Mitä ringette ei ole?

Olen viime aikoina törmännyt kolme kertaa ringetteen liitettynä käsitteeseen marginaalilaji. Kaikkissa kolmessa kerrassa käsitteen käyttäjänä on ollut yksi omistamme; ringetteen tavalla tai toisella panostava. Kaikissa kolmessa kerrassa asiayhteys on ollut hieman erilainen, vaikka yhtymäkohtiakin oli. Kaikissa kolmessa tapauksessa sitä käytettiin oman asian perusteluna. Joko ringeten puolesta tai sitä vastaan.

Näkisin hyvänä, jos oma väkemme lopettaisi käsitteen käytön ja vaatisi sitä muiltakin. Toivomukseni perustuu siihen, että marginaali negatiivinen käsite, jopa hieman halventava. Sehän tarkoittaa syrjäistä asemaa tai toissijaisuutta johonkin muuhun nähden. Käsitettä itse käyttämällä hyväksymme aliarvostuksen ja erityisesti aliarvostuksen suhteessa johonkin muuhun. Sillä, mikä tämä muu on, on myös väliä.

Jos katsotaan ringeten näkyvyyttä, syrjäinen asema ja toissijaisuuskin voi olla perusteltua. Mikäli lähdetään näkyvyydestä liikkeelle, on syytä myös tiedostaa se, mitkä tekijät vaikuttavat siihen. Nykymaailmassa merkittävin urheilumaailmassa vaikuttava tekijä on ammattilaisuuden ja kaupallisen markkinoinnin yhdistelmä. Tällä yhdistelmällä on luotu miljardiluokan liiketoimintoja, joista olympiakisat on näkyvin esimerkki. Mittakaavaa vaihdettaessa esimerkkejä löytyy lähempääkin.

Toinen keskeinen tekijä on mediahuomio. Kaupallinen markkinointi saa tuekseen huomattavan määrän ilmaista mainosta, kun toimittajat sekä toistavat heille syötettyä markkinointiaineistoa että analysoivat käytettävissään olevaa valtavaa tietomassaa. Vanhat saavutukset herätetään henkiin ja uusia pohjustetaan valmiiksi, josko ne vaikka toteutuisivat.

Kolmas tekijä on tarinankerronta, joka liittyy molempiin edellisiin. Urheilu on kamppailua paremmuudesta, sekä henkilötasolla että kansallisesti. Urheilu on osa identiteettiä, jossa samaistutaan voittajiin ja luodaan sitä kautta merkityksiä myös omalle toiminnalle. Pienelle kansakunnalle tällä on ollut erityinen arvo kautta historian. Siksi urheilu yhdistää ja saa merkittävää tukea myös poliittisessa päätöksenteossa. Jatkossa henkilökeskeisyys yhä korostuu, joukkueurheilussakin.

Toinen marginaalitekijä löytyy lukumäärästä. Pieni on pieni, vaikka se voissa paistettaisiin. Mutta onko suomalainen ringette pieni? Jos meillä on noin 4000 maksettua lisenssiä, onko se vähän? Naisten jääjoukkuepeleissä Suomen ulkopuolelta löytyy vain kolme maata, joissa on enemmän lisenssipelaajia kuin meillä. Ovatko siis kaikki naisten jääjoukkuepelit marginaalilajeja? Pitkät perinteet omaavalla jääpallolla on ringetteä vähemmän lisenssipelaajia, vaikka molemmat sukupuolet lasketaan yhteen. Nyt erityisen huomion kohteena olevalla maastohiihdollakaan eivät lisenssimäärät ole merkittävästi suurempia. Entä sitten mäkihyppy, yhdistetty tai vaikkapa ampumahiihto. Viimeksi mainittu on noussut marginaalista yhden valovoimaisen menestyjän johdosta.

Älkäämme puhuko marginaalista, koska se on osoitus arvostuksen puutteesta. Määrät eivät siihen oikeuta eikä heikko näkyvyys ole lajimme ominaisuus vaan vika. Vika on korjattavissa, ominaisuus ei. Jos palataan takaisin edellisiin kappaleisiin, löytyy niistä myös korjaussarjat. Tarinankerronta on nostettava vahvasti esille. Sisältöä on, mutta noste on rakennettava. Järisyttävää mediahuomiota ei ole kohtuullista odottaa, mutta ringeten saavutukset antavat perusteet nykyistä selvästi paremmalle. Ammattilaisuuden ja kaupallisuuden yhdistelmä ei tule koskemaan suomalaista ringetteä, mutta markkinointiaineistolla ja tietomassalla saadaan syvyyttä tarinoiden syntyyn.

Kaikki lähtee kuitenkin arvostuksesta. Ellemme sitä itse osoita, ei sitä tule kukaan muukaan tekemään. Siksi viime vuosina vaatimattomaksi surkastunut viestintä ja markkinointi remontoidaan perusteellisesti. Tämä työ ei ole kuitenkaan vain yksittäisten ihmisten toimintaa eikä muutamien strategiaan liitettyjen tavoitteiden kautta saavutettavissa. Ringeten tulee rakentaa pala kerrallaan oman ja toistemme tekemisen arvostuksen kulttuuri. Meidän tulee ryhtyä kertomaan ringeten tarinaa aivan uudella tavalla. Kuten viestinnässä aina, tarinaa on jaksettava jauhaa vielä senkin jälkeen, kun olemme itse kyllästyneet sitä jauhamaan. Vasta sen jälkeen voimme olettaa, että joku muukin alkaa tarinaamme jakaa.

Tämä työ on alkanut ja siihen tullaan kutsumaan jokainen ringeten parissa toimiva. Meillä on mahdollisuus nostaa ringette esille ja suoda lajillemme ja erityisesti siihen huikeasti panostaneille huippu-urheilijoillemme se arvostus, jonka me ja he ansaitsevat. Aloitetaan unohtamalla sana marginaalilaji ja ryhtymällä puhumaan asioista oikeassa mittakaavassa sekä perustellusti ylpeinä. Aihetta on!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: