä ilman vakituista toiminnanjohtajaa. On annettava täysi tunnustus hallituksen jäsenille ja toimiston henkilöstölle siitä, että tällaisessa tilanteessa on kyetty hoitamaan sekä välttämättömät asiat että osallistumaan tähän aika laajaan ja monipolviseen tilanteen arviointiin. Suurkiitokset tästä. Toivon, että annettu panos osoittautuu hyödylliseksi ja osaamme löytää niihin tukeutuen oikeat suuntalinjat liiton ja lajiemme kehittämiselle. Mitä viisauteen tulee, olemme vasta alussa, mutta hyvässä sellaisessa.