Haluammeko johtaa vihapuheella?

Suuresti ihailemani ”We heart ringette” -Instatilille ilmestyi nöyrä pyyntö auttaa löytämään uutta virtaa sisältöihin; sen mukaan kuin seuraajat toivovat. Jos osaan katsoa oikein, kommenttien määrä on tyrmäävä: lähes olematon. Jos näin on, osaan hyvin kuvitella sen, miltä palaute tuntuu. Jokainen johtaja tunnistaa tämän tunnetilan, joko musertavan selvänä tai häiritsevän epämääräisenä.

Joku viisas tiivisti johtamisen vaikeuden aikanaan lausahdukseen ” johtamisen suurin haaste on siinä, että jokainen tietää, mitä ei halua ja vain harva sen, mitä haluaa.” Tämä on yksi niistä kymmenistä tai jopa sadoista tuhansista johtamisen lausahduksista, joita alan kirjallisuus on täynnä. Alan kirjoja on niin paljon, että kaikkea ei ehtisi ihmisiässä lukea ja kirjoja, jotka kannattaa lukea, vain kourallinen. Mutta tuo lausahdus on omakohtaisen kokemuksen kautta kyllä tasan totta, ja juuri siksi johtamista tarvitaan.

”We heart ringette” on ollut monella tavoin ringeten edelläkävijä, näkijä ja tekijä. Vuoden ringettemedia ja monen harmaan päivän ilahduttaja vailla vertaa. Siksikin on harmillista, että tien raivaaja ja näyttäjä joutuu tuskailemaan rakentavan palautteen puutteessa. Tuolla lausahduksella on myös kääntöpuoli. Kun ihmisinä tiedämme, mitä emme halua, meitä on vaikea tyydyttää millään, joka ottaa kantaa. On niin paljon helpompi löytää kielteistä kuin etsiä myönteistä. Ilmiön kärjessä on vanha tuttu vihamörkö, jonka somemaailma on vapauttanut jokaiselle, joka kokee tarvetta purkaa sisintään. Julkinen keskustelu ringetestä ei voi olla sen enempää turvassa tältä kuin mikään muukaan.

Jouduin aikanaan käyttämään paljon aikaa johtamisen teorioiden parissa, erityisesti organisaatioiden kehittämisen näkökulmasta. Epäkiitollinen kokemus, koska jokaisen avatun oven takana oli useita avaamattomia ja sekä ajan että ymmärryksen rajat tulivat vastaan ennen kuin kaikki tarvittava oli selvinnyt. Mutta kaikkien ovien takana oli aina yksi sama, joka johti meidän ihmisten käyttäytymisen perusteisiin, ajatteluun ja tunnetiloihin. Ratkaisut suurtenkin organisaatioiden johtamishaasteisiin kytkeytyivät aina näihin, tavalla tai toisella. Näin ringetessäkin.

Johtamisen merkittävimmistä tutkimuksista löytyy kaksi tärkeää näkökohtaa. Ensimmäinen liittyy siihen, miten päänuppimme sisältö toimii. Alan lainatuimman huippututkijan Daniel Kahnemanin mukaan ajattelussamme on kaksi prosessia, nopea ja hidas. Nopeassa ajattelussamme tukeudumme intuitioon, vaikutelmiin ja nyrkkisääntöihin. Tunnetilat ovat nopeassa ajattelussa vahvasti läsnä. Hidas ajattelu on analyyttistä ja pohdiskelevaa. Siihen meillä ei tutkijan mukaan ole useinkaan aikaa, mahdollisuutta tai edes halua. Ennen Kahnemaniin tutustumista käytin – edellisestä puheenjohtajakokemuksestani oppineena – usein ilmaisua: ”jos tunne ja järki joutuvat ristiriitaan, tunne voittaa”. Mitä vahvemmin olemme tunteella mukana tekemisissämme, sen selvempi asetelma on.

Urheilu on parhaimmillaan suurten tunteiden peliä. Se on ollut todella vahvasti läsnä myös ringeten kevätkauden ratkaisupeleissä. Näin pitääkin olla. Se, mihin meidän tulee kuitenkin kiinnittää huomiota on se, mihin (joskus järjenkin ylittävät) tunteemme kohdistuvat. Kun kysymys on inhimillisestä toiminnasta, niiden kohteina ovat toiset ihmiset. Yksilöistä lähtevät tunnereaktiot yleistyvät helposti lähiyhteisöön ja siitä on lyhyt matka jo suurempaankin kokonaisuuteen. Jos koemme huonoa kohtelua terveyskeskuksessa, vika on koko laitoksessa, kunnassa ja lopulta koko yhteiskunnan rakenteissa. Jos tällainen on tuttua, sitä esiintyy ringetessäkin.

On siis kovin inhimillistä, että emme pidä joistakin yksilöistä. Jos kielteiset kokemuksemme toistuvat ja niitä vahvistavat toisetkin yksilöt, heijastamme tämän näiden yksilöiden yhteisöön, vaikkapa vastassamme olevaan joukkueeseen tai seuraan. Siitä on sitten taas lyhyt matka koko lajiimme. Jos sitten ikävä – ja sisänsä oikeutettu – tunnetilamme yhdistyy somemaailman negatiiviseen valtavirtaan, esittelemme lajiamme sekä omalle väellemme että satunnaiselle ulkopuoliselle tarkkailijalle ristiriitojen käärmeenpesänä, josta on syytä pysytellä kaukana. Näin siis kovasti kärjistetysti ilmaistuna.

Jos jatketaan vielä toisella seurannaisvaikutuksella: yksi kovasti tutkituista inhimillisen ajattelun häiriöistä tunnetaan nimellä ylivertaisuusvinouma. Siinä yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa, sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan. Tämän voi katsoa johtuvan siitä, että kun yksilö ei hallitse taidon suorittamista, ei hän osaa myöskään arvioida osaamistasoaan.

En tohdi esittää esimerkkiä ringetestä muutoin kuin omalta kohdaltani. Yritän taistella intuitiota vastaan ja jaksaa analysoida asioita. Pyrin näkemään sen, mitä toisesta näkökulmasta ajatteleva pohtii ja pitää tärkeänä. Jaan pohdintojani eteenpäin muiden arvioitavaksi, jotta puutteet tunnistetaan ja ylilyönnit vältetään. Aikaahan tähän palaa, mutta se aika on oikein käytetty.

Kaikki ringeten kehittämistarpeet ja kohteet on arvioitu isommalla porukalla. Kaikki ratkaisut ovat perustuneet asiasta koottuihin tietoihin, palautteisiin ja analyyseihin. Sattumalla ja intuitiolla on osansa, mutta niille ei ole annettu yliotetta, jota ne kovasti kuitenkin aina tavoittelevat. Kun nyt alkaa näyttää siltä, että olemme löytämässä ringeten uudelle alulle hyvän lähtöaskeleen, on nöyrä toivomukseni, että asetumme itse kukin hetkeksi peilin eteen ja pohdimme upeaa lajiamme myös muiden kuin itsemme näkökulmasta. Se saattaa auttaa näkemään oman toimintamme tuorein silmin ja auttaa löytämään tavat korjata niitä asioita, jotka meitä eniten vaivaavat.

Yhtä asiaa haluan kuitenkin korostaa yli muiden. Ringette on upea laji. Sen peruspiirteet – omista lähtökohdista räätälöity, pelivälineen hallinnan tunne aivan alusta alkaen, yhteispelin korostuminen ja runsaiden maalien tuoma mahdollisuus kokea usein positiivisia elämyksiä – ovat ainutlaatuisia vahvuuksia. Ringeten suurimpia ongelmia on tunnettuuden puute. Kun olemme nyt pääsemässä puhkomaan tunnettuuden lasikattoa, kannattaa pohtia, millä lajikuvalla ulos murtaudutaan. Onko se ringeten upeutta korostava, yhteisöllinen ja fiksu vai onko se ristiriitainen ja omaa pesäänsä likaava?

Jos yhden toiveen voi esittää, se on toive positiivisesta palautteesta. Jos ei aina jaksa kommentoida omaa tai muun ringetteyhteisön jäsenen somesisältöä, painetaan edes sydäntä. Kun somemaailman algoritmit nostavat asioita myös tykkäysten määrän perusteella, meillä ringetteyhteisönä on valta ja voima nostaa ringetteä esille tällä pienellä eleellä. Jos sitten jotain nousee kunnolla näkyville, positiivisen jutun vaikutus on parasta näkyvyystyötä, jota meistä jokainen voi yksilönä tehdä. Yritettäisiinkö yhdessä? Painetaanko sydäntä ringetelle?

Ota osaa keskusteluun

3 kommenttia

  1. Kiiitos Markku arvokkaista ajatuksista ja ehdotuksista. Håkan

    Tykkää

  2. Kunnioitus lajia kohtaan ja myös niitä henkilöitä jotka ovat uurastaneet lajin eteen, pitkän päivätyön tehneenä; ne henkilöt unohtuu johonkin ja niiltä harvemmin apua ja neuvoa kiperissä tilanteissa pyydetään. Upea kirjoitus Markku.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: