Järki vai tunteet?

Kun tunteet ja järki törmäävät yhteen, tunteet voittavat. Tämän yksinkertaisen asian opin kauan sitten, toimiessani ringetteseurassa ensin joukkueenjohtajana ja sitten seuran puheenjohtajana. Tunteet ovat kaikessa tekemisessämme tärkeässä osassa. Ne ovat lajiemme iso voimavara ja se tekijä, jolla valtava vapaaehtoisjoukko pitää toimintaamme pystyssä ja vie sitä eteenpäin. Meistä moni on lähtenyt mukaan toimintaan tukeaksemme omaa lastamme, auttaaksemme ystäväämme tai osallistuaksemme reippaaseen toimintaan, joka tuottaa hyvän mielen. Ilman näitä lajeillemme kävisi huonosti, samoin kuin monelle muullekin vapaaehtoisuuteen perustuvalle toiminnalle.

Suuret tunteet ja elämykset kuuluvat urheiluun ja ovat sen suola. Näin erityisesti kilpaurheilussa, mutta kilpailullisuus ulottuu helposti aika kevyeenkin harrastustoimintaan. Tämä on kovin inhimillistä. Me kaikki koemme voiton hetken, menestyksen, siihen osallistumisen ja jopa muiden kokeman menestyksen vahvasti, kunhan ne muut ovat vain ”omia”. Inhimillistä tämäkin ja kumpuaa aika syvältä ihmiskunnan kehityksen juurilta.

Entä sitten se järki. Ihmiskunnan kehityksen yksi tärkeimpiä vaiheita oli se, jossa ryhdyttiin vaihtamaan tavaraa ja palveluita. Sitä ennen näitä hankittiin joko luonnosta tai sotimalla, vaistolla ja tunteella. Koska noista ajoista on vielä liian vähän aikaa, meissä kaikissa on sisäänrakennettu koodi, joka toimii ikiaikaisilla periaatteilla. Se ottaa helposti yliotteen toiminnastamme, jos sallitaan näin käydä. Voimakkaat tunteet ovat keskeinen osa selvitymistarinaamme ja edelleen läsnä.

Järki on rakentanut yhteiskunnat ja eriyttänyt ihmisen ainoalaatuiseksi luontokappaleeksi. Me ryhdyimme pärjäämään, kun osattiin luoda mekanismeja menestykselle ja tapoja hoitaa yhteisiä asioita niin, että kokonaisuutena saatiin paras mahdollinen tulos aikaan. Tämäkin työ on ihmiskunnalla vielä kesken ja aina voi epäillä, tuleeko se koskaan valmiiksi.

Näin isosta maailmanselityksestä voi sitten palata pienempään, omien lajiemme toimintaan. Olen viime aikoina saanut useampia sähköposteja siitä, miten lajiemme harrastajia on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Epäoikeudenmukaisuuden kokeminen on tunneasia, mutta siihen liittyy aina myös järkiperusteita. Epäoikeudenmukaisuus on koskenut kaikissa tapauksissa tavalla tai toisella kuhunkin tilanteeseen laadittuja toimintatapoja tai sääntöjä. Nämä ovat useimmin – kuten näissäkin tapauksissa – yhdessä tehtyjä.

Nyt sitten tunnepohjalta lähtevä järkiperustelu törmää järkilähestymistapaan. Tässä käy käytännössä lähes aina niin, että molemmat häviävät. Järkiperusteisiin liittyvä päätöksenteko on kuitenkin inhimillistä ja siten empatiaa sisältävää. Päätöksentekijää voi harmittaa itseäkin se, ettei voi seurata sydämensä ääntä jotain rajaa pitemmälle. Tunnepohjalta sitten järkiratkaisu on lähtökohtaisesti epäoikeudenmukainen. Yritä sitten löytää WIN-WIN tilanteessa, joka on jo lähtökohtaisesti LOSE-LOSE.

Pienissä lajeissamme tunnemme toisiamme kohtalaisen hyvin. Jotenkin ristiriitaista on sekin, että tuttujen kanssa vastakkainasetteluun joutuminen jättää syvemmät haavat kuin ventovieraiden. Tämäkin korostaa sitä, että pienen olisi hyvä löytää mahdollisimman yhteisiä säveliä ja väyliä ulos ristiriitatilanteista. Kokonaan niiden välttäminen ei ole realistista, mutta ristiriitojen vähentämisen pitää olla. Ja silloin reunaehdoksi tulee yhdessä tekeminen.

Olen joutunut itsekin kamppailemaan tässä tunne-järki -akselissa minulle tulleiden viestien pohdinnassa. Koska en ole tullut nimetyksi kukkulan kuninkaaksi enkä ukko ylituomariksi, voin katsoa niitä vain toimintaperiaatteiden kautta. Ja samalla myötäelää siinä harmituksessa, joka vääjäämättä jää pintaan. Mutta jokaisesta asiasta on opittava jotain ja aina on varaa parantaa. Olen peräänkuuluttanut nuorten ääntä ja harrastuksellisuuden lisäämistä. Ensiksi mainittu tulee tuottamaan uusia ajatuksia, joita on katsottava ennakkoluulottomasti kaikissa päätöksiä tekevissä porukoissa. Toinen on kasvava piirre harrastukseen suhtautumisessa. On löydyttävä kevyempiä, joustavampia ja helpompia toimintatapoja niille, joille kaikki nämä ovat mukaan lähtemisen reunaehtoja. Mitä kaikkea tämä tarkoittaa, miten niitä tulisi tukea ja ohjata, missä kulkee virallisen ja epävirallisen raja, ovat kaikki eteemme nousevia kysymyksiä.

Kun nyt ryhdytään työstämään raiteita tulevaisuudelle, nämä asiat tulevat entistä tärkeämpään rooliin. Säännöt tulevat sitä kautta vääjäämättä kehittymään – erityisesti harrastustoiminnassa – joustavampaan suuntaan. Yhden asian on kuitenkin säilyttävä ennallaan: toimintatapoja rakennetaan yhdessä, niiden noudattaminen nähdään yhteisenä hyvänä ja jos sitten jotain ei saada kerralla kuntoon, korjataan näitä. Yhdessä.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: