Kaikki tekeminen on viestintää

Ringeten lajiryhmän johtaja Laura Kontto on yhdessä Pia Koskisen kanssa tehnyt viime vuonna laajan tutkimuksen lajiemme viestinnästä. Tutkimuksen tulokset olivat kiinnostavia, hyvässä ja pahassa. Vaikka mieleni tekisi lainata tutkimustuloksia, en sitä tee, koska muutoin tämä pohdinta laajenisi lukukelvottomaksi. Suosittelen kuitenkin tutkimusta varsinkin niille lajiemme toimihenkilöille, joiden toimenkuvaan lajiemme hyvinvointi liittyy. Kaikilla tasoilla.

Oma seurakokemukseni tulee Keski-Uudeltamaalta, missä ulkoinen viestintä tarkoitti säännöllistä yhteydenpitoa aluelehtiin ja erityisesti siihen yhteen toimittajaan, joka teki juttuja urheilupalstalle. Kun hän ilmestyi hallille, joku meni aina hänen luokseen ja tarjosi kahvit, jos vain mahdollista. Ja aina valiteltiin, että juttuja on vähän harvakseen, vaikka meillä seurassa tapahtui niin paljon. Jos laittaa asian näin jälkikäteen mittakaavaan, seura sai enemmän palstatilaa kuin oikeastaan kohtuudella voisi olettaa.

Seuran sisällä tehtiin pientä kuukausitiedotetta, joka oli A5-kokoon taitettu kaksipuolinen aanelonen. Se jaettiin pelaaja- ja toimihenkilömäärän määrän mukaan heidän lokeroihinsa jäähallilla. Pääosassa olivat eri joukkueiden tapahtumat. Meidänkin seuramme oli aika joukkuekeskeinen ja harvemmat tiesivät, mitä naapurijoukkueessa tapahtui. Enemmän joskus kiinnosti se, mitä naapuriseuran saman ikäluokan joukkueessa oli meneillään. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin suomalaisen epäsuora kiitos, jonka saattoi saada hyllyä täyttäessä kommentilla ”johan tätä on odoteltukin”.

Kummassakaan viestinnässä ei ollut strategiaa, suunnitelmaa tai erityisempää painopistettä; edustusjoukkueen ottelumenestystä lukuun ottamatta. Kaikesta kerrottiin. Onnistumisia hehkutettiin. Uuden tekeminen kiinnosti. Nimiä toisteltiin, että tulisivat tutuiksi. Pelaajat jakoivat kausijulkaisuja lähes jokaiseen postilaatikkoon. Luistelukouluikäisille lähettiin oma kutsu ja lupaus muutamasta maksuttomasta kerrasta hallilla. Seuran lisenssimäärä kaksinkertaistui ja vuoden seurapalkintokin käytiin pokkaamassa liittokokouksessa. Hyviä juttuja ja hienoa porukkaa.

Kun sitten tehtiin erilaisia juttuja ja niistä kerrottiin, syntyi sellainen käsitys, että seurassa tapahtuu. Ulkoisesti ja sisäisesti. Ja sitten tapahtui enemmän, kun kerran oli seura, jossa tapahtuu. Olisi tapahtunut varmaan ilman viestintääkin, mutta juuri se mahdollisti kasvun. Toimihenkilömäärä lisääntyi. Junnut tulivat seuraamaan isompiensä pelejä. Ristiriidat, joita aina vapaaehtoistoimintaan sisältyy, vähenivät olennaisesti. Ja varmaan muutakin, jota en enää muista. Mutta keskeisin viesti tässä on se, että kaikki vuoropuhelu on viestintää. Eikä sitä voi koskaan tehdä liikaa. Ilman hyvää viestintää mielikuvat ohjaavat keskustelua. Ja silloin vire on todennäköisesti kielteisempi kuin toivottaisiin. Ei muuta kuin viestimään!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: