Arvostammeko arvojamme?

Ilopeli-Älypeli-Yhteispeli. Tämä kolmikko luotiin kaksikymmentä vuotta sitten. Tuolloin ajateltiin, että se toimisi hyvin ringeten sloganina, iskulauseena, joka tiivistäisi lajimme hienot ja osin ainoalaatuisetkin ominaisuudet kiinnostavaksi sekä myös helposti muistettavaksi. Ja helposti muistettavahan siitä tulikin. Tapasin pari vuotta sitten entisen liittohallituskumppanini, jolla oli yli 15 vuoden matka omiin ringetteaikoihin. Tämä oli ensimmäinen asia, joka hänen mieleensä ringetestä nousi. Kiinnostavuutta on vaikeampi arvioida, mutta noista ajoista kuitenkin alkoi ringeten harrastajamäärän tasainen kasvu, joka sitten pysähtyi yhteiseen liittoon kaukalopallon kanssa. Nyt olemme käynnistämässä kasvua uudelleen ja tarvitsemme siihen kaikki voimavaramme. Sekä onnistumisia ja vähän onneakin. Kuten vanha sanonta kuuluu, onni seuraa rohkeaa.

Kun ryhdyimme rakentamaan ringetelle uutta alkua ja sen toteuttamiseksi tarvittavaa strategiaa vuosille 2021-2025, piti meidän pohtia myös arvojamme. Yhdessä kaukalopallon kanssa luodut arvot todettiin sinänsä hyviksi, mutta eipä niitä kovinkaan moni edes muistanut eikä kukaan tainnut aidosti pohtia sitä, miten ne näkyvät ringeten arjessa. Oli helppo nähdä se, että ellei niitä muisteta tai tiedetä, arvoja ei käytännössä ole olemassa. Elleivät ne mitenkään näy arjessa, ne ovat onttoja sanoja paperilla, ajan ja paperin haaskausta.

Miksi sitten Ilopeli-Älypeli-Yhteispeli. Nämähän perustuivat ringeten hienoihin lajiominaisuuksiin. Ringette yllättää ja koukuttaa positiivisuudellaan, peli perustuu oivaltavien asetelmien rakentamiseen sekä taktiikkaan näiden murtamiseksi. Ringeten säännöt lähtevät liikkeelle yhteispelistä. Syöttämisen pakko on ainoalaatuista joukkuepelien maailmassa. Asia, joka myös erottaa ringeten muista lajeista ja edellyttää juurikin taktista tilanneälykkyyttä.

Kaikilla vähänkään itseään arvostavilla organisaatioilla on arvot. Kun yritysmaailman strategioiden toimivuutta on Suomessakin arvioitu, on valitettavana havaintona se, että vain harvoissa tapauksissa arvoilla on aitoa merkitystä yrityksen arjessa. Useimmin syynä ovat joko irrallisuus yrityksen tekemisen todellisuudesta tai arvojen teoreettisuus. Koska Ilopeli-Älypeli-Yhteispeli on synnynnäisesti ringetteä, oli helppo todeta, että irrallisuuden ei pitäisi niitä vaivata. Kun joskus törmäsi kriittisiin palautteisiin, joissa kysyttiin, ”onko tämä nyt sitten sitä älypeliä”, oli helppo todeta, että tämä arvo toimii juuri niinkuin sen pitääkin. Antaa ankkuripisteen oikealle toiminnalle ja mahdollisuuden tunnistaa vääränlainen, kun sellainen havaitaan.

Olemme pyytäneet tai saaneet palautetta arvojemme sanakolmikosta kahdelta ulkopuoliselta huippuosaajalta. Ensimmäinen tuli Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiön erikoistutkijalta, jota pyysimme arviomaan koko strategiaamme. Hän piti arvojemme kirjausta strategiamme helmenä, upeana ja oivaltavana tiivistelmänä siitä, mistä liikunnassa ja urheilussa pitäisi olla kysymys. Toisen palautteen antoi lajikuvatyössämme meitä tukeva mainostoimisto, joka löysi vaivatta tästä yhdistelmästä voimaannuttavan käsitepaketin, josta tulee jatkossa iso apu ringeten markkinointiin. Olemme siis oikeilla jäljillä ja nyt sitten pitää vaan katsoa, miten Ilopeli-Älypeli-Yhteispeli muuttuu ringeten arjeksi. Ei ainoastaan kaukalon sisällä, vaan myös siinä, miten luomme harrastajillemme nykyistä paremmat edellytykset myös kaukalon ulkopuolella.

Arvojemme arkeen ”jalkauttaminen” – kuten hieman kliseinen termi kuuluu – on oikeastaan hyvin helppoa ja se käynnistyy ringetessä juuri nyt. Kun Ringeten Reilun Pelin periaatteet uusiutuvat lähipäivinä, niissä kuvattu yhteinen pelisääntökeskustelu on tarkoitus käydä siten, että tärkeimmät periaatteet tulevat kirjatuksi nimenomaan näiden kolmen sanan alle. Tarkoitus on siten käydä keskustelu siten, että ensin yritetään löytää yhdessä tapa varmistaa se, että yhteinen toimintamme on Ilopeliä; kaikilla on kivaa, niin yhteistä tekemistä odottaessa kuin sen aikana ja mielellään vielä sen jälkeenkin. Tämän pitäisi olla aika helppoa. Yhteispelikään ei taida kovin paljoa selittelyä kaivata. Älypeliin sitten voi tarvita hieman enemmän pohdintaa, mutta Ringeten Pelin periaatteista löytyy helposti niitä tekijöitä, joihin joukkueen, seuran tai liitonkin fiksu toiminta voi perustua.

Liittohallitus haluaa toimia esimerkkinä. Sen arvot on kirjattu seuraavasti: Suomen Ringetteliitto ry kehittää ja ylläpitää toiminnallaan ringeten positiivista lajikuvaa (Ilopeli), tekee ratkaisunsa oikean tiedon ja huolellisen harkinnan kautta (Älypeli) sekä toimii kokoavana voimavarana ringeten kehittämiseksi (Yhteispeli). Käytännössä tämä tulee tarkoittamaan myös sitä, että tässä kehikossa tullaan pyytämään palautetta siitä, miten liittotasolla ollaan onnistuttu. Yksittäisellä joukkueella vastaava saattaisi näyttää vaikka tämän suuntaiselta: Joukkueen harjoituksiin ja peleihin on kiva tulla ja muistelemme mielellämme yhteisiä kokemuksiamme (Ilopeli), pyrimme kehittämään sekä peliämme että toimintaamme paremmaksi (Älypeli) sekä kannustamme ja tuemme kaikessa toinen toisiamme (Yhteispeli). Jokainen osaa katsoa näitä asioita omista lähtökohdistaan ja mitä erilaisempia kirjauksia näistä saadaan, sitä parempi.

Menettelytapa arvoista keskustelemiseksi on siis tulossa aivan lähiaikoina. Keskustelun kirjaaminen arvojen mukaisesti on ohjeistettu samassa yhteydessä. Menettelytavan tarkoituksena ei ole ainoastaan tehdä arvojamme tutuksi, vaan myös saada yhteinen tapa pohtia sitä, toimimmeko joukkeessa, seurassa, sarjassa ja laajemminkin arvojemme mukaisesti sekä tekevätkö muutkin niin. Tällä tavalla toivomme, että saamme ringeten uudet harrastajat sekä heidän vanhempansa tai muutkin taustatukijamme kannustamaan kaikkia muitakin toimintaan arvojemme mukaisesti. Kertaus ei taoda olla pahitteeksi ”vanhoillekaan”. Myös palautteen antaminen on tärkeää. Jos vaikkapa D-junnupelajaja sanoo valmentajalleen, että minusta tämä ei ollut Ilopeliä, paras vastaus lienee jotain siihen suuntaan kuin: ”kerrotko miksi, niin jutellaan lisää”. Voi olla, että samanlaista sanontaa voi käyttää laajemminkin.

Ilon ohella joukkuetasolla nousee yhteispeli todella tärkeäksi, lähes itsestään selvänä. Mutta näin saisi olla seuratasollakin, joukkueiden välillä. Tai sarjoissa, seurojen ja niiden joukkueiden välillä. Ja myös liitossa, seurojen ja muiden ringettettoimijoiden yhteisiä asioita käsiteltäessä. Sitä ja vai sitä varten liitto on olemassa. Kun sitten oikein ryhtyy miettimään, yhteisiä asioita ringetessä ovat miltei kaikki. Kukaan ei tee ringetettyötä yksin, ei harrastaja eikä taustatoimija. Kun myös tiedämme hyvin, että yhdessä saamme enemmän aikaiseksi, on kovin toivottavaa, että helposti muistettavat ja jokapäiväiseen tekemiseemme liittyvät arvot auttavat meidät muistamaan sen myös niinä hetkinä, kun voitontahtomme, kunnianhimomme, vahvat mielipiteemme tai pitkät perinteemme tarjoavat meille tekosyitä olla tekemättä oikein.

Viime kädessä arvokysymys kytkeytyy otsikkotekstiin: ”Arvostammeko arvojamme?” Myönteinen vastaus on helppo antaa: tehdään Ringeten reilun pelin periaatekeskustelumme kirjaukset niiden mukaisesti. Yritetään parhaamme muistaaksemme, mitä tuli sovittua. Toivotaan myös naapurijoukueen, seuran, vastustajamme ja muun yhteistoimintatahomme muistavan ne. Annetaan palautetta, kun näemme, että joku tilanne on turhan kaukana arvomaailmastamme. Me arvostamme parhaiten arvojamme tekemällä asiat hyvässä hengessä, järkevällä tavalla ja yhteistoimintaan pyrkien. Ei se sen ihmeellisempää ole. Eiköhän arvosteta muidenkin arvostamia arvojamme. Ilopeli-Älypeli-Yhteispeli.

Yhden aikakauden loppu

Käsissäni on Patentti- ja rekisterihallitukselle osoitettu Suomen kaukalopallo- ja ringetteliiton (SKRL) purkautumisilmoitus. Tämä on viimeinen vaihe reilun vuoden takaisesta päätöksestä. Vuosi olisi ollut työläs ilman Koronaakin, mutta pandemian kanssa samanaikainen vanhasta luopuminen ja uuden rakentaminen tekivät siitä erityisen haasteellisen. On toki todettava, että monesta Koronaviruksen tuomasta haasteesta huolimatta se pakotti kaikki meidät etäkokoustamaan sekä siten valmistelemaan asioita paremmin ja käyttämään yhteisen aikamme tehokkaammin kuin perinteisessä kasvokkain kokoontumisessa. Me ihmiset olemme sen verran sosiaalisia toimijoita, että käytämme mielellämme yhteistä aikaa muuhunkin kuin itse asiaan. Verkossa vähemmän, kun se ei ole yhtä luontevaa.

Purkamispäätös oli monesta syystä poikkeuksellinen. Yhdistyksiä puretaan harvoin niiden ollessa toimintakykyisiä. Purkautuminen on useimmin seurausta toiminnan hiipumisesta tai varojen loppumisesta. Nyt ei ollut kysymys kummastakaan. Purkautuminen oli myös vastoin päätukijamme, Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tahtoa. Juuri heidän vahvalla myötävaikutuksellaan kahden lajin liitto synnytettiin. Joku voisi sanoa, että suorastaan lievällä painostuksella.

OKM:n ajatus pienten liittojen yhdistämisestä ei rajoittunut ringetten ja kaukalopalloon. Vastaavaa lähestymistapaa on pohdittu muun muassa kamppailulajeissa. Nämä kuitenkin ovat yksituumaisesti päätyneet siihen, että yhteinen lajiliitto ei ole ratkaisumalli, vaan yhteistyöhön pyritään niissä asioissa, jotka ovat kiistatta yhteisiä. Näin esimerkiksi palvelujen hankinta hallinnossa tai yhdessä tehdyt vastuullisuussuunnitelmat tuottavat aitoja hyötyjä. Myös joissain valmennuskoulutusvaiheissa on helppo löytää synergiaetuja. Tällaisilla tavoitteilla toimii myös itsenäinen Suomen Ringetteliitto ry (SRiL)

Ringeten ja kaukalopallon yhdistyminen perustui sinänsä hyviin tavoitteisiin. Lajien painopistealueet olivat erilaisia: toisen alueellinen lajityhjiö oli toista täynnä. Myös lajien laajentamiselle oli tilaisuus. Ringeten nuorisopainotteisuus kohtasi kaukalopallon aikuisharrastusmallin. Kasvun mahdollistajina nähtiin yhteinen aluejako ja aluetoimijakunta. Yhdistymisessä oletettiin saatavan yhteiselle organisaatiolle myös taloudellinen kannustin. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Kun ulkoista kannustinta ei ollut, aito yhdistyminen eli yhteisten etujen edistäminen ei päässyt liikkeelle. Käytännön toiminnassa alkoi näkyä lajien erilaiset kohderyhmät, erilainen toimintakulttuuri sekä erilaiset perusteet taloudenhoidolle ja rahan käytölle. Alue- ja seurarakenteet olivat täysin erilaisia. Toisessa lajissa painotettiin jatkuvuutta ja pelaajapolkuja, kun toisessa useasti vain yhdestä joukkueesta muodostuvat seurat saattoivat elää jopa vain yhden kauden verran.

Näin oli tultu tilanteeseen, jossa aidoiksi yhdistäviksi tekijöiksi jäivät pelivälineen väri ja kaukalo. Hallinto vei runsaasti voimavaroja, kun lajien kaikki lähes perusteet olivat erilaisia. Jäsenten keskuudessa koettiin tyytymättömyyttä erilaisiin korvausperusteisiin ja lisäksi selvällä harrastajamäärävähemmistöllä oli selvä jäsenmääräenemmistö liittokokouksissa. Päätöksenteko siirtyi lajien kehittämisestä hallinnosta selviämiseen. Huomio keskittyi yhteistyön asemesta omiin intresseihin. Tilanne kulutti liittojohdon voimavaroja ja jopa etäännytti liittojohdon kokonaan siitä, mitä kentällä tapahtui.

Tilanteeseen oli havahtunut jo useampi kielteisiä piirteitä nähnyt ja asetelma lähinnä odotti toimia tilanteen ratkaisemiseksi. Kun liiton purkamismahdollisuuksien selvittämisestä tehtiin jäsenaloite, syntyi mahdollisuus tilanteen perusteelliseen arviointiin ja vaihtoehtoisten tulevaisuuksien pohdintaan. Kun sitten – erilaisten välivaiheiden jälkeen – molemmat lajit hahmottivat nykyistä valoisamman tulevaisuuden, loppu olikin enää raakaa työtä. Sitä riitti, mutta sitä jaksoi tehdä molempien lajin liittotason henkilöstön vahvan motivaation tuella. Kun kerran saatiin tilaisuus uudistua ja sitä oli myös enemmän tai vähemmän toivottukin, syntyi myös tulosta.

Vaikka olisin jäävi arvioimaan toteumaa, rohkenen kuitenkin todeta sen, että se tehtiin, mitä suunniteltiin ja siinä aikataulussa, mitä tavoiteltiin. Taival ei ollut tuskaton eikä erilaisilta näkemyksiltä vältytty, mutta kipupisteitä ei haudattu eikä pysähdytty valittamaan turhasta. Viimeisissä kokoontumisissa oltiin yhdessä rintamassa, yhdensuuntaisilla katseilla ja avoimena uudenlaiseen yhteistoimintaan asioissa, joissa on nähtävissä todellista hyötyä molemmille. Kokemuksista viisastuneina, haasteista oppineina ja pieninä toimijoina yhteistyöhön hakeutuvina. Yhden aikakauden loppu on seuraavan alku. Ringetessä voidaan puhua aidosti uudesta alusta, jossa lähtöaskeleet ovat hyviä, uusille asioille annetaan aikaa ja resursseja sekä jossa on jo selvästi nähty motivoituneen joukkomme aktivoituminen lajimme nostamiseksi. Tekisi mieli jopa nimetä koko strategiamme 2021-2025 nimellä Uusi Alku. Siitä kun nimenomaan on ja pitääkin olla kysymys.

Haluammeko johtaa vihapuheella?

Suuresti ihailemani ”We heart ringette” -Instatilille ilmestyi nöyrä pyyntö auttaa löytämään uutta virtaa sisältöihin; sen mukaan kuin seuraajat toivovat. Jos osaan katsoa oikein, kommenttien määrä on tyrmäävä: lähes olematon. Jos näin on, osaan hyvin kuvitella sen, miltä palaute tuntuu. Jokainen johtaja tunnistaa tämän tunnetilan, joko musertavan selvänä tai häiritsevän epämääräisenä.

Joku viisas tiivisti johtamisen vaikeuden aikanaan lausahdukseen ” johtamisen suurin haaste on siinä, että jokainen tietää, mitä ei halua ja vain harva sen, mitä haluaa.” Tämä on yksi niistä kymmenistä tai jopa sadoista tuhansista johtamisen lausahduksista, joita alan kirjallisuus on täynnä. Alan kirjoja on niin paljon, että kaikkea ei ehtisi ihmisiässä lukea ja kirjoja, jotka kannattaa lukea, vain kourallinen. Mutta tuo lausahdus on omakohtaisen kokemuksen kautta kyllä tasan totta, ja juuri siksi johtamista tarvitaan.

”We heart ringette” on ollut monella tavoin ringeten edelläkävijä, näkijä ja tekijä. Vuoden ringettemedia ja monen harmaan päivän ilahduttaja vailla vertaa. Siksikin on harmillista, että tien raivaaja ja näyttäjä joutuu tuskailemaan rakentavan palautteen puutteessa. Tuolla lausahduksella on myös kääntöpuoli. Kun ihmisinä tiedämme, mitä emme halua, meitä on vaikea tyydyttää millään, joka ottaa kantaa. On niin paljon helpompi löytää kielteistä kuin etsiä myönteistä. Ilmiön kärjessä on vanha tuttu vihamörkö, jonka somemaailma on vapauttanut jokaiselle, joka kokee tarvetta purkaa sisintään. Julkinen keskustelu ringetestä ei voi olla sen enempää turvassa tältä kuin mikään muukaan.

Jouduin aikanaan käyttämään paljon aikaa johtamisen teorioiden parissa, erityisesti organisaatioiden kehittämisen näkökulmasta. Epäkiitollinen kokemus, koska jokaisen avatun oven takana oli useita avaamattomia ja sekä ajan että ymmärryksen rajat tulivat vastaan ennen kuin kaikki tarvittava oli selvinnyt. Mutta kaikkien ovien takana oli aina yksi sama, joka johti meidän ihmisten käyttäytymisen perusteisiin, ajatteluun ja tunnetiloihin. Ratkaisut suurtenkin organisaatioiden johtamishaasteisiin kytkeytyivät aina näihin, tavalla tai toisella. Näin ringetessäkin.

Johtamisen merkittävimmistä tutkimuksista löytyy kaksi tärkeää näkökohtaa. Ensimmäinen liittyy siihen, miten päänuppimme sisältö toimii. Alan lainatuimman huippututkijan Daniel Kahnemanin mukaan ajattelussamme on kaksi prosessia, nopea ja hidas. Nopeassa ajattelussamme tukeudumme intuitioon, vaikutelmiin ja nyrkkisääntöihin. Tunnetilat ovat nopeassa ajattelussa vahvasti läsnä. Hidas ajattelu on analyyttistä ja pohdiskelevaa. Siihen meillä ei tutkijan mukaan ole useinkaan aikaa, mahdollisuutta tai edes halua. Ennen Kahnemaniin tutustumista käytin – edellisestä puheenjohtajakokemuksestani oppineena – usein ilmaisua: ”jos tunne ja järki joutuvat ristiriitaan, tunne voittaa”. Mitä vahvemmin olemme tunteella mukana tekemisissämme, sen selvempi asetelma on.

Urheilu on parhaimmillaan suurten tunteiden peliä. Se on ollut todella vahvasti läsnä myös ringeten kevätkauden ratkaisupeleissä. Näin pitääkin olla. Se, mihin meidän tulee kuitenkin kiinnittää huomiota on se, mihin (joskus järjenkin ylittävät) tunteemme kohdistuvat. Kun kysymys on inhimillisestä toiminnasta, niiden kohteina ovat toiset ihmiset. Yksilöistä lähtevät tunnereaktiot yleistyvät helposti lähiyhteisöön ja siitä on lyhyt matka jo suurempaankin kokonaisuuteen. Jos koemme huonoa kohtelua terveyskeskuksessa, vika on koko laitoksessa, kunnassa ja lopulta koko yhteiskunnan rakenteissa. Jos tällainen on tuttua, sitä esiintyy ringetessäkin.

On siis kovin inhimillistä, että emme pidä joistakin yksilöistä. Jos kielteiset kokemuksemme toistuvat ja niitä vahvistavat toisetkin yksilöt, heijastamme tämän näiden yksilöiden yhteisöön, vaikkapa vastassamme olevaan joukkueeseen tai seuraan. Siitä on sitten taas lyhyt matka koko lajiimme. Jos sitten ikävä – ja sisänsä oikeutettu – tunnetilamme yhdistyy somemaailman negatiiviseen valtavirtaan, esittelemme lajiamme sekä omalle väellemme että satunnaiselle ulkopuoliselle tarkkailijalle ristiriitojen käärmeenpesänä, josta on syytä pysytellä kaukana. Näin siis kovasti kärjistetysti ilmaistuna.

Jos jatketaan vielä toisella seurannaisvaikutuksella: yksi kovasti tutkituista inhimillisen ajattelun häiriöistä tunnetaan nimellä ylivertaisuusvinouma. Siinä yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa, sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan. Tämän voi katsoa johtuvan siitä, että kun yksilö ei hallitse taidon suorittamista, ei hän osaa myöskään arvioida osaamistasoaan.

En tohdi esittää esimerkkiä ringetestä muutoin kuin omalta kohdaltani. Yritän taistella intuitiota vastaan ja jaksaa analysoida asioita. Pyrin näkemään sen, mitä toisesta näkökulmasta ajatteleva pohtii ja pitää tärkeänä. Jaan pohdintojani eteenpäin muiden arvioitavaksi, jotta puutteet tunnistetaan ja ylilyönnit vältetään. Aikaahan tähän palaa, mutta se aika on oikein käytetty.

Kaikki ringeten kehittämistarpeet ja kohteet on arvioitu isommalla porukalla. Kaikki ratkaisut ovat perustuneet asiasta koottuihin tietoihin, palautteisiin ja analyyseihin. Sattumalla ja intuitiolla on osansa, mutta niille ei ole annettu yliotetta, jota ne kovasti kuitenkin aina tavoittelevat. Kun nyt alkaa näyttää siltä, että olemme löytämässä ringeten uudelle alulle hyvän lähtöaskeleen, on nöyrä toivomukseni, että asetumme itse kukin hetkeksi peilin eteen ja pohdimme upeaa lajiamme myös muiden kuin itsemme näkökulmasta. Se saattaa auttaa näkemään oman toimintamme tuorein silmin ja auttaa löytämään tavat korjata niitä asioita, jotka meitä eniten vaivaavat.

Yhtä asiaa haluan kuitenkin korostaa yli muiden. Ringette on upea laji. Sen peruspiirteet – omista lähtökohdista räätälöity, pelivälineen hallinnan tunne aivan alusta alkaen, yhteispelin korostuminen ja runsaiden maalien tuoma mahdollisuus kokea usein positiivisia elämyksiä – ovat ainutlaatuisia vahvuuksia. Ringeten suurimpia ongelmia on tunnettuuden puute. Kun olemme nyt pääsemässä puhkomaan tunnettuuden lasikattoa, kannattaa pohtia, millä lajikuvalla ulos murtaudutaan. Onko se ringeten upeutta korostava, yhteisöllinen ja fiksu vai onko se ristiriitainen ja omaa pesäänsä likaava?

Jos yhden toiveen voi esittää, se on toive positiivisesta palautteesta. Jos ei aina jaksa kommentoida omaa tai muun ringetteyhteisön jäsenen somesisältöä, painetaan edes sydäntä. Kun somemaailman algoritmit nostavat asioita myös tykkäysten määrän perusteella, meillä ringetteyhteisönä on valta ja voima nostaa ringetteä esille tällä pienellä eleellä. Jos sitten jotain nousee kunnolla näkyville, positiivisen jutun vaikutus on parasta näkyvyystyötä, jota meistä jokainen voi yksilönä tehdä. Yritettäisiinkö yhdessä? Painetaanko sydäntä ringetelle?

Osavoitto Koronasta

Päivän pitenemisen myötä alkaa näyttää siltä, että Koronapandemian kuristusote on pikkuhiljaa hellittämässä. Se, millainen ote jää, on vielä arvailujen varassa. Uskon, että jokainen meistä toivoo, että saisimme vielä viime vuotta tavanomaisemman kesän ja sen jälkeen alkavan uuden ehyen kauden. Tämä tietysti edellyttää sitä, että jaksamme pitää huolen terveysturvallisuudestamme niin pitkään kuin tarvitaan. Sitkeyttähän se vaatii, ja vähän luovuuttakin välillä. Mutta näiden ohella ulkona oloa, liikkumista ja yhteistä tekemistä, vaikka vain virtuaalisestikin.

Voitaneen sanoa, että kausi 2020-2021 oli vielä edellistäkin vaikeampi. Vaikka monen muistoissa on vielä sarjakausien äkkipysäytys reilu vuosi sitten, jäävät päättyneen kauden epätietoisuus, muutokset ja poikkeusjärjestelyt myös mieleen. Erityisen paljon tilanteessa harmittaa kilpailullisin tavoittein ringetteä harrastavien nuorten ja heidän taustajoukkojensa kohtalo. Emme vieläkään päässeet järjestämään C-junioreiden SM-turnausta, joka on kuitenkin ollut niin monelle ringettevuoden kohokohta. Yritämme taas uudelleen, kunhan harjoittelumahdollisuudet tekevät tapahtuman tarkoituksenmukaiseksi.

Sarjakausi huipentui sekä SM-sarjan että Ykkössarjan finaaleihin, joita ennen saimme myös SM-sarjakarsinnat kunnialla päätökseen. Pidän tätä upeana ja tärkeänä osavoittona Koronasta. Joukkueiden harjoittelumahdollisuuksien varmistaminen, pelimatkat, ottelujärjestelyjen edellyttämä vuorovaikutus ja jatkuva maakuntarajojen ylittäminen merkitsivät tartuntariskin kohoamista. Tästä huolimatta pysyimme taudista niin vapaana kuin se vallitsevassa tilanteessa oli mahdollista. Ilman katsojiakin järjestetyt pelit olivat tasoltaan ja tunnelmiltaan niin upeita kuin odottaa sopi. Tälle kaudelle tehty ylimääräinen panostus Ringette Liveen oli sen arvoinen. Katsojamäärissä pyyhittiin aiemmilla ennätyksillä lattiaa ja katsojapalautteen pohjalta myös kuvauksen taso ja kohdentuminen paranivat.

On tietysti selvää, että paikan päällä pelien katsomisen ja kotiyleisön puutetta ei voi kunnolla korvata, mutta näissä oloissa saimme parempaa kuin olimme odottaneet. Tämä toteutui myös ringeten valtakunnallisessa näkyvyydessä, kun – kiitos viestintään kohdistetun lisäpanostuksen – Urheiluruutu oli hyvin mukana taistelussa ringeten naisten Suomen mestaruudesta. Kun toisena pääsiäispäivänä ringette oli illan Urheiluruudussa sekä pääuutisena että loppuhuipentumana, saivat mitalijoukkueetkin valtavalle panokselleen pienen ylimääräisen palkinnon. Hyvin ansaitun sellaisen. Vihdoinkin.

Kun pääsarjojen joukkueemme taustavoimineen näyttivät meille muille esimerkkiä ja ottivat ison osavoiton Koronasta, toivoisin, että seuraisimme heitä ja jaksaisimme tehdä nyt oman osamme. Joukkueiden ja seurojen vastuullisuuden merkitystä korostaa se, että vastaavien tilojen muilla toimijoilla tartuntoja on esiintynyt runsaasti, aina kohtalokkaita sairastumisia myöten. Kauden alkupuolella jopa pohdittiin julkisuudessa sitä, onko jäähallien pienilmasto sellainen, joka erityisesti suosii viruksen leviämistä. Ringetteväki on omalla toiminnallaan osoittanut, että olennaisinta on noudattaa annettuja suosituksia ja ottaa myös muut huomioon. Muista välittämällä välittää myös itsestään. Tämä pätee upeassa lajissamme laajemminkin. Ilopeli-Älypeli-Yhteispeli.

Mallin ottamisen vastuullisesta toiminnasta soisi laajenevan nyt koko seurakenttäämme. Voimme ottaa toisen – ja toivottavasti ratkaisevan – osavoiton Koronasta. On aivan selvää, että repaleinen kausi vaikuttaa kielteisesti sekä harrastajiimme että toimihenkilöihimme. Näin käy kaikissa liikunta- ja urheilulajeissa. On iso mahdollisuus sille, että tavanomaista suurempi osa harrastajistamme lopettaa ringeten tähän kauteen. Lopettamisia tapahtuu aina keväisin ja olosuhteet ovat nyt olleet tavanomaista haastavammat. Tämä ei kuitenkaan ole luonnon laki. Asialle on tehtävissä jotain. Toivomukseni on, että nyt jaksettaisiin ottaa mallia edustusjoukkueista ja tehdä hieman ylimääräisiä toimia, joilla varmistettaisiin se, että mahdollisimman moni kokisi ringeten jatkamisen parempana vaihtoehtona kuin sen lopettamisen.

Tähän on useitakin keinoja. Ensiksikin, me kaikki kaipaamme kasvokontakteja ja tuttuja porukoita ympärillemme. Me kaipaamme yhteisiä kokemuksia ja elämyksiä. Niistä muistuttaminen ja positiivisten odotusten rakentamisen aika on juuri nyt, kun valoa on näkyvissä tunnelin päässä. Kokoonnutaan yhdessä heti kun voidaan. Tehdään yhdessä jotain uutta ja kiinnostavaa. Kysytään toisiltamme, mitä se voisi olla. Ideoidaan yhdessä ja kisataan parhaista ideoista. Suunnitellaan kesälle uusia aktiviteetteja ja rakennetaan toiveita uudelle kaudelle. Haetaan tarjolla olevia tukia ja vakuutetaan paikkakuntamme tukijoita siitä, että tässä tilanteessa annettu pienempikin apu tuottaa ison hyvän. Pyydetään lähipiiriämme kartoittamaan lisää käsipareja mukaan toimintaan. Tarjotaan heille mielekästä, motivoivaa ja palkitsevaa tekemistä yhteiseksi hyväksi, kun sille on nyt suurempi tarve kuin aikoihin. Tehdään ponnistuksemme yhdessä ja nyt, jotta syksyllä kaikki on toisin.

Ringetteliitto tekee vastaavaa työtä ja ryhtyy rakentamaan seuroille tarjottavaa tukea entistä paremmaksi. Tämä työ kestää vähän pitempään kuin ensi syksyyn, mutta jo ensi syksyn aikana alkavat myös liittotason uudet tekemiset näkyä. Niihinkin tarvitaan motivoituneiden ja osaavien ringettevapaaehtoisten apua. Kaksi kourallista luottamushenkilöitä ja palkattua henkilöstöä eivät nosta ringetteä Koronakuopasta. Sen tekevät sadat muut ringettetoimijat kentällä. Mutta näillä parilla kourallisellakin on vaikutusta, jos näin halutaan. Liiton kevätkokous on enää muutaman viikon päässä. Tuollloin katsotaan taas, millä tavalla suomalaista ringetteä on tarkoitus lähteä nostamaan. Olisi kovasti toivottavaa, että nyt – kun näkymät ovat monessa suhteessa paranemassa – oma väkemme olisi aktiivisesti mukana vaikuttamassa tulevaisuuteemme. Hyvä tulevaisuus kun ei tule itsestään, se tehdään. Ja sen tekijöinä olemme me kaikki. Yhdessä enemmän kuin erikseen. Eiköhän käännetä Koronan osavoitot ringeten voitoksi.

Hyvät kilpailijat

Olen kovasti ilahtunut liiton Vieraskynä-kirjoituksista. Paitsi että niistä henkii syvä kiintymys lajiimme, myös kritiikki silloin, kun siihen on aihetta. Paljon viisautta lienee toteamuksessa, että kun suomalainen lakkaa valittamasta, asiat ovat todella huonosti. Toivoa siis on.

Kritiikistä satuttavin osui sisäiseen kilpailutilanteeseemme; kamppailuun huippupelaajistamme ja sitä kautta menestyksestä kärkisarjoissamme. Asia on tuttu jo edelliseltä puheenjohtajakierrokseltani kahden vuosikymmenen takaa ja varmaankin sellainen, että se on tavalla tai toisella korkeiden tavoitteiden kilpaurheiluun kuuluvaa. Mutta missä laajuudessa asia on hyväksi ja missä kohden se alkaa toimia ringeten etua vastaan? Jossainhan kääntöpisteen tulee sijaita ja sen hahmottaminen onkin oikeasti tärkeää.

Kilpailu voi olla tervettä tai epätervettä. Yleensä asiat eivät ole näin mustavalkoisia, vaan näyttäytyvät enemmän harmaan eri sävyissä. Mutta sävyeroja on paljon. Olin aikanaan paljon tekemisissä teleoperaattoreiden ja niihin liittyvien kilpailutilanteiden kanssa. Olemme kai jokainen törmänneet siihen rajuun kilpailuun, jota mobiililiittymistämme käydään. Tämän kilpailun takia Suomessa on poikkeuksellisen edulliset palveluhinnat, loistava palvelutaso ja näiden seurauksena todella suuret datan käyttömäärät. Yhteiskuntana olemme hyötyneet valtavasti kilpailusasetelmasta.

Keskustelin taannoin paljon teleoperaattoreiden avainhenkilöstön kanssa. Tapa, joilla he puhuivat kilpailusta ja kilpailijoistaan, oli poikkeuksetta arvostava, oman toiminnan kehittämiseen kannustava ja itse kilpailutilannetta kiittävä. Kun kilpailija tekee jotain hyvin, on omaa toimintaa kehitettävä yhä paremmaksi. Seurannan on syytä olla jatkuvaa ja oma energia on suunnattava sisäiseen kehittämiseen. Jos lähtisi julkisuuteen nokittamaan kilpailijaa tai kilpailemaan epäterveesti, se kääntyisi välittömästi itseään vastaan. Sisältä tai ulkoa.

Ringetessä on paljon samaa. Me voimme kilpailla parhaista pelaajistamme samoin kuin teleoperaattorit suurimmista asiakkaista. Me voimme tavoitella pieniä voittoja keskittymällä sääntötulkintoihin tai tavoitella etuja pitämällä asiat tiukasti omana tietonamme. Voi olla, että näillä tavoilla voitetaan pelejä ja jopa sarjoja, mutta millainen perusta ja ilmapiiri tulee samalla luoduksi? Rakennetaanko yhteistä vai puretaanko sitä? Voittaako ringette vai häviääkö se?

Edellisellä puheenjohtajakierroksellani oli yksi seura yli muiden. Yhtenä vuonna tämä seura voitti kaikki Suomen mestaruudet ja vielä niiden päälle D-junioreiden suurturnauksen. Seuran avainpelaajat olivat myös Suomen maajoukkueiden avainpelaajia. Upeita lajilegendoja ja voittonsa ansainneita. Olennainen kysymys kuitenkin kuuluu: missä tämä seura on tänä päivänä? Oikea ja aito menestys on perusluonteeltaan kestävää. Se ei rakennu pikavoitoille, vaan perustan luomiselle yhä paremmalle tulevaisuudelle.

Seurojemme elinvoimaisuus on ringeten elinvoimaisuuden keskeisin tekijä. Elinvoimaisuuden ytimessä on jatkuvuus: kyky jatkaa ja kehittää toimintaa myös huomisen jälkeen. Tällöin ollaan koko ajan sellaisessa ajatusmaailmassa, jossa luodaan kaikella toiminnalla edellytyksiä entistä ehommalle tulevaisuudelle. Ajalle, jossa nykyiset huippupelaajat, kärkivalmentajat tai muut avaintoimijat eivät enää ole käytettävissä; syystä tai toisesta. Silloinkin pitäisi olla elinvoimaisia. Elinvoima ei synny pikavoitoilla, se on kestävyyslaji.

Kun katsotaan esimerkiksi todella korkeatasoista SM-sarjaamme, on helppo todeta, mikä rikkaus on siinä, että meillä on useita huippujoukkueita pelaamassa kärkisijoista. Hienoja pelejä, upeaa urheiluviihdettä katsojille ja kovatasoisia vastustajia pelaajillemme, jotka haluavat kehittyä maailman huipulle. Kaikkea tätä tuottaa hyvä kilpailutilanne. Sitä on tuottanut myös teleoperaattoreiden välinen kilpailu. Uusiutuvia palveluita, hyvä tarjouksia ja hintatason, johon meillä on varaa.

Kannustankin jokaista ringettetoimijaa katsomaan peiliin ja kysymään itseltään, miten kilpailutilanteesta saadaan sen tarjoamat edut esiin. Toivon, että vastauksesta löytyvät kilpailijan arvostaminen, pyrkimys yhteistyöhön ja avoimeen vuorovaikutukseen, jolla myös omaa toimintaa saa kehitettyä sekä huomion kiinnittäminen erityisesti niihin asioihin, jotka rakentavat toiminnalle/menestykselle jatkuvuutta. Tässäkin tarvitaan hyviä kilpailijoita.

Ringette on tarpeeksi suuri laji sille, että haemme etua muiden kustannuksella. Ringette on liian pieni siihen, että tällä tavalla pidetään lajimme elinvoimaisena. Kun vältetään edellistä ja käytetään kokoamme – yhteisöllisyyttä – voimavarana, hyödymme siitä kaikki. Ei ehkä seuraavan viikonvaihteen pelissä, mutta onpahan jatkossakin seuran kunniakkaat värit elinvoimaisesti mukana ringeten hienossa tarinassa.

Mitä ringette ei ole?

Olen viime aikoina törmännyt kolme kertaa ringetteen liitettynä käsitteeseen marginaalilaji. Kaikkissa kolmessa kerrassa käsitteen käyttäjänä on ollut yksi omistamme; ringetteen tavalla tai toisella panostava. Kaikissa kolmessa kerrassa asiayhteys on ollut hieman erilainen, vaikka yhtymäkohtiakin oli. Kaikissa kolmessa tapauksessa sitä käytettiin oman asian perusteluna. Joko ringeten puolesta tai sitä vastaan.

Näkisin hyvänä, jos oma väkemme lopettaisi käsitteen käytön ja vaatisi sitä muiltakin. Toivomukseni perustuu siihen, että marginaali negatiivinen käsite, jopa hieman halventava. Sehän tarkoittaa syrjäistä asemaa tai toissijaisuutta johonkin muuhun nähden. Käsitettä itse käyttämällä hyväksymme aliarvostuksen ja erityisesti aliarvostuksen suhteessa johonkin muuhun. Sillä, mikä tämä muu on, on myös väliä.

Jos katsotaan ringeten näkyvyyttä, syrjäinen asema ja toissijaisuuskin voi olla perusteltua. Mikäli lähdetään näkyvyydestä liikkeelle, on syytä myös tiedostaa se, mitkä tekijät vaikuttavat siihen. Nykymaailmassa merkittävin urheilumaailmassa vaikuttava tekijä on ammattilaisuuden ja kaupallisen markkinoinnin yhdistelmä. Tällä yhdistelmällä on luotu miljardiluokan liiketoimintoja, joista olympiakisat on näkyvin esimerkki. Mittakaavaa vaihdettaessa esimerkkejä löytyy lähempääkin.

Toinen keskeinen tekijä on mediahuomio. Kaupallinen markkinointi saa tuekseen huomattavan määrän ilmaista mainosta, kun toimittajat sekä toistavat heille syötettyä markkinointiaineistoa että analysoivat käytettävissään olevaa valtavaa tietomassaa. Vanhat saavutukset herätetään henkiin ja uusia pohjustetaan valmiiksi, josko ne vaikka toteutuisivat.

Kolmas tekijä on tarinankerronta, joka liittyy molempiin edellisiin. Urheilu on kamppailua paremmuudesta, sekä henkilötasolla että kansallisesti. Urheilu on osa identiteettiä, jossa samaistutaan voittajiin ja luodaan sitä kautta merkityksiä myös omalle toiminnalle. Pienelle kansakunnalle tällä on ollut erityinen arvo kautta historian. Siksi urheilu yhdistää ja saa merkittävää tukea myös poliittisessa päätöksenteossa. Jatkossa henkilökeskeisyys yhä korostuu, joukkueurheilussakin.

Toinen marginaalitekijä löytyy lukumäärästä. Pieni on pieni, vaikka se voissa paistettaisiin. Mutta onko suomalainen ringette pieni? Jos meillä on noin 4000 maksettua lisenssiä, onko se vähän? Naisten jääjoukkuepeleissä Suomen ulkopuolelta löytyy vain kolme maata, joissa on enemmän lisenssipelaajia kuin meillä. Ovatko siis kaikki naisten jääjoukkuepelit marginaalilajeja? Pitkät perinteet omaavalla jääpallolla on ringetteä vähemmän lisenssipelaajia, vaikka molemmat sukupuolet lasketaan yhteen. Nyt erityisen huomion kohteena olevalla maastohiihdollakaan eivät lisenssimäärät ole merkittävästi suurempia. Entä sitten mäkihyppy, yhdistetty tai vaikkapa ampumahiihto. Viimeksi mainittu on noussut marginaalista yhden valovoimaisen menestyjän johdosta.

Älkäämme puhuko marginaalista, koska se on osoitus arvostuksen puutteesta. Määrät eivät siihen oikeuta eikä heikko näkyvyys ole lajimme ominaisuus vaan vika. Vika on korjattavissa, ominaisuus ei. Jos palataan takaisin edellisiin kappaleisiin, löytyy niistä myös korjaussarjat. Tarinankerronta on nostettava vahvasti esille. Sisältöä on, mutta noste on rakennettava. Järisyttävää mediahuomiota ei ole kohtuullista odottaa, mutta ringeten saavutukset antavat perusteet nykyistä selvästi paremmalle. Ammattilaisuuden ja kaupallisuuden yhdistelmä ei tule koskemaan suomalaista ringetteä, mutta markkinointiaineistolla ja tietomassalla saadaan syvyyttä tarinoiden syntyyn.

Kaikki lähtee kuitenkin arvostuksesta. Ellemme sitä itse osoita, ei sitä tule kukaan muukaan tekemään. Siksi viime vuosina vaatimattomaksi surkastunut viestintä ja markkinointi remontoidaan perusteellisesti. Tämä työ ei ole kuitenkaan vain yksittäisten ihmisten toimintaa eikä muutamien strategiaan liitettyjen tavoitteiden kautta saavutettavissa. Ringeten tulee rakentaa pala kerrallaan oman ja toistemme tekemisen arvostuksen kulttuuri. Meidän tulee ryhtyä kertomaan ringeten tarinaa aivan uudella tavalla. Kuten viestinnässä aina, tarinaa on jaksettava jauhaa vielä senkin jälkeen, kun olemme itse kyllästyneet sitä jauhamaan. Vasta sen jälkeen voimme olettaa, että joku muukin alkaa tarinaamme jakaa.

Tämä työ on alkanut ja siihen tullaan kutsumaan jokainen ringeten parissa toimiva. Meillä on mahdollisuus nostaa ringette esille ja suoda lajillemme ja erityisesti siihen huikeasti panostaneille huippu-urheilijoillemme se arvostus, jonka me ja he ansaitsevat. Aloitetaan unohtamalla sana marginaalilaji ja ryhtymällä puhumaan asioista oikeassa mittakaavassa sekä perustellusti ylpeinä. Aihetta on!

Kuka valvoo etujasi?

Poikkeuksellisina aikoina tapahtuu poikkeuksellisia asioita. Näissä tarvitaan poikkeuksellisia toimenpiteitä. Sana poikkeuksellinen kertoo, että puhutaan jostain muusta kuin tavanomaisesta. Mutta eiköhän Koronavirus ole tarjonnut riittävät perusteet poikkeuksellisuudelle.

Poikkeuksellisuus nostaa esille asioita, jotka tavanomaisesti jäävät vähemmälle huomiolle. Emme ole tottuneet ajattelemaan siten, että jotkin tavanomaisesti vähemmän vaikuttavat asiat voivat yhtäkkiä nousta tärkeysjärjestyksessä ohi tuttujen juttujen, mutta näin poikkeuksellisina aikoina tahtoo käydä. Ja tällöin mitataan oikeasti sitä, miten hyvin osaamme hoitaa asioitamme.

Ringeten edunvalvonta on noussut parin viime kuukauden aikana erityisen tärkeäksi. Monelle seurojen avaintoimijalle edunvalvonta on jo vanhastaan tuttua. Jääaikojen jako sisältää aina tämän näkökohdan. Medianäkyvyyden hankkiminen on aina edunvalvontaa. Tukien hakeminen sekä valtakunnallisesti että kuntatasolla sisältää edunvalvontaa. Yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden varmistaminen sekä kaukalon sisällä että sen ulkopuolella ovat edunvalvontaa.

Poikkeuksellisen tärkeäksi on tässä hetkessä osoittautunut ringeten aseman määrittäminen osana liikunnan ja urheilun kenttää. Koronarajoitukset avasivat keskustelun eri lajien vertailukelpoisuudesta ja ringeten oli vähällä käydä tässä huonosti. Kevään 2020 kokonaisvaltaisesta äkkipysäyksestä poiketen marraskuussa 2020 päätettiin jarruttaa harrastustoimintaa, jotta kilpailutoiminnan jatkuvuus voitaisiin turvata. Tarkimmin asiaa selvitettiin Päöäkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmässä, jonka linjaukset muodostivat nopeasti mallin myös muille alueille.

Marraskuun 27. päivä tehtiin luettelo lajeista, joiden kilpailutoiminnan sallittaisiin jatkuvan myös pandemian leviämistilanteessa. Ringette ei ollut tässä luettelossa mukana. Päätösteksti oli seuraava: ”kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet turvataan sarjalisenssisopimukseen tai urheilusopimukseen perustuvalle ammattilaisurheilulle OKM:n määritelmän mukaisesti, maajoukkuetoiminnalle, Olympiakomitean tukiurheilijoille ja OKM:n apurahaurheilijoille yhteistyössä pääkaupunkiseudun Urheiluakatemian kanssa”.

Päätösteksti oli kiinnostava monestakin syystä. Mainittua OKM:n (Opetus- ja kulttuuriministeriö) määritelmää ei kukaan tunnistanut. Urheiluakatemian rooli tuntui epäselvältä. Olympiakomitea päätti antaa oman suosituksensa, jotta tämä selkiinnyttäisi asiaa. Suosituksen mukaan ”aikuisten kilpa- ja huippu-urheilua on lajien maajoukkuetoiminta, SM- ja 1-divisioonatason toiminta sekä jalkapallon, salibändyn ja jääkiekon muu vastaava valtakunnallisen tason toiminta, sekä lajien kansainväliselle huipulle tähtäävä ammattimainen harjoittelu.

Liittona otimme ennen Joulua yhteyttä sekä Helsingin että Espoon liikuntajohtajiin ja myös Urhean toimitusjohtajaan. Sekä Olympiakomiteaa että OKM:ta konsultoitiin. Seurauksena laadittiin yhteistyössä seurojen kanssa sarjalisenssisopimukset vuodenvaihteen jälkeen käynnistyville sarjoille. Tällä yhdistelmällä SM-sarja pääsi kokonaisuudessaan jatkumaan. Jälkikäteen selvisi, että lajimme kävi kuilun reunalla ja ilman edunvalvontaa olisi käynyt huonosti.

Jälkikäteen selvisi myös se, että Olympiakomitean suositusta noudattivat vain ne tahot, jotka näin halusivat tehdä. Tällaisiin kuului Järvenpään kaupunki, joka sai tuen Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymältä. Yhteydenotto kuntayhtymän johtoon oli tärkeä osa tässä edunvalvontatapauksessa.

Kaikissa yllä esitetyissä tapauksissa kohtalaisesti onnistuneen edunvalvonnan keskeisinä tekijöinä oli kolme asiaa: 1) yhteydenotto kaikkiin asiaan vaikuttaviin tahoihin, 2) tehtyjen päätösten taustojen perusteellinen selvitys ja 3) vakuuttavien perusteiden esittäminen oman asian tueksi. Jokaista näistä tarvittiin. Prosessi vei viikkoja ja sisälsi myös tarpeettomaksi osoittautuneita yhteydenottoja. Mikä on myös olennaista, prosessissa törmäsi asenteisiin, joihin ei olettaisi enää törmättävän. Mitä vielä opittiin? Toimenpiteet on käynnistettävä heti. Tosiasiat on koottava kaiken perustaksi. Epämääräisiin tai väisteleviin vastauksiin ei saa tyytyä.

Kun valvomme etujamme suhteessa viranomaisiin, on tärkeää muistaa, että viranomaispäätökset ovat julkisia, ellei niitä ole julistettu perustellusti salattaviksi ja että päätöksen kohteena olevalla on oikeus saada käyttöönsä päätöksen pöytäkirjaote. Hallinnollinen päätös, jota ei ole kirjattu, ei ole lainvoimainen. Ringetteä koskevat päätökset eivät ole koskaan salassa pidettäviä, vaikka kaikki eivät aina katsoisi niitä tarpeellisiksi julkistaa tai jakaa.

Ringeten kohdalla pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätös 21.12.2020 ja siitä Helsingin liikuntajohtajan kanssa käyty keskustelu osoittautui sellaiseksi, joka olisi ollut hyödyllinen käydä hieman aikaisemminkin. Juuri mitään se ei olisi muuttanut, mutta aikaa ja vaivaa se olisi säästänyt. Ehkä tärkein oppi kuitenkin koko tästä kokonaisuudesta on siinä, että ringeten on terävöitettävä edunvalvontaansa. Oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta pitää uskaltaa edellyttää. Asioissa on toimittava heti. Taustatieto viranomaispäätöksistä on hankittava. Suhteet päätöksentekijöihin on luotava. Koska emme voi olla varmoja, päästäänkö seuraava kautemme viemään läpi ilman Koronaa, pohjatyö on tehtävä nyt.

Ja lopuksi: yhteistoiminnassa on voimaa. Kukaan ei yksin näe kaikkia asiaan liittyviä tekijöitä. Kaikkien edut eivät aina ole yhtenevät. Useampaa koskevat ratkaisut ovat aina kompromisseja. On oltava valmius ymmärtää toista ja ottaa huomioon poikkeavat näkökulmat. Vaikka osavoittoja saavutettaisiin, tappio odottaa kulman takana sitä, joka pyrkii voittamaan seurannaisvaikutuksista välittämättä. Mitä enemmän joutuu kiristelemään hampaita, sitä leveämmän hymyn kanssa kannattaa asioissa edetä.

Otsikon kysymykseen on yksinkertainen vastaus: sinä itse. Kukaan muu ei koe asiastasi samanlaista huolta. Jos oma tekeminen ei riitä, yhteydenotto ”pykälää ylemmäs” on seuraava askel. Otetaan niin monta askelta, että apua löytyy. Kuten tässäkin otettiin.

Yhteistyössä on voimaa

On aika vaikea kuvitella haasteellisempaa ringettevuotta kuin 2020. Onneksi se on takanapäin. Nyt sitten täytyy toivoa, että tänä vuonna mennään kohti valoa. Ainakin vuodenaika sen meille kertoo, ja toivon mukaan pian myös pandemiatilanteen kehitys. Hyviä merkkejä on ilmassa, mutta vastuullisuus on edelleen päivän teema.

Miten sitten vuoden 2020 haasteita selätettiin, tai ainakin siedettiin? Yhteistyöllä. Sillä samalla vanhalla kunnon yhteistyöllä, jolla ringette aikanaan rakennettiin Suomessa kokonaiseksi urheilulajiksi, ja jolla on nyt saatu tehtyä asioita, joita ei ehkä aikana ennen Koronaa olisi saatu aikaiseksi. Tämä on jatkunut ja tulee jatkumaan, pandemiankin jälkeen. Suomen Ringetteliiton strategia perustuu yhteistyölle enemmän kuin liiton toiminta koskaan sitten sen alkuaikojen.

Liittojohdon yhteistyö antoi selkänojaa

Otetaan esimerkkejä: Kun pandemia iski kerralla koko vaikuttavuudellaan, tuntui seinä olevan vastassa. Meneillään oli prosessi, jolla oli tarkoitus itsenäistää sekä kaukalopallo että ringette. Asian valmistelu ei ollut helppoa eikä keskustelu aina rakentavaa. Jotta ratkaisumalli olisi kaikin puolin oikeudenmukainen, piti varmistaa ringettejäsenten laaja osallistuminen asiasta päättävään liittokokoukseen. Tämä tehtiin parissa päivässä ja kukaan ei haastanut huolella valmisteltua ja jo nyt onnistuneeksi osoittautunutta purkamismallia. Toisinkin olisi voinut käydä.

Liittohallitus kokoontui vuonna 2020 lähes 20 kertaa ja osallistumistaso oli varmaan korkeampi kuin pitkään aikaan. Asioiden hoito vaati laajempaa yhteistyötä kuin ehkä koskaan yhden vuoden aikana. Jälleen alkuaikoja lukuunottamatta. Kaikki hallinnon sääntö-, sopimus-, talous- ja juridiset asiat hoidettiin kuntoon, tavanomaisen tekemisen ohella. Yhteistyössä.

Iso kiitos toki lankeaa erinomaiselle toiminnanjohtajallemme Anu Pitkäselle, mutta yhteistyötä on muutoinkin tehty laajasti. Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Olympiakomitean kanssa jouduttiin käymään useita taustakeskusteluita, positiivisin tuloksin. Samalla opittiin hoitamaan asioita ilman tapaamisyhteyttä, jonka seurauksena avautui myös uudenlainen näkymä verkostotoimintaan. Tästä oppineena tulemme kehittämään tätä osaksi ringeten uutta tapaa toimia.

Ringettekenttä osoitti voimansa

Ringettekentällä samat asiat kertautuivat. Toimintatapoja muutettiin olosuhteisiin sopivaksi. Yhteydenpitotapoja kehitettiin. Toimintamalleja uusittiin. Harjoittelutapoja tarkistettiin ja yhteishenkeä kohotettiin ennakkoluulottomilla tavoilla. Nämä onnistumiset tulevat vahvasti esille paitsi erinomaisissa Vieraskynäkirjoituksissa, myös siinä, että ringettelisenssien määrä tälle kaudelle noudattelee aikaisempaa tasoa. Kun samanaikaisesti useassa lajissa ovat harrastajamäärät laskeneet jopa 30%, tästäkin saa jokainen ringettetoimija olla ylpeä. Ilman uusia yhteistyötapoja ja nuortemme vuorovaikutusmallia tulos olisi voinut olla toinenkin.

Edustusjoukkueille sarjoihin liittyvät rajoitukset ovat tuottaneet erityisiä haasteita. Niihin on liittynyt myös kysymys ringeten tunnettuudesta sekä asemasta ja arvostuksesta liikunnan ja urheilun kentässä. Kun asiaa ryhdyttiin hoitamaan yhteistyössä seurojen ja joukkueiden kanssa, kysellen ja keskustellen, saatiin eväät hoitaa paitsi näiden, myös koko lajin edunvalvontaa kaupunkien, kuntayhtymien ja muiden liikuntavaikuttajien kanssa. Tavoitteet saavutettiin ja harjoittelumahdollisuudet palautettiin. Samalla ringette sai yhdenvertaisen aseman verrokkilajien kanssa. Tätä työtä tarvitaan jatkossakin. Yhdessä tehden.

Ringette on saanut uuden seuran paikkakunnalle, jossa ei lajia tunneta. Koronan aikaan uuden seuran käynnistäminen ei – jälkikäteen arvioiden – ollut oikein ajoitettu. Vanhemmat ovat varovaisia lastensa harrastusten suhteen ja uutuusarvo hävisi tunnettuusarvolle, kuten useimmin käy. Itu on kuitenkin jo juurtunut. Kun toimintatavaksi otettiin se, että lapset opettelevat toisessa päässä ja vanhemmat höntsäävät toisessa, syntyi jo pieni ystäväverkosto, joka odottaa aikaa, jolloin vanhemmat saavat palata jäälle. Ringeten yhteispeliluonne tarttui heti. Uusiakin kokeilijoita on tullut, kaikki kaverin/tuttavaperheen suosituksen kautta. Verkostomaisella yhteispelillä.

Vaikuttajaverkoston avulla lisää osaamista peliin

Kuten totesin, verkostomainen yhteistyö tulee ringetessä lisääntymään. Kun osaamme nyt löytää toisemme nopeasti, verkottua ripeästi ja käydä keskusteluja ilman sitä aikaa ja vaivaa, mikä tulee fyysisestä yhteen kokoontumisesta, saamme samassa ajassa hoidettua enemmän asioita. En tarkoita tällä sitä, etteikö pidä päästä myös kasvokkain, mutta rutiinit voidaan siirtää verkkoon ja keskittyä yhteistyömme kehittämiseen, kun tavataan.

Ringetteliitto tulee muodostamaan lajiimme vaikuttajaverkoston. Lähtökohdat on kirjattu strategiaan ja toimintatapoja ollaan rakentamassa. Tässäkään ei maailma tule valmiiksi hetkessä. Työ on kokonaisuutena kahden vuoden mittainen. Ilokseni huomasin, että Tennisliitto on rakentamassa samankaltaista, yritysmaailman käsitteillä. Me pysyttäydymme omassamme, mutta taidamme kuitenkin kysäistä naapurilajilta, miten ovat asiansa hoitaneet. Ei tarvitse keksiä ruutia uudestaan, vaan haetaan taas vauhtia yhteistyöstä.

Toivon kovasti, että osin pakon sanelemana syntyneet yhteistyötavat jatkuvat ja kehittyvät. Ringetteperhe on sen kokoinen, että voimme onnistua tässäkin. Meillä on lisäksi lajimme parissa niin paljon kovaa osaamista eri alueilla, että se kannattaa saada useamman toimijan käyttöön. Verkostovaikuttaminen toimii tässäkin. Samalla se tekee mahdolliseksi suuremman panoksen antamisen pienemmällä vaivalla ja lyhyemmässä ajassa. Hyödynnetään tätä. Ryhdytään rakentamaan ringeten vaikuttajaverkostoa.

Mihin sääntöjä tarvitaan?

Olen osallistunut lähipäivinä kolmeen hyvin erilaiseen keskusteluun: kansainväliseen neuvotteluun vuoden 2022 maailmanmestaruuskisoista, sparraukseen ringeten lajikuvan kehittämisestä ja viime päivinä julkisuuteen nostetusta ringettejuniorin seurasiirrosta. Kaikille kolmelle keskustelulle oli yhteistä se, että keskusteluun tultiin erilaisista lähtökohdista. Tämä on luonnollista ja jopa toivottavaa. Niille oli myös yhteistä se, että käsitykset asioiden vaikuttavuudesta poikkesivat toisistaan. Ehkä myös se, että asioiden tärkeysjärjestykset nähtiin eri tavalla.

Kaikissa asioissa päästiin eteenpäin. Ei ehkä kaikilta osin tyydyttävästi, mutta eteenpäin kuitenkin. Vanhan sanonnan mukaan stressi ei tule työn tekemisestä vaan tekemättömästä työstä. Tämä taitaa päteä näihinkin. Asioiden tarpeeton vatkaaminen, käsittelyn pidentäminen ilman näkymää ratkaisusta ja asian ympärillä käyty keskustelu ilman ankkurointipisteitä ovat melkoisia energiansyöjiä. Erityisesti ankkurointipisteet ovat tärkeitä. Mistä keskustellaan, mihin liittyen ja mitä tavoitellaan? Mistä lähdemme liikkeelle ja miten olemme sopineet hoitavamme tällaisia asioita?

Tässä tullaan sitten sääntöihin. Jos palataan vielä ihan alkuun, ringeten synnyttäneet kanadalaiset ovat sääntöpohjaisuudessaan – meidän mielestämme – liioittelevia. Oletan heidän näkevän suomalaisen käytännöllisyyden joko kypsymättömyytenä tai kapinoivana. Ehkä molempinakin. Toisen minulle kovin tutun sanonnan mukaan ohjesääntö on järjen korvike. Ehkä kanadalaiset eivät ole täysin väärässä.

Työkokemukseni ohjesääntöjen parista niin Suomessa kuin parissa hyvin erilaisessa kulttuurissa on kirkastanut sääntöjen merkitystä. Viime kädessä ne ovat kokoelma niistä toimintatavoista, jotka olemme yhdessä hyväksi havainneet. Jos joku asia ei toimi hyvin, muutetaan sääntöjä niin, että havaittu epäkohta poistuisi. Mitä useampaa säännöt koskevat, sitä tärkeämpää on kuulla useampia. Ihannetilanteessa sääntöjen muutokset ovat yhteisöllisiä prosesseja.

Jos palataan alkuun uudelleen, on hyvä todeta, että kaikissa asioissa on erilaisia näkökulmia. Siksi säännöt eli yhteisten toimintatapojen kuvaukset ovat kompromisseja ja siten aina jostain näkökulmasta vääriä. Kun ihmiset ovat niitä laatimassa, ovat ne myös epätäydellisiä. Siksi sääntöjä joudutaan tulkitsemaan ja joillekin tahoille on myönnetty oikeus tulkintoja tehdä. Näin myös meillä.

Sääntöjen keskeisin tehtävä on siis kertoa hyväksi havaitut toimintatavat. Vanhassa työelämässäni ”järjen korviketta” vaikuttivat moittivan eniten ne, jotka tunsivat säännöt heikoiten. Sääntöjen tuntemattomuus johtaa soveltamisen lisääntymiseen. Se taas johtaa toimintatapojen eriytymiseen, jonka tien päässä on toimintakulttuurin hajaantuminen. Jos tätä polkua vielä kuljetaan, syntyy alakulttuureita, jotka eivät aina ymmärrä toisiaan ja siitä on sitten lyhyt matka vastakkainasetteluun. Positiiviset lähtökohdat voivat alkaa muuttua negatiivisiksi toimiksi.

Liittokokouksen hyväksymässä strategiassa 2025 ringeten arvot on tiivistetty muotoon Ilopeli-Älypeli-Yhteispeli. Paitsi, että nämä on helppo muistaa kertanäkemältä, ne perustuvat siihen, mitä ringette on lajina pohjimmiltaan. Kun haluamme tarjota jokaiselle ringeten parissa olevalle positiivisen kokemuksen harrastuksestaan tai työstään, on meidän syytä joskus muistuttaa itseämme – ja ehkä toisiammekin – näistä arvoista. Arvot ovat kuitenkin kaiken toiminnan taustalla ja siten muodostavat myös sääntöjen keskeisimmän ytimen.

Kun elämme haastavia aikoja ja olemme nähneet vihapuheen nousevan paikoin jopa valtavirraksi, nöyrä toivomukseni on, että emme ruokkisi sitä ilopelissämme. Mieluummin päinvastoin; olisi hyvä kokea sen positiivisuuden, joka jäällä niin usein näkyy, pysyvän vauhdissa mukana kilpailutilanteissa ja myös kaukalon ulkopuolella. Tämän edistämiseksi on tarve kehittää sääntöjä. Kun sääntömuutoksia tehdään tässä hengessä ja yhdessä, alkaa mahdollinen negatiivinen polkukin kääntyä positiiviseen suuntaan. Ringeten kokoisessa lajissa tämä on sekä mahdollista että erityisen tärkeää. Arvojemme hengessä.

Ringette 2.0

Lienee selvää, että suomalaisen ringeten demoaikakausi, versiosta 0.1 alkaen, käynnistyi Juuso Wahlstenin, Alpo Lindströmin, Seppo Helteen, Leijona-Seuran sekä ensimmäisten ringettetyttöjen ja -naisten voimin. Varmaankin Suomen Ringetteliitto ry:n (SRiL) alkutaipaleetkin menivät vielä nollasarjaan kuuluvina; sen verran jouduttiin lajille hakemaan sekä paikkaa suomalaisen liikunnan ja urheilun kentässä että toimintatapoja.

Versioon 1.0 siirtyminen tapahtui viimeistään siinä vaiheessa, kun liitto hyväksyttiin Suomen Valtakunnan Urheiluliiton jäseneksi, lajista tuli valtionapukelpoinen, SM-sarja käynnistettiin, Ringette-lehti syntyi, kansainvälinen ringetteliitto IRF perustettiin ja Suomi sai ensimmäisen maajoukkueensa. Kaikki nämä tapahtuivat vuosina 1985-88, mitä voi pitää millä tahansa mittarilla melkoisena saavutuksena. Kypärän noston arvoisena.

Tähän päivään onkin tultu sitten välillä 1.0-1.9. Toiminta on kehittynyt paljon. Harrastajamäärä on kasvanut lukumäärätasolle, jollainen löytyy naisten ja tyttöjen jääjoukkuepeleistä vain kolmesta muusta maasta. Suomi on naisten yhdeksänkertainen maailmanmestari. Näistä ensimmäinen saavutettiin ensimmäisenä suomalaisena joukkuepelin maailmanmestaruutena kautta aikojen vuonna 1994. Kotimaisen SM-sarjamme taso on maailman paras ringetessä ja taidokkainta naisten jääjoukkuepeliä, mitä missään päin maailmaa on tarjolla.

Ringette on kestänyt myös huonommat ajat sekä taloudellisesti että toiminnallisestikin arvioiden. Haasteistaan huolimatta seurakentällä on suuri joukko isolla sydämellä toimivia vapaaehtoisia luottamus- ja toimihenkilöitä, koulutettuja valmentajia ja erotuomareita sekä toimintaa muutoin tukevia vanhempia tai ringeten positiivisuuteen hurahtaneita. Pystymme kouluttamaan itse omat taustavoimamme. Ringette on verrokkejaan turvallisempi, vastuullisempi ja eettisempi, mistä on myös syytä olla ylpeä.

Mutta – ja mutta on tuotava esille tässä kohden – töitä on tehtävä, jotta pääsemme haluamallamme tavalla eteenpäin. On aika ryhtyä tekemään tosissaan versiota 2.0. Monestakin syystä kolmen vuosikymmenen kehitys – niin paljon kuin sitäkin on tapahtunut – on suomalaisen ringeten saavuttamaa huipputasoa ja ringeten esimerkillisiä tasa-arvosaavutuksia lukuunottamatta ollut pienimuotoista ja näkyvyydeltään vähäisempää kuin mitä loistavien huippu-urheilijoidemme taito, taisteluhenki ja saavutukset ansaitsisivat.

Liiton itsenäistyminen tarjoaa oikean ajan version 2.0 rakentamiselle. Strategia 2021-2024 on rakennettu siten, että lähivuodet tuottavat ringetteen sen verran uutta, että versionvaihdosta on mielekästä puhua.

Tavoittelemme ringeten kasvua vaiheittain. Tarvitsemme aikaa perustoimintojen ammattimaisempaan kuntoon laittoon. Meidän on tehtävä asioita enemmän yhdessä ja saavutettava yhdessä enemmän. Näiden kautta voimme olla uskottavia kumppaneita myös lajin ulkopuolella. Aito kasvu alkaa, kun nämä mahdollistajat on saatu kuntoon.

Haluamme turvata huippuringeten menestysedellytykset. Nykyaikaistamme ringeten pääsarjat. Tuotteistamme tärkeimmät lajitoiminnat kiinnostavammiksi. Järjestämme ringeten maailmanmestaruuskisat Suomessa kaikkien aikojen suurimpana ringettetapahtumana. Rakennamme päätapahtumamme sellaisiksi, että ringeten vaikuttavuus kasvaa kokoaan suuremmaksi.

Yhtenäistämme lajikuvaa ja uusimme koko viestintämme. Panostamme siihen, että ringetteviestintä tavoittaa kohderyhmänsä, myös lajin ulkopuolella. Tavoittelemme harrasteringeten laajentamista ja monipuolistamista. Avaamme ringetteä pojille ja miehille. Tuemme seurojemme elinvoimaisuutta ja uusien seurojen perustamista. Solmimme kumppanuuksia samanhenkisten yhdistysten kanssa. Varaamme voimavaroja kehittämiseen ja lajiosaamisen syventämiseen. Selkiytämme sääntöjämme.

Nämä kaikki voidaan toteuttaa, kun lajin valtakunnallinen tuki on osaavaa, tehokasta ja taloudellista. Muutamme valtakunnallisen organisaatiomme palvelukeskukseksi. Kehitämme toimintamme verkostomaiseksi. Osallistamme jäseniämme ja harrastajiamme enemmän kuin aiemmin.

Suomen Ringetteliitto ei tee versiota 2.0 itselleen vaan seuroilleen. Ringetessä toimii lähes tuhat luottamus- ja toimihenkilöä tai tukijakumppania. Palkkaa lajissamme nauttii vain reilu prosentti näistä. On selvää, että tuo reilu prosentti ei pysty nostamaan upeaa lajiamme uudelle tasolle. Sen toteutamme me kaikki yhdessä. Jokainen ringeten harrastaja, entinen, nykyinen ja tuleva, on Ringette 2.0:n toteuttaja. Ringette 2.0 on meidän kaikkien yhteinen juttu.